Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Ei sure viettäissä vuosiansa hän kyyneleitään ja murheitansa, ei nuoruuttansa, min vaivat kalvoi, vuoks' lapsen, jok' on sen rakkaampi, ei öitä, jotka hän huollen valvoi mit' enemmän sille hän uhraavi. Niin harvoin lahjojaan muistelemme. On hältä aikaisin aatoksemme ja ensi rukous hennon kielen ja ensi rakkaus nuoren mielen, ens neuvo totehen, oikeaan, hyveesen, lempehen synnyinmaan.
Itsevaltaisuuden enemmin kuin muunkaan ylpeytymyksen alle minä en koskaan niskojani paina; mutta jos semmoisia niskoja muita löytyy, niin suoraan sanoen minä niiden painumista en sure vähääkään enemmin kuin niiden pystyssäkään tujottamista. Minun mieleni on nimittäin niin, että asia pitää miehensä kussakin tilassa arvoisenansa. Ei Robespierre ollut onnensa päivinä suurempi kuin kukistettuansakaan.
Väsyvän lyhyen matkan juostuansa jo näytti susi poikineen, ja hampaat terävät heiltä kyljet aukaisevan. Heräsin ennen aamunkoita, kuulin kuink' uness' itki, pyysi leipää pojat omani, jotka kanssain torniss' oli. Oot julma, ellet sure aavistusta, mi mulle silloin sydämeeni astui! Ja jos et itke, milloin sitten itket? He heräsivät.
On mulla vaimo, lies, en jakoon päästä ketään; mua ei hae lautamies, enk' käräjiin vie ketään. Lie penni joutaviin, mut siit' en kiitä ketään; jos takuuseen en kelpaa, niin en lainoin kiusaa ketään. Ma herrasmies en lie, mut pokkuroi en ketään; on miekka, lempo vie! en liki laske ketään. Vain vapaa, iloinen, en koskaan sure ketään! Jos ei mua kysy ken, en myös mä kysy ketään.
Kuinka kauheasti onneton!... En jätä, elä pelkää. Mutta pois täältä, Topra. Täällä on niin jylhää. Puut ja kivet meitä syyttävät. Pois pian. Rakas, onneton toverini minä seuraan sinua vaikka kuolemaan, elä sure! KOLMAS N
Duetto Sävel: »En voi sua unhoittaa poijes». KALLE ja TYYNE. Vaikk' oisikin maailma nurja Elä, ystäväin, sure vaan. Meill' onhan lempemme nuori. Usko onneen suotuisaan. Jos mull' ois rikkautta Ja kaikki kalliit aarteet maan, Niin silloin, armahani, Sun kietoisin ma purppuraan. KALLE ja TYYNE. Vaikk' oisikin maailma nurja j.n.e TYYNE. Mutta kuule, eiköhän sinne tullut ihmisiä puotiin!
Muista, että me olemme sanomakirjallisuuden edusmiehiä siellä, ja että meidän täytyy olla erittäin hienoja, maksoipa mitä maksoi! Tule pois nyt, äläkä sure huomisesta päivästä." Kaikkia näitä houkutuksia auttoi vielä tuo onnetoin halu ihmisellä, joka pakoittaa meitä näkemään ja maistamaan vähän enemmän sitä, jota olemme jo liiaksikin nähneet ja maistaneet.
Hanna ei enää jatkanut kyselemistä, tuntui se hyvältä, kun Antti ei enää sure vankeuteen menoa, mutta istui kuitenkin tyynenä ja ajatteli miten mahtoi Antille olla mahdollista mennä Jukelta anteeksi pyytämään, joka oikeastaan olisi pitänyt Juken tehdä.
Synkkä oli Luojan mieli ja rypyssä oli hänen otsansa, kun alavaan korpeen kuusen siemenen kylvi poutainen oli hänellä päivä ja hymyssä huulensa, kun sirotti sormiensa lomitse koivun ja tuomen ja haavan ja pihlajan siemenet. Ja sen tähdenkö ei lehto koskaan sure, vaikkakin joskus huoliaan huoahtelee?
En usko naisten kyyneliin! Pian uudet kosijat saa säihkyn silmiin sinerviin, jotk' äsken kaihtuivat. Ei muistot mulle vaivaks jää, en sure, säät jos soisi; voin surra, kun en mitään nää, mi surun arvoist' oisi! Ja niin nyt aavaa merta uin, ma maailmass' yksin oon: Mua muut ei kaipaa itkusuin, siis kaipuu haihtukoon!
Päivän Sana
Muut Etsivät