Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
"Mutta hän saattaisi milloin hyvänsä mennä hevoisella naapureitaan tervehtämään," vastasi Heikkinen ihmeissään. "Kyllähän se niinkin on, mutta ei se kuitenkaan vastaa monilukuista koto-perhettä ja tuttavien ahkerata luona-käyntiä. Uskokaa vaan minua, vaimoanne vaivaa koti-ikävä," väitti naapuri, aavistamatta sitä huolien helpoitusta, jonka hänen sanansa toisessa vaikuttivat.
"Ei, minä en tahdo sinua estää," sanoi hän sitten, "ja Jumala antakoon armossaan sinun löytää oikeat sanat." Kun Heikkinen vähän ajan kuluttua palasi kotia ja todellakin tapasi vaimonsa yksinään istumassa ikkunan luona, kuului iloinen huudahdus hänen huuliltaan. "Sinä olet vielä ylhäällä, Anna," sanoi hän tervehdittyään. "Voit siis hyvin?" "Oikein hyvin, Yrjö.
Heikkinen. Kuinka paljon neiti Heinosella on rahoja? Henrikson. Kuusikymmentätuhatta! Heikkinen. Minä kiitän! Siis kymmenentuhatta enemmän kuin tuolla toisella. Henrikson. Kellä toisella? Heikkinen. On, nähkääs, eräs leskirouva. Hän vuokrasi ennen huoneita matkustavaisille ja piti sekatavarakauppaa; mutta nyt on hänellä pieni kivitalo ja hän pitää nuoria miehiä täysihoidossa. Henrikson.
Yrjö Heikkinen veti niistinliinan taskustaan ja pyyhki kylmät hikihelmet otsaltaan, mutta samassa kuuli hän nimeään mainittavan ja katsahti sentähden ylös. Tuomari oli ikään ilmoittanut oikeuden tutkinnon alkavan murhajutusta, josta hänen vaimoaan etupäässä syytettiin, ja kysyi, josko toisella tai toisella, olisi jotakin muistutusta asiassa tehtävänä.
Levottomana oli hän kaiken aikaa päivällisten jälkeen itsekseen miettinyt, mikä hänen vaimoaan nyt mahtoi vaivata, kun hän kuitenkin oli kotonaan ja omaistensa luona. Likellä taloa oli kaunis koivikko, jossa Anna ennen aina sunnuntaisin mielellään oleskeli. Heikkinen varoi hänen nytkin olevan siellä, eikä hän siinä pettynytkään.
Ethän käsitä minua väärin, vaikka vieläkin vuodatan sääliväisyyden kyynelen Tommiraukan tähden ja murheella ajattelen hänen surullista kohtaloansa?" Heikkinen suuteli häntä taaskin hymyellen ja puhui sitten kaikkea rauhoittavaa ja lohduttavaa, mitä uskollinen sydämensä hänelle johdatti mieleen.
Sittenkuin ensimmäinen, murhan herättämä kauhistus oli antaantunut, ja maltillisemmat ajatukset sijaa saaneet, alkoi yhä useampia ääniä kuulua, jotka päättivät, ettei niin viatoin olento, kuin Anna Heikkinen aina siihen saakka oli ollut, millään tavalla voinut kohottaa kättään kuolemaniskuun jotakuta lähimmäistään vastaan, vielä vähemmin häntä kohden, johon hellemmät muistot, ja kenties vieläkin kestävä sydänten taipumus häntä kiinnittivät.
No pidättekö hänestä? Hän on kaunis tyttö. Heikkinen. Olen ainoastaan nähnyt hänen valokuvansa. Henrikson. Vai olette nähneet. Heikkinen. Oletteko te kirjoittanut hänen vanhemmilleen? Henrikson.
"Oi, Anna," huusi Heikkinen hämmästyneenä kavahtaen istuviltaan. "Luulit siis "
Kun Yrjö Heikkinen vähän myöhempään saapui taloon, ei hän kyllin voinut ihmetellä ja iloita vaimonsa terveestä näöstä, ja tämä puolestaan ei tehtyä päätöstään unhottanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät