United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ne täällä unhotit ammoin, Miss' äänetön yö on musta! Mut heräät jo tyhjyyden kauhuun: Taas halaat myrskyjen pauhuun! Sa tiesi suljetuks huomaat kammoin. VAIT, VIULUN S
Minä äsken sitä sentähden kammoin, että se tuntui minusta vankilalta, nyt se on minulle vapautukseni maa. Oli varmaankin Jumalan sallimus, että hän juuri täällä satutti käteeni isäni kirjoituksen ja avasi eteeni Pyhän Kirjan. Jos sen muualla sain, en sitä ehkä ymmärtänyt. On niinkuin hän olisi tahtonut sanoa: täällä on sinun toteutettava elämäsi tehtävä, mikä se sitten lieneekin.
Siell' istui neito nuori, Tuoll' yllä, kaunis maan, Ja kultasäihkeessä suori Hän kultakutrejaan. Hän suori ne kultaisin kammoin, Vain laulua laulellen; Sen sävel on unhottu ammoin Ja on valtavan tenhoinen. Rein-laivurin nuoren mieltä Saa hurjahan kaihoon tuo; Hän ei näe kallionkieltä, Vain ylös hän silmänsä luo.
RISTIRITARI. Se pian myöhää oiskin! Patriarkan siit' olkoon kiitos verenhimoisen, jonk' aseeksi ma kammoin antautua! SALADIN. Kuink' ennen mua etsit patriarkkaa? RISTIRITARI. Mua intohimon kiihko sinne vei ja epäröinnin pyörre! Anteeks suo! Et minuss' Assadistas enää, pelkään, halunne mitään nähdä. SALADIN. Paitsi ehkä tuon pelon juuri! Tietäväni luulen, vioista mistä taimii hyveemme.
Muistellaanko sua kerran kammoin Entisenä synnin tulvana, Joka aivan pitkän ajan ammoin Ympäristölleen toi kuoloa? Vaan sä syytön olet. Syytä eipä Myrkyn ole, jos se kuolettaa. Syy on hullun, jonka ostaa leipää Pitäisi, mut myrkky himoittaa; Järkeen, Luojan lahjaan, harmissansa Sulle vannoo uskollisuuden Hän, sun pitäin liittolaisenansa, Hyvät avut kuolettaaksehen.
Hän suori ne kultaisin kammoin, Vain laulua laulellen; Sen sävel on unhottu ammoin, Ja on valtavan tenhoinen. Rein-laivurin nuoren mieltä Saa hurjahan kaihoon tuo; Hän ei näe kallionkieltä, Vain ylös hän silmänsä luo. Kai pohjahan nielussansa Veet venhon ja laivurin vei; Ja sen lumolaulullansa On tehnyt Lorelei. MA LAULUN SIIVILL
Näin ajatuksissani kotikylän hurskaat veljet ja sisaret. Heidän hartaat sävelensä soivat yhä korvissani ja tuntuivat kutsuvan kotiin. Ja kuitenkin kammoin kotikylää nähdä: onneni rauniot peloittivat minua. Koetin sammuttaa ikävääni uusilla rojuseuroilla ja paloviinan huumauksella, mutta turhaan. Jokaisen sammutus-yrityksen jälkeen uudistui tuskani entistä katkerammaksi.
Kyynelten armo syntymälahjoista laupein on meille, surun suuren tarmo kylvetty siunaten sydämien teille: kärsien kestät, silloin kun nauttien sortuisit ammoin, itkien estät itsesi vallasta tyhjyyden kammoin. Ikävöi, ihminen, taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen! Rannalta tuskien nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen! Kultainen helää ihmisen ikävöivän sielussa kieli.
Siellä usein Hurtta valvoo, tekee siellä temput salat, varmaan paholaista palvoo, vannoo pirun kanssa valat; luja heillä liitto lie nyt, niinkuin vainajalla ammoin, jot' ei rymä yksi vienyt, kun hän kuoloon kulki kammoin.
Hukkuu hetken hyrskehesen, itkuhun kaikki, joka surrut, riemuinnut on kerta. Sortuu heikko suku alle unelmainsa omain, nukkuu kamaralle kylmän, kovan maan. Kuu ja tähdet jatkaa ylhää kulkuaan halki avaruutten suurten, sanattomain. Kerran Linnunradan tähdet yössä katsoo kammoin takaa aavain kuolonkylmäin, autioin kiveen hakattua unta inehmoin: kaupunkeja, jotka kuolleet on jo ammoin.