Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Soisalo vaikeni äkisti, sillä hän säikähti itsekin Antin kasvojen ilmettä. Ne olivat kalvenneet ja niiden piirteistä puhui niin häikäilemätön julmuus ja synkkä totisuus, että hän tuskin tunsi äskeistä surumielistä, hajoamistilassa olevaa ystäväänsä. Ei tässä ole mitään varomattomia sanoja, ei huokauksia eikä tunnustuksia, sanoi hän harvakseen. Jos niin on, kuten sanot, on tässä rikos tapahtunut.
On turhaa, sydän, työsi, kun saapuu synkkä yösi ja hiljaa nousee kuu, niin... Niin kulta silloin palaa ja sua armas, halaa. Muu kaikki unehtuu.
Ilo kiilsi vuoren kukkulalla Vanhain urhojen silmistä, Fjalar yksin miettivä, synkkä oli,
Tuulet vaikka kallioihin Kultapurren löisi, noihin Kuitenkaan ei särkyis se. Uljaasti se tuulten kanssa Kamppailisi matkallansa Ijäisyyden rannoille. Puisen purren luodoillensa Myrskyt iskee huviksensa! Kallioihin murskaks lyö. Siitä pelastua minne? Kun ei rannikot näy sinne, Kun on synkkä myrsky-yö. Niinpä usein maailmassa Kohtaloiden pauhinassa Ihmislapsen laita on.
RICHARD. Hoi, toinen ratsu! Side haavalleni! Kies' auttakoon! Vait! Se vaan oli unta. Pelokas tunto, minkä tuskan tuotat! Kah, liekki siintää! Sydänyö on synkkä. Pintaani kylmä kauhun hiki karmii. Pelkäänkö? Itseäni? Muit' ei täällä. Richardia Richard rakastaa; se tietää: Minä olen minä. Murhaajaako täällä? Ei, on: min' olen täällä; pakoon siis! Ketä? Itseäni? Hyvä; mistä syystä? He, kostaakseni. Kelle? Itselleni? Ah, rakastanhan itseäni! Mistä? Hyvästäkö, jot' itselleni tein? Ei, ei! Ma ennen itseäni vihaan Pahuuden töistä, joita tein ma muille. Min' olen konna. Valett'! Enpä ole.
Jos Jaakko tulikin usein synkkä- ja raskasmieliseksi elämän surun tähden, oli siinä Mari aina lepertelemässä ja iloittamassa häntä, sillä hän tiesi että Jaakko kävi huolelliseksi juuri hänen ja lapsensa tähden, kun ei hän voinut pitää selvää leipää pöydällä heidän varallansa.
Vaan niinkuin leimaus Ranskan eteen lennä, Siell' olen muuten minä ennen sua. Ja tykkieni jyskeen kuulla saatte. Pois! Vihamme sa ole torvettaja Ja oman häviönne synkkä enne. Hän kunniakkaan saaton saakoon. Pembroke, Se toimita! Hyvästi, Chatillon! ELEONORA. No, poikani?
Näät hengen, mit' ei riemut, murheen säät, ei korkeat, ei halvat murra, voita, min lentoon nosti myrskyn tuulispäät, sa Adlercreutzin, urhoist' urhoisimman, näät, kuvia silmä, sielu täynnä noita. Ja juuri hänen käskystään taas alkaa saa tuo synkkä ilve: tietä poloisinta vain mennä, poissa toivo, lepo, kadottaa kaikk' askel askelelta, maine, isänmaa, vain pakahtunut mit' ei itke rinta.
Muutaman silmänräpäyksen seisoivat he liikkumattomina, sisar palavaa hartautta osoittaen, veli ristiinlasketuin käsivarsin ja synkkä, uhkaava ja läpitunkeva katseensa kiinnitettynä häneen. Hiljaisuus heidän ympärillään näytti värisevän tuon sieluntaistelun viimeisestä kamppailusta, jonka he olivat taistelleet.
Rouva Clare nykäytti tyytymättömästi olkapäitänsä ja läksi pois, kuin silloin juuri ilmoitettiin vieraita tulleen. Claren talossa kävi tuon tuostakin eräs sukulainen, kesk'ikäinen mies, jolla oli synkkä, vastenmielisyyttä herättävä muoto. Tuomo peljästyi, kuin ensi kerran näki hänet, sillä tuo muoto ja nuo synkät, arasti katselevat silmät olivat hänelle hyvinkin tutut.
Päivän Sana
Muut Etsivät