Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ei kukaan ole voinut näyttää toteen, että Leena on valhejuttuja kertonut", ja samalla, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, kun isä koki rauhoittaa itkevää lasta, puikahti hän heidän ohitsensa ja pakeni huoneesen. Kauan katsoi Heikkinen hänen jälkeensä, ja synkkä ja yhä synkempi varjo pimensi hänen otsaansa.
Totta tosiaan, eikö hän selvään nähnyt oikeuden palvelijan pikaisilla askelilla, juuri kuin jotakin tärkeätä olisi kysymyksessä, rientävän salin poikki ja häiritsevän oikeuden säännöllistä istuntoa antamalla erään kirjeen tuomarin käteen ja kuiskaamalla hänelle samassa joitakuita selittäviä sanoja. Heikkinen hieroi silmiään ja kumartui eteenpäin. Ei, unen-näköä se ei ollut.
Nimeni on Heikkinen. Loviisa. Ah, todellakin! Veljeni kirjanpitäjäkö? Heikkinen. Minulla on kunnia toivottaa herrasväki tervetulleeksi Helsinkiin. Loviisa. Minä kiitän! Heikkinen. Hm!... Hyvä rouva!... Muutamia kirjeitä!... Loviisa. Minä tiedän... Heikkinen. Oletteko lukenut ne? Loviisa. Luonnollisesti? Heikkinen. Ettekö pane pahaksenne? Loviisa. En suinkaan! Heikkinen. Eikö nuori neitikään?
Sitten hän läheni muutamia vanhempia miehiä, joiden kanssa alotti puhetta. "Kukahan tuo lienee, joka hänellä on mukanaan?" kysyi sivulla olevassa parvessa eräs nuorukainen. "Etkö sinä sitä tunne?" vastasi toinen. Sehän on hänen vävynsä, tuo rikas Heikkinen, järven toiselta puolen, sieltä, jossa talollisten tilat ovat kuin hyvät hovit.
Jälkeenpuolisen, kun vanhoja, tuttuja isäntiä tuli heitä tervehtimään, ja ukot istuivat tuvassa olutta juoden, tupakoiden ja jutellen yhtä ja toista, sai Heikkinen kuitenkin kylläkseen heidän seurastaan ja pujahti appensa huomaamatta ovesta ulos, sillä hän ikävöi nähdä Annaa, jonka surullinen näkö, heidän puolipäivällistä syödessään, ei ollut häneltä hoksaamatta jäänyt.
Juuri kuin hänen sanojensa vahvistukseksi kääntyi Heikkinen samassa silmänräpäyksessä aitan kulmasta, mutta hän talutti pientä tyttöään kädestä ja puhui hänen kanssaan, eikä sentähden katsonut päin. Tuskallisessa ahdistuksessa loi Anna silmänsä entiseen armastettuunsa. "Tuletko siis?" kuiskasi tämä ja melkein tainnoksissa nyökäytti Anna päätään myönnytykseksi.
Hiljaluontoisena oli Heikkinen tottunut painamaan tunteensa sydämen pohjaan ja Lassin mielestä oli hän tosin näyttänyt hyvin alakuloiselta, mutta ei millään tavalla niin raivokkaalta, että olisi syytä ollut pelätä hänen väkivaltaa tekevän. Aholan Lassi oli sentähden pian kyllästynyt asiaan ja jättänyt tiedusteleva aviomiehen oman onnensa nojaan.
Hän katsoi kiinteästi Yrjöön, ikäänkuin tahtoi hän tutkia hänen sydämensä syvyydet ja pitkitti melkein nuhtelevalla äänellä: "Ethän kuitenkaan mahtane epäillä Annan viattomuutta?!" "En tiedä mitä mun tulee ajatella," vastasi Heikkinen, käsiään väännellen.
Kirkaisten säikähdyksestä ja kivun tuskasta olisi hän varmaankin pudottanut koko pannun, ellei äiti heti olisi tarttunut siihen kiinni samalla, kun Heikkinen tukesi horjuvaa vaimoaan.
Kun Yrjö Heikkinen niitä ajatuksissaan toisiinsa vertaili, heräsi hän vaikeroiden siitä toivottomasta mielenhuumeesta, johon hän Annan mentyä oli vaipunut. "Johan tästä ihminen vallan järkensäkin menettää," lausui hän. "Eilen tähän aikaan tuli hän hymyilevänä ja kukoistavana niinkuin viattomuuden enkeli minua vastaan, ja nyt, nyt ?!"
Päivän Sana
Muut Etsivät