Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Yö oli synkkä ja sumuinen, ettei edes tähtien tuike voinut sitä vähäistäkään valaista, mutta semmoinen yö sopikin hyvin yhteen Jerikon nykyisen mielialan kanssa. Aamupuolella seestyi ilma kumminkin hiukkasen ja pilvet ohenivat siksi, että yksi ja toinen vilkkuva tähti pääsi niiden välitse pilkistämään.
Dubrovskij hyppäsi vuoteeltaan, otti aseensa ja tuli ulos teltasta. Ulkona häärivät rosvot meluten. Dubrovskijn tullessa syntyi synkkä hiljaisuus. Onko kaikki täällä, kysyi Dubrovskij. Kaikki muut, paitsi vahdit, vastattiin. Paikoillenne! huusi Dubrovskij, ja rosvot asettuivat kukin paikalleen. Samassa tuli kolme vahtia juosten porteille. Dubrovskij meni heitä vastaan. No, mitä nyt? kysyi hän.
Ruotsalaisten lähimpään varustukseen oli viisitoista penikulmaa; mitä hyödytti murtautua läpi, kun muutamien tuntien kuluttua tulisi olemaan samanlaisessa tai vielä tukalammassa asemassa? Kenraali tarkasti urhoollista, harventunutta miehistöään. Ei mitään nurinaa, ei mitään valitusta kuulunut uupuneiden sotamiesten huulilta, mutta mieli oli synkkä, rinta toivoton.
Hän olisi kyllä saanut joskus kävellä hoitolan ulkopuolellakin, mutta ainoastaan jonkun sisaren seurassa... Se tuntui hänestä vangitsevalta. Mutta viime aikoina ei hän ollut halunnutkaan kävelylle. Minnekä mennä ... tällaisella seudulla? Eihän täällä ollut edes järveä. Ainoastaan vieraita, apeita, alavia maita ... ja tuo synkkä meri, tylyn näköinen: sen vesikin oli hänestä iljettävän sameaa.
Sen taivas on aina sysimusta, niinkuin on hänen oma sydämensä sinä hetkenä, jolloin tuo harvasanainen elämäntunnustus Onneton puhkeaa hänen povestaan: »Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie, mut synkempi vielä on eloni tie...» Se on kummallinen runo, jonka epätoivoinen mieliala välittyy lukijaan taidekeinoilla niin vähäisillä, että hämmästyy, jos rupeaa niitä lähemmin tarkastamaan.
Heti hänen jäljessään oli Yrjö Heikkinen tullut sisään. Hänkin oli luonut silmänsä alas, ja synkkä varjo pimensi hänen otsaansa, niinkuin hän myöskin nähtävästi koki painaa sitä kovaa ja katkerata mielenliikutusta, joka hänen kasvoissaan kuvautui, ja jonka puolisonsa kohtaaminen vast'ikään etuhuoneessa oli hänessä vaikuttanut. Hän asettui seisomaan jonkun matkaa vaimostaan, ja se levotoin, tuskallinen katse, jolla hän nyt loi silmänsä Annaan, osoitti, ettei hän mitään lukua pitänyt kuulijoista enemmän kuin oikeudestakaan, vaan että nuo kalveat, surulliset kasvot olivat hänelle kaikki kaikessa. Olisiko vaan ainoakaan lämmin katse noista suloisista, sinisistä silmistä häntä kohdannut! Mutta eikö vastikään etuhuoneessakin ainoastaan välttävä kädenliikutus, rukoileva kuiskaus: "
Itse päästi hän emännän huivin ja otti sen mukaansa. Synkkä ja kamala oli nyt mielensä, kun hän astui hiljaista pihaa. Yksinään oli hän nyt. Emäntä oli, niinkuin Lauri oli tahtonut, poissa hänen tieltänsä. Vaan eiköhän se, vaikka näkymättömänä, vielä ollut häntä lähellä?
ANEMOTIS. Nyt maille etelän taas palatkaamme, kevääsen Kypron ikikukkivaan, oi, itketty, oi ihanainen maamme miss' satakieli soittaa soitintaan, rypäle kypsyy, nähdä palmut saamme ja lapsuussiskot taasen tavataan. Tää unta onko? Isä, kätes suo! Tää onko maani? Ystävätkö nuo? Mun taaksein valtameren usmat haipuu ja pohjan talvi-yöt ja vuoret vaipuu ja revontulten synkkä loimo tuo.
LYYLI: Eikö totta, isä: on suloista, kun lapsen käsivarret kaulaavat sinua? LYYLI: Eikö totta: nyt seisot sinä onnesi kukkulalla? TUOMAS: Nyt tunnen minä poistuvan ensi kerran elämässäni tuon taakan hartioiltani, jonka synkkä sallimus jo ennen syntymääni lie laskenut niille. Siitä päätän minä taivaan valtojen minulle anteeksi antaneen. LYYLI: Isä! Kuinka minä rakastan sinua!
Korkealla olevasta ikkunastani näin Abbey kirkon, Parlamenttikartanon kuin myös siellä täällä kimaltelevia jokia, ja katseltavana minulla oli avara taivas-ala, joka yhäti vaihteli; milloin se oli sininen, milloin ihanain pilvien seppelöimänä, milloin taas harmaa ja synkkä.
Päivän Sana
Muut Etsivät