United States or Finland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei hetkeäkään Katri pettynyt sisarensa sisällisen levottomuuden suhteen. Heikkinen nyökkäsi, ja Ville, joka ei enää voinut välttää hänen kysyvää katsettansa, kumartui alas ottamaan jotakuta vähäpätöistä esinettä maasta ja sanoen: "Se oli Ojalan Tommi." "Vai niin, myllärin poika siis?" "Niin."
Semmoisia voi vaan Heikkinen ajatella sentähden, että luki liian paljon kirjoja ja oli niistä saanut liian paljon kaikenmoista oppia ja tyhjänpäiväisiä tietoja päähänsä. Tulkoonpa vaan tytär hänelle semmoisia puhumaan! Mutta sitä ei hän tehnytkään.
Tämä lähestyi häntä ja näytti kuiskaavan muutamia rohkaisevia sanoja hänen korvaansa. Haudan hiljaisuus vallitsi huoneessa. Yrjö Heikkinen oli ehdottomasti kumartunut eteenpäin, voidaksensa paremmin nähdä vaimonsa kasvoja, ja hänen silmänsä riippuivat kuin naulatut Annan ohkaisissa, kalveissa huulissa.
Loviisa. Hänellä kai on kauppa-asioita mieheni kanssa? Emma. Sellainen epäsiveä henkilö... Ei koskaan! Loviisa. Sitten se kai on joku hänen nuoruuden tuttaviaan? Emma. Mahdotonta! Mieheni oli mallikelpoinen nuorenamiehenä ollessaankin. Loviisa. Kyllä minä muistan sen... Aivan kuin herra Heikkinen, hänen kirjanpitäjänsä, nyt on. Emma.
Sinun täytyy heti lähteä kaupunkiin," pitkitti hän, kun Heikkinen ihmetellen häneen katsoi, "ja tehdä kaikki, mitä vaan Annan eduksi voit tehdä. Josko emme saatakaan toivoa, että sen kautta saat hänet vapaaksi jälleen, saat kuitenkin tietää, mitä voimme tehdä helpoittaaksemme hänen oloansa, ja äiti pankoon tarpeellisimmat tavarat kokoon, jotta voit ne jo viedä mukanasi hänelle!" Ja niin kävikin.
Yrjön sydämessä alkoi hento toivon taimi vähitellen lakastua, ja yhä tuskallisemmaksi kävi hetki hetkeltä kysymys, mitä oikeastaan oli tekeminen sen hilpeän ja heikon olennon eteen, joka niin auttamattomasti näytti kuihtuvan hänen kainalossaan. "Ettekö sitä huomaa, veli Heikkinen?" sanoi eräänä päivänä muuan ystävällinen naapuri, "ettekö huomaa, että teidän vaimoanne vaivaa koti-ikävä?
Heiskanen. Kadulle! Heikkinen. Kadulle! (Itsekseen.) Tehdäkseen skandaalin ... häväistyksen ... kirottu!... (
Heikkinen (itsekseen). Saakeli soikoon! Ja minä kun luulin, että hän oli lukenut kirjeet. (
Anna pudisti päätään ja lepäsi miehensä kainalossa aivan kuin pieni, vangittu lintuinen, jonka sydän levottomasti sykkii, ja joka hätääntyneenä silmäilee ympärilleen, odottaen sopivata hetkeä, jolloin tohtisi lentoon lähteä. Heikkinen sen hyvin huomasi ja hänen mielensä kävi siitä katkeraksi.
Vaimo näytti unhottavan epäilyksensä ja läheni aitaa, jonka toisella puolella oleva vaimo jo oli laskenut vakkansa maahan, ja sinirautuisen esiliinansa kulmalla nyt pyyhki hikeä otsaltansa. "Sepä oli hyvä asia, Anna Heikkinen," puhui hän, yhä kasvojaan pyyhkien, "että juuri tänään teitä täällä tapaan.