United States or India ? Vote for the TOP Country of the Week !
Auringon jo vuoret peittää, Taivas purppuransa heittää, Ilta hämäröi; Kuuhut laakson hopeoi jo, Sävel satakielen soi jo; Riennä, Seidi, Herras ikävöi! Oi, hän saa, kuin tuuli väikkyin, Vait kuin yö, kuin kauris säikkyin Puolisonsa luo, Polveaan jo notkistaapi, Herralt' ilokatseen saapi, Hunnun varjon Kasvoiltansa luo.
Tuo vähäinen musta pilvi oli levinnyt yli taivaan, ja kun Klaus soutajain kanssa vihdoin tuli, kävi jo ankara tuuli ja ukkosen ensi jyrähdykset kuuluivat. Nelihankainen oli vene, neljä miestä oli sitä soutamassa; mutta tuuli kiihtyi kiihtymistään, ja se oli vastainen.
Matti tunsi arvattavasti ennaltaan kapteenin, sillä hän ei enää sanonut mitään. Hän silmäsi kumminkin, ennenkuin lähti, arkkua. Yö oli kolkko ja pimeä. Kylmä tuuli puhalsi ja synkistä pilvistä oli vettä ruvennut pisaroimaan. Herra Konrad ei ajatellut aikaa. Hän yhä jatkoi kulkuaan ja viserteli hiljaan, niinkuin hänen tapansa oli, kun joku miete veti hänen huomionsa.
Löydän vielä jostain kuvitetusta sadusta neidon kuvan, jonka alle on kirjoitettu 'totuuden jumalatar'. Sen otsarivasta loistaa tähti ja sen kasvot säteilevät oikeutta ja ankaruutta ja ylevyyttä. Oli keväinen päivä, jäät olivat juuri lähteneet ja kesälaivat tulleet. Puut tekivät lehteä koulun pihalla, aurinko lämmitti seinää ja kivijalkaa. Etelästä huokui leuto tuuli.
Pohjoistuulta pidettiin kaikkina aikoina onnellisena enteenä ja pohjoisesta tuuli silloinkin, kun Kustaa Vaasa muinoin alkoi vapaussodan Taalainmaassa. Paul Bertelsköldinkin tempasi yleinen innostus mukaansa, hän lykkäsi käyntinsä markiisittaren luona toistaiseksi, tarttui ystävänsä kainaloon ja seurasi väkijoukon mukana.
Yhteen aikaan sisko Heiman kanssa Kuljin kauppaamassa kapineita, Joita laati isä, veli Jaakko: Lusikoita, kauhoja, kauloospuita, Koria ja muuta, yhtä, toista. Oli aika, kylmä talviaika, Moni matka jäätävältä tuntui. Muita kylmemmäksi toki muistan Erään Orismalan kaupparetken. Kylmä tuuli viuhtoi pohjosesta, Valkeaksi jääti poskipäitä, Joita lumin hieroella koimme.
Herra von Weissenbach oli sentähden kääntänyt kaiken huomionsa toiselle puolelle, sitäkin huolettomammin, kun likeisistä kylistä oli tullut useampia ruiskuja ja asettunut ladon ja kylän väliselle kapealle tielle, joten tältä puolen ei ollut mitään pelättävää, jos vaan tuuli pysyi paikoillaan.
Tajuun mykän vastaukses; kolkko katsees kyllin lausuu: "Sielun tuskaa ei voi poistaa mikään neste rypäleen." Niin; mut elon taakkaa yksin arka kirotkoon. Päin pohjaa tuuli pilvet puhaltaapi. Mennään mukaan hurjapään! Tallataan maan vanhaa otsaa, Tellus-ukon valkotukkaa, pohjoisnavan jäitä, joita viel' ei kenkään tunnekaan.
Ja kun viimein muudan kauppias valalla vakuutti, että laiva oli rantaa monta kymmentä syliä lähestynyt, huomasi Antero syyn siihen: "Meren pohja on kova, ankkurit eivät pidä, tuuli ajaa laivan maalle". Se syy näkyi todelliselta. Kaikella on aikansa. Väki väsyi vihdoin, kadut tyhjeentyivät. Tätä oli Antero odottanut. Laiva oli lähestynyt jotenkin likelle makasiineja.
"Se nyt vielä puuttui. Hän on päälle päätteeksi taikauskoinenkin. Lennä pois tuuleen koko vilun-ihana, ja samassa menköön tuo pyhä kirjoituskin". Anni avasi akkunan; ulkona kävi raju tuuli. "Tule tuulenpuuska!" huusi hän, "tule! Ota kaikki tyyni, vie koko roska!" Kukkanen ja kirjoitus lensi ilmaan. Tuuli vinkui ja viuhui ja vei kirjoituksen vuoren kaljamoille. "Anni, mitä olet tehnyt?"