United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka lankoni, nukuit yösi? Heinonen. Makasin kuin tukki. Emma. Todellako? Heinonen. Niin olen aina maannut sitten naimisiin menoni. Kuinkas sinun laitasi on? Henrikson. Tunnen oikein omantunnon tuskaa. Emma. Olet kai väsynyt? Henrikson. Eipä juuri muutenkaan. Voi kultastani, kuin hänen pitää niin paljon rasittaa itseään! Loviisa. Katsoppas Antti oikein onnellista avioliittoa! Heinonen.
Makeisia purren kulki Abe tädin taluttamana huoneesta huoneeseen, joissa sai nähdä kuvatauluja ja muita kauniita esineitä, joita ei ennen ollut nähnyt. Täti selitteli niitä nimeltään ja viraltaan. »Tässä on sinun kamarisi», sanoi täti, kun tulivat muutamaan pieneen huoneeseen. »Tässä sinä saat nukkua yösi, tuossa sängyssä, täällä pitää kirjasi tuossa hyllyllä ja täällä lukea läksysi.»
Vaimokin poikineen tuli portaille; nekin kehottivat tulemaan: tulehan nyt, isoseni, syömään illallista ja lepää yösi meillä. Tuomas poikkesikin taloon. "Samalla tiedustan vähän Eliaksesta; kun ei vaan hän olisi poikennut juuri tähän taloon juomaan". Tuomas tuli tupaan; vaimo riisui häneltä laukun, toi pesuvettä ja asetti hänet pöytään ruoalle. Hän kantoi pöytään maitoa, piirakaisia ja puuroa.
Mutta siitä ei tule mitään, niin kauan kuin minun peukaloni liikkuu. No, nytpä minä kummia kuulen, ihmetteli Tuomas. En toki ole sanallakaan siitä puhunut. Saat, hyvä emäntä, siltä huolelta maata yösi rauhassa. Minä tulin vaan vanhaa isääni katsomaan, enkä missään muussa tarkoituksessa. Usko vaan niitä juoruakkojasi.
On turhaa, sydän, työsi, kun saapuu synkkä yösi ja hiljaa nousee kuu, niin... Niin kulta silloin palaa ja sua armas, halaa. Muu kaikki unehtuu.
CONSTANCE. Ei, kaiken lohdun, kaiken avun hyljin, Pait kuolon, kuolon: lohdun viimeisen Ja tosiavun. Armas, maire kuolo! Suloinen löyhkä! Tuore mätäisyys! Ikuisen yösi vuoteelta nyt nouse, Sa kaiken onnen kauhistus ja kammo! Suudella tahdon vihatuita luitas Ja silmäni sun silmäkuoppiis painaa, Madoillas sormiani sormustella Ja mättää inhaa multaa suuni täyteen Ja hirmukalma sinunlaises olla.
On aurinkoinen maillaan jo, Yön tuules huojuu hongisto Sun, neito, yösi lyhvä vaan, Sill' Luojan luokse loistamaan Sun täytyy kiirein täältä yllättää, Vaan ystäväsi kaihomahan jää. Vaan päiväs nyt on yltänyt, Ja nuoruus kylvää kukkiaan Niin armahasti loistamaan, Ja aate siivin rohkein Nyt lentää taivaan Eedeniin: Oi, saavu kiirein aika siunattu, Ja voiton seppel laske kaivattu! Impyselle.
Nyt on aika lähteä, jatkoi mies; mutta missä sinä, tyttö raukkani, nyt vietät yösi? En tiedä, vastasi Karin täysin avuttomana. Tänne sinä et voi jäädä. En, en! Parasta siis on, että sinä seuraat minua... Teetkö sen? Minne? Minun kotiini tietysti... Sehän on yksinkertaisinta. Ja huomenna? Huomenna pitää sinun tulla tänne takaisin, ettei synny mitään epäilyksiä.
Niinpä vastasivatkin he nyreästi toveriensa tervehdyksiin, maljoihin ja pilapuheihin. Mutta, sanoi Athos, me voimme helposti joutua täällä riitaan, ja se sopisi vallan huonosti tällä hetkellä. D'Artagnan, kerroppas meille, kuinka olet yösi viettänyt, niin me sitten vuorostamme kerromme meidän yönviettomme.
»Ei koita yösi, Suomi; jo päiväs tullut on, Ei kuolla voi se kansa, mi pyrkii elohon. Nuo öiset sumut vieraat, ne poista mielestäs, Ja tulevainen onnes vaan etsi itsestäs. Sun vihan myrskyt murti, hajoitti ajan vuo: Nyt itse pirstaleistas taas Suomen kansa luo. Sun kieles vieras sorti: se voimaan nosta taas, Ja itse uljain mielin käy ohjiin oman maas».