United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kyllä sopu sijaa antaa, sanoi Taras hymyillen laulavalla äänellään ja keikautti voimakkailla käsillään kahden puudan painoisen säkkinsä kevyesti kuin höyhenen ikkunan puolelle. Tilaa on kyllältä, ja mikäs olis seistessäkin. Pelkkää rauhaa ja rakkautta eikä yhtään riitaa! puhui hän hyvyydestä ja sydämmellisyyydestä loistaen.
Rakastan tuota nuorukaista hänen avomielisyytensä tähden, sanoi Kirila Petrovitsch. Mutta sääli tulee vanhaa ispravnikkaa Taras Aleksejevitschiä. Jos häntä ei olisi poltettu, niin oltaisiin paikkakunnalla siivommin. Mutta mitä kuuluu Dubrovskijsta? Missä hän on viimeiseksi nähty?
Taras istui onnellisen näköisenä käytävän oikealla puolen säilytellen paikkaa Nehljudofille, ja oli vilkkaassa keskustelussa häntä vastapäätä istuvan jäntevän miehen kanssa, joka oli työpaikalleen matkustava puutarhuri, kuten Nehljudof sitten sai tietää.
Tappelevat alituistaan, sanoi vartiosotamies ylenkatseellisesti. Naisen päällisiä, lisäsi heidän takanaan tuleva vanki. Fetjkan kanssa painivat. Entä Fedosja? kysyi Nehljudof. Tervennä hän on, vien tässä hänelle teevettä, sanoi Taras ja meni perheellisten koppiin. Nehljudof katsahti ovesta. Koko huone oli täynnänsä naisia ja miehiä sekä lavitsoilla että niiden alla.
Kuultuaan vanhuksen puheet päähän Nehljudof nousi ja meni paikalle, jota Taras oli hänelle säilyttänyt. No tehkää vaan hyvin, herra, ja istukaa. Säkin voimme siirtää tälle puolen, sanoi Tarasia vastapäätä istuva puutarhuri ystävällisesti katsahtaen ylös Nehljudofiin.
Aijotko nyt todellakin kolmannessa luokassa, sanoi Natalia Ivanovna, kun Nehljudof pysähtyi III:nen luokan vaunujen eteen ja työmies ja Taras menivät sinne. Niin, minun on mukavampi, kun olen Tarasin kanssa yhdessä, sanoi hän. Niin, ja kuuleppas sitten, lisäsi hän, Kusminskissa en vielä ole antanut maata talonpoikien haltuun; jos kuolen, niin sinun lapsesi perivät.
Hänen kynsistään ei olisikaan päässyt ainoakaan koko rosvojoukosta. Hän olisi pyydystänyt kaikki viimeiseen mieheen, eikä itse Dubrovskijkaan olisi päässyt. Taras Aleksejevitsch olisi ottanut kyllä häneltä rahoja, mutta ei häntä itseäkään olisi päästänyt. Sellainen oli vainajan tapa. Mutta ei auta mikään. Nähtävästi minun on ryhtyminen asiaan ja meneminen väkineni rosvoja vastaan.
Juuri olimme päässeet pellolta, minä läksin viemään pellavia likoon, kun palaan sieltä kotiin, tässä Taras vähän pysähtyi ja oli hetkisen vaiti, mikäs on edessämme: käsky käräjille. Ja me kun jo olimme unohtaneet koko käräjät. Kyllä siinä on ollut varmaan paholainen mukana, sanoi puutarhuri: eihän ihminen omin päin rupeisi toisen sielua turmelemaan.
Muutamat istuivat tai loikoivat lattialla, toiset liikkuivat edestakasin tyhjien ja kiehuvalla vedellä täytettyjen teekannujen kanssa. Näiden joukossa oli Taras. Hän saavutti Nehljudofin ja tervehti ystävällisesti. Tarasin hyväntahtoiset kasvot olivat täynnänsä sinelmiä, nenällä ja silmien alla. Mikäs sinulle on tullut? kysyi Nehljudof. Tuli vaan semmoinen riita, sanoi Taras hymyillen.
Tulin sitte, veikkoseni, kaupunkiin, sidoin tammani pihaan, otin paperin ja menin linnaan. »Mitä asiaa?» »niin ja niin», sanoin, »emäntäni on täällä, teillä suljettuna». »Onkos sinulla mitä paperia?» Tuppasin hänelle paperin. Hän katsahti siihen: »odotas», sanoi hän. Minä istahdin penkille. Aurinko meni jo yli puolen päivän. Esimies tuli ulos: »sinäkö», sanoo, »olet Vargushof?» Minä olen. »No ota vaimosi», sanoo. Paikalla avasivat portin. Hän tuotiin esille omissa vaatteissaan niinkuin pitikin. No lähtään, nyt sitten. »Oletkos tullut jalkasin?» »Ei, kyllä minulla, on hevonen». Tulimme pihalle, maksoin seisotushyyryä ja valjastin tamman, panin mitä oli heiniä istuimen alle. Fedosja istuutui, kietoi vaipan ympärillensä ja niin sitä lähdettiin. Hän, on vaiti ja minä olen vaiti. Vasta kun olemme tulemassa kotitaloon hän sanoo: »vieläkös äiti on elossa?» Minä vastaan: jo toki. »Entä isäukko?» Elää hänkin. »Anna anteeksi minulle, Taras, tuhmuuteni». Mutta minä sanoin: »mitäpä niistä entisistä, jo kauvan sitten olen antanut». Enempää ei hän sitten puhunut. Tultiin kotiin, hän paikalla lankee äidin jalkain juureen.