Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Tulin sitte, veikkoseni, kaupunkiin, sidoin tammani pihaan, otin paperin ja menin linnaan. »Mitä asiaa?» »niin ja niin», sanoin, »emäntäni on täällä, teillä suljettuna». »Onkos sinulla mitä paperia?» Tuppasin hänelle paperin. Hän katsahti siihen: »odotas», sanoi hän. Minä istahdin penkille. Aurinko meni jo yli puolen päivän. Esimies tuli ulos: »sinäkö», sanoo, »olet Vargushof?» Minä olen. »No ota vaimosi», sanoo. Paikalla avasivat portin. Hän tuotiin esille omissa vaatteissaan niinkuin pitikin. No lähtään, nyt sitten. »Oletkos tullut jalkasin?» »Ei, kyllä minulla, on hevonen». Tulimme pihalle, maksoin seisotushyyryä ja valjastin tamman, panin mitä oli heiniä istuimen alle. Fedosja istuutui, kietoi vaipan ympärillensä ja niin sitä lähdettiin. Hän, on vaiti ja minä olen vaiti. Vasta kun olemme tulemassa kotitaloon hän sanoo: »vieläkös äiti on elossa?» Minä vastaan: jo toki. »Entä isäukko?» Elää hänkin. »Anna anteeksi minulle, Taras, tuhmuuteni». Mutta minä sanoin: »mitäpä niistä entisistä, jo kauvan sitten olen antanut». Enempää ei hän sitten puhunut. Tultiin kotiin, hän paikalla lankee äidin jalkain juureen.
Elias Lönnrot on ne kaikki kansan suusta koonnut ja sitten julkaissut." "Mitenkä hän ne kokosi!" "Hän matkusteli paljon kansan keskuudessa, varsinkin itä-Suomessa ja Venäjän Karjalassa; kansa lauloi hänelle ja hän kirjoitti laulut muistiin." "Vieläkös se Lönnrot elää?" "Lönnrot kuoli vuonna 1884, kahdeksankymmenen kahden vuoden ikäisenä, hänkin koko Suomen kansan kunnioittamana ja rakastamana.
No, Heikki, vieläkös sinä olet veistostöitä harjotellut? kysäsi Aspela minulta. Vielä se on viime talvenakin veistellyt ja hänellä oli toverikin koko talven, ehätti Vierimän ukko sanomaan. Olenhan minä vähin veistellyt, vastasin minäkin puolestani.
Kyllä se purasi ja niin kipeästi purasikin, että oikein se sydäntäni vihlasi ja tuntuuhan koko jalka vieläkin olevan turtana," puolusti Anni itseään, koettaen, vaikka turhaan, haavaa näyttääkseen riuhtoa jalkaansa irti. "Vieläkös mitä," väitti tuo itsepäinen Pekka, "sinä vain säikähdit, kun satuit polkasemaan sen päälle ja näit madon." "Hupsista pussiin ja pussin suu auki!
Liikutuksesta kostuivat silmäni ja paikalla tulivat mieleeni Danielin sanat jalopeurain luolassa, kun Habakuk Herran käskystä toi hänelle ruokaa: »Herra, vieläkös muistat minua?» Tuskin koskaan olen sellaisella halulla käynyt leipään käsiksi kuin nyt ja tuskin koskaan on leipä siinä määrin kohentanut masentunutta miestä kuin nyt.
"Vieläkös mitä" ... sanoi Matti ... "sitähän se kuka oikein joutaa ajattelemaan; kunhan sitä vaan mennä reijataan eteenpäin. Ei sitä moni taida muistaa noita hevosraukkojakaan Jumalan luomiksi eläimiksi.
"Kyllähän se niin on", vastasi Martin Petrovitsh. Ei hänen kasvoistaan sentään olisi osannut sanoa että hänestä todellakin tuntui helpolta. "Nyt sopii ajatella sielunkin asioita ja valmistautua kuolinhetkeen, niinkuin tulee ja sopii." "Vieläkös sitä kättä niin kummallisesti panee?" kysäsi äitini, Harlow pani vasemman kätensä nyrkkiin ja avasi jälleen, kahdesti perättäin.
"Mutta on tuo nimimerkki sisässä." "Pianhan se on pois viilattu, jos kaupoilla sovitaan." "Mutta se viilan jälki näkyy." "Vieläkös mitä", sanoi kymmenniekka ja etsittyään hienon viilan eräästä kontista, alkoi sillä varovasti sormusta kihnuttaa. "
Mutta vieläkös mitä! Näiden mielestä on "kärlek" jotakin aivan suurenmoista. Ja he matkivat: kärlek! kärlek! Sanalla sanoen syntyi kova kahakka. No kyllä sinä, Uuno, osaatkin kiivastua. En minä kärsi semmoista joutavaa.
"Vieläkös mitä", lausuu peränpitäjä, "varsinkaan nyt, kun meri on noin kaunis ja tuulta juuri parahiksi." "Kaunis on! mutta milloinkapas se Suomenlahti ruma lieneekään", arvelee pumppumies, kiinnittäessään alapurjeen "koulia". Sillä välin on Mattikin muuttanut laulua ja hyräilee nyt: "Lyhyt on matka kullan luokse, vaikkakin aallot pauhaa; sinne pursi punainen juokse, siell' on sullekin rauhaa!"
Päivän Sana
Muut Etsivät