Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Niinkuin jo tästä lyhyestä elämäkerrasta näkyy, on Ibsenin, varsinkin elämänsä alkupuolella, täytynyt kärsiä jotensakin kovaa kohtaloa, ja nämä kokemukset ovat tietysti vaikuttaneet hänen runolliseen katsantotapaansakin. Tämä on ylipäätään synkkä: tekijä havaitsee etupäässä ihmisten puutteita ja heikkouksia.
Minä iloitsin heidän kanssaan, iloitsin heidän onnestansa, iloitsin heidän terweydestänsä. Niin! minä iloitsin, koska hekin iloitsiwat, mutta synkkä, pelottawa aawistus waltasi sisällisesti kumminkin mieleni.
Hänen synkkä mielikuvitusvoimansa askarteli mieluummin tuollaisissa haavemaisissa, salakähmäisissä puuhissa, jotka aina ovat olleet omituisten ja yksinäisten luonteitten mielihaluja, ja joihin häntä hänen rohkea, ylväs luonteensa ja hänen kansansa mystilliset muistitiedot kiihottivat.
Se wapaa kehittymisen tunne, minkä hän luuli koulun kautta saawuttaneensa, katosi kuin tuhka tuuleen ja synkkä umpimielisyys waltasi sielun ja mielen. Kaikki seurustelu toisien saman=ikäisten kanssa lakkasi niinkuin puulla päähän lyöden ja tyhjä, kolkko yksinäisyys astui sijaan.
Tuvass' istun ryöstetyssä tässä, katon varpustakin köyhempänä; iloisempi tok', kuin ennen koskaan onnen päivinäni, oisin nyt ma, jos tuo urho tulis tervehenä puolisoni kanssa kylän mailta, jonne vihollista vainosivat." Vanhus viime sanan kuultuansa, nousi, kuin ois levännyt jo kyllin, mutta silmiss' asui synkkä huoli. Viipymään ei viihtyny, vaan suoraan kylään rikkahasen päin hän riensi.
Suruin tehtiin Suomen touko, murhein pellot perkattiin; murhe särkyi säveliksi, sävel syöpyi sydämiin, sävel synkkä, syksy-öinen, sentään lämmin, lempeä, niinkuin kesäpäivän lasku, hehkussansa hempeä. Suomen suru, Suomen soitto, Suomen riemu, Suomen työ! Siin' on mahdit maamme tämän, päällekkäin kuin päivä, yö.
Tämmöisenä kului joku aika, mutta sangen synkkä se oli.
ett' eläimetkin kuoli, maankin madot, ja saaren vanha sukukunta jälleen, mikäli runoniekat vakuuttavat, pääs eloon siemenestä muurahaisten; niin kurja nähdä oli kuilu synkkä läjittäin voihkivine vainajineen. Yks virui toisen vatsan päällä, toinen taas hänen harteillansa, kolmas koki tietänsä tummaa nelinkontin käydä.
Polisi olisi koko sydämmestään tahtonut tehdä rikkaille ajajille mieliksi ja avata heille tie pysäyttämällä vangit, mutta tässä kulkueessa tuntui joku synkkä juhlallisuus, jota polisikin tunsi ja jota ei edes tämmöisen rikkaan herran tähden sopinut häiritä.
»Vihdoinkin päivä sarastaa, Jo poistuu synkkä, pitkä yö!» Maria lausuu, kiiruhtaa »Nyt tehtävä on kallis työ Kallis ja raskas voidella Kun täytyy Herran ruumista.» Suruinen katse kirkastuu, Toivo hymyy huulillansa »Jo haudan seutu heijastuu, Vaikk' aamu vielä usvillansa Peittävi puut ja pensahat, Jotk' oven haudan verhovat.»
Päivän Sana
Muut Etsivät