Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Tyhjänä kunnas viel' oli, vain somerharjalta sieltä ilmaan honkia nous hatalatvoja, kärvettyneitä; sinnepä sittenkin nämä nuoret rientävät rinteen mutkaista polkua myöten, ja koht' ovat huipulla harjun. Vaihtelevampi ja laajempi on näkö sieltä: nyt silmään loppumaton ala metsiä, järviä, peltoja aukee, illan himmeiseen ruso-hohteeseen puettuina. Kulkija-parvia haamottaa.
Kons' oli kaivannost' yli käyty, he paikkahan istui, kuss' ei tanterehell' ylt'ympäri kaattuja ollut, siihen, mist' oli pois raju Hektor kääntynyt jälleen surmaamasta akhaijeja, kons' yö ylle jo ehti; sinnepä istuivat pitämään nyt neuvoa piiriin. Ensiks alkoi näin hepourho Gerenian Nestor: "Ystävät, eiköpä miest' ole, jonk' oma urhea mieli käymään käskisi nyt tykö Troian rohkean joukon?
Saavuttiin ilovalkea-kunnaallen, joka seudull' on kesän suurena juhlana mielusa yhtymäpaikka ollut jo vanhastaan; ilon sinne vallaton poika, sinnepä nuor' mies ylpeillen sekä, rinnassa lempi, tyttökin riensi, ja sinne se vanhuskin sopestansa kaukaa laaksosta katsoo, kuin tulet syttyvät yössä, riemusat niin kuin muistotkin oman yöllisen mielen.
Hän oli kuin nuori varsa, joka ensi kerran on valjaissa; hän telmilehti julmasti irti päästäkseen. Mutta lähtöön hankkiessaan ja aikoessaan paeta talosta Neset'iin, muistikin hän, että sinnepä ei uskallakaan mennä, jos ei varmaan tiedä josko Bård sattuisi olemaan kotonansa häntä vastaan ottamassa.
Tuonen lehto, öinen lehto! Siell' on hieno hietakehto, Sinnepä lapseni saatan. Siell' on lapsen lysti olla, Tuonen herran vainiolla Kaitsea Tuonelan karjaa. Siell' on lapsen lysti olla, Illan tullen tuuditella Helmassa Tuonelan immen. Onpa kullan lysti olla, Kultakehdoss' kellahdella, Kuullella kehräjälintuu. Tuonen viita, rauhan viita! Kaukana on vaino, riita, Kaukana kavala maailma».
Mutta viimein puhkesi kaksi kirjavaa siipeä hänen hartioistansa ulos ja muutaman kerran hän niitä heilautti, ja nytpä rupesimme vilkkaisemaan ylös korkeuteen, kohden kuuta, joka hohti meidän päällämme kuin vaski-ammeen pohja. Sinnepä sinkaistiin, ja pyörryttävään syvyyteen jäi meiltä matoinen maa.
Sinnepä suosima Zeun kävi Hektor kantaen peistään; kyynäränmittaa tuo ykstoist' oli, pääss' ota välkkyi vaskinen; varteen liitti sen kultainen siderengas. Sorjine kammiopuoll' asevarjeineen veli hääri, kilpeä, käyrää jousta ja haarniskaa koetellen; naisten kanssapa taas Helene siell', argotar, istui askaretaitoja neidoilleen ani-kuuluja neuvoin.
Sinnepä mult' oma puoliso jäi, oma poikani pieni, jäi varat vauraat, joit' ilo köyhän hallita oisi. Silti ma kiihdän kumppanit päin, käyn itsekin innoin taistoon mies kera miehen, vaikk' ei tääll' ole mulla, pois mit' akhaijit laahata vois tai kaahata lainkaan. Itse sa jouten seisot etk' edes yllytä muita taistoon vankkumatonna ja puoltoon puolisojensa.
Ja sinnepä he olisivat päässeet, jos en olisi saanut kuulla tuota kunnon ystävän ääntä kappelin pylvään takaa, joka mahtoi olla itse autuaan Annan ääni vaikka kuinka olisin mahdollinen, että se Pyhä neito minulle puhuisi! taikka kumminkaan ei se voinut siinä paikassa päästä kuuluviin ilman sen pyhän neiden luvatta ja suostumuksetta ja siitä lupaan asettaa hänen alttarilleen vaksikynttilän, niin pitkän kuin tää minun metsäpuukkoni.
Emo tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: "Tuonne tyttöni katosi, tuonne sai sisaruesi: läksi marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan; sinnepä kana katosi, lintu kuoli liian surman, surmahan sanattomahan, nimen tietämättömähän. "Kenen tyttöä ikävä? Kenen muun, kun ei emonsa! Emon etso eellimäisnä, emon etso, emon kaiho.
Päivän Sana
Muut Etsivät