Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Kokonaan liihoittelevan mielikuvituksen lapsi on hänen tarunäytelmänsä Päivän tytti, karjalaisen kansan- ja luonnon-elämän kuvausta taas hänen suorasanainen kokoelmansa Korpien povesta.
»Vaan paitsi näitäkin muista nää Asiat: ei ole osuus tää Pieni omamme täällä; Se armolaina Luojalta vaan, Joka meille antaa armostaan Perinnön pilvein päällä.» Metsätähti. Kuule, kaunoinen tytti lehdon, Sinä, tuutima nurmikehdon, Metsätähtönen sorja. Lumivalkea pint' on sulla, Yhtä puhdas jos mieli mulla, Oisi sieluni korja!»
Turjan tytti kovin pelästyi Päivättären tuloa ja pötki pakoon aina Pohjan perille, jotta maa tömisi ja korvet paukkuivat.
Hän niijas, lähti tiehensä Kirkkaalla katsannolla. Mä menin kouluun, mietinpä, Ken Maija mahtaa olla? Niin äiti, tänään läksyni Sentähden sujui huonosti. Se Maija multa levon vei, Se mua mielistytti. Vaan, äiti, jospa Maija lie Se kevään kaunis tytti! Oi tule pikku Maija vaan Minua kohta katsomaan! SATU NELJ
Tuopa kaunis Pohjan tytti sanan virkkoi, noin nimesi: "En kiitä meristä miestä, aallonlaskija-urosta: tuuli vie merellä mielen, aivot särkevi ahava. Enkä taia tullakana, en tulla minä sinulle ikuiseksi ystäväksi, kainaloiseksi kanaksi, sun sijan levittäjäksi, päänalaisen laskijaksi." Yhdeksästoista runo
Niin mäellä kolmannella Iski silmänsä itähän, Käänsi päätä päivän alle, Näki purren purjehtivan, Satalaian laiehtivan. Mies puhas perästä purtta, Toinen mies nenästä purtta, Sulho purren partahalta: "Tules tytti purteheni, Vyövaski venoseheni!" "Enk' on tule, enkä huoli, Eipä työntänyt emoni, Varustellut vanhempani Tätä lasta laivahasi, Tytärtä venosehesi!"
Kuulen saapuvan sanoman ilman pitkiltä pihoilta, Luojan lempeän tuvilta: »Mitä itket, turha tytti, Suomen suuressa kesässä? Eipä sulhosi luvannut tulla yössä valkeassa, vannoi hän takaisin tulla syttyessä syksyn tähden.» Jop'on kuivui kyyneleeni, mieli helläksi herahti; vuotan vielä vuoden, kaksi.
Jo luoksi lähentelihe, pakinoille painatteli, sanan vieä, toisen tuoa, kolmannen kovin puhua. Annikki hyväniminen, yön tytti, hämärän neiti, purrelta kyselemähän: "Kunne läksit, Väinämöinen, suorihit, suvannon sulho, maan valio, valmistihit?" Tuop' on vanha Väinämöinen puhelevi purrestansa: "Läksin lohta pyytämähän, kuujoa kuettamahan Tuonen mustasta joesta, syvästä saraojasta."
Tytti taiten vastaeli: "En joua, isäni kulta: suur' on läävä läänittävä, karja suuri katsottava, paasi paksu jauhettava, jauhot hienot seulottavat; paasi paksu, jauhot hienot, jauhaja vähäväkinen." Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi. Sanoi Pohjolan isäntä: "Käyös, akka, katsomahan, mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!"
"Onpa syytä itkijällä, vaivoja vetistäjällä! Sitä itken, sisko rukka, sitä itken ja valitan: kirpoi kullat kulmiltani, hopeat hivuksiltani, sinisilkit silmiltäni, punanauhat pääni päältä." Emo aitan portahalla kuoretta kokoelevi: "Mitä itket, tytti raukka, tyttö raukka, neito nuori?" "Oi on maammo, kantajani, oi emo, imettäjäni! Onp' on syitä synke'itä, apeita ani pahoja!
Päivän Sana
Muut Etsivät