Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Maa uhkuu silloin luomisintoansa, Ja voimat silloin työss' on valtavat, Ja halki ilmain elämän soi laulu, Ja yötkin on niin hellät, valoisat! Ihana, armas myös on nuoruusaika: Kaikk' ihaninna silmiin heijastaa. Ja toiveet suuret on, ja suur' on usko, Ja nuorta voimaa rinnat uhkuaa.
Te pidätte naisen hedelmättömyyttä kauniina ja ihailette hänen pitkää solakkaa vartaloaan. Mutta koko renessansin aikana pidettiin kauniina tervettä, vahvaa naista, jolla oli leveät lantiot ja voimakkaasti kehittyneet rinnat. Rubensin, Tizianin ja vieläpä Raphaelinkin maalauksissa on nainen vahvajäseninen, ja neitsyt Maaria on kuvattu todelliseksi äidiksi.
Ei silmäystä mieheen lähimpään, jok'ikisellä kylliks itsestään. Jo rinnat huohotteli raskahasti, mut kestettävä oli loppuun asti. Niin autereesta taivaanrantaa vastaan jo kirkontornin tuttu pallo kiilsi. Kaks, kolme virstaa enää ainoastaan kuin noiduttuna sukset lunta viilsi. Myös Hannu teki työtä parahinta, kuin pajan palkeet puhalteli rinta.
Pois yli turmantyynen pinnan Laiva jo kiitää, Ja vapaana sielu riemuitsee. Merentervehdys. Thalatta! Thalatta! Terve taas, meri ääretön! Terve kymmentuhattakertainen Rinnasta riemuisasta, Niinkuin muinoin ne tervehti sua Kymmentuhannen rinnat, Vastoinkäymiset voittavain, Mielimaallensa pyrkiväin Kreikkalaisten kuulut rinnat.
Mut kun nään impein ilonvietteet ja katson silmiin säihkyviin, mua verta itkettää vois mietteet, ett' imettää vain orjaa saa nuo rinnat, jotka puhkeaa. Veet Sunionin ärjähtää: Sen marmorpaaterolla tuolla tahtoisin purkaa tunteet nää ja niin, kuin joutsen, lauluun kuolla. En suostua voi orjuuteen, ei, mereen malja viinineen! HYV
Veti siitä miekallansa, Kavahutti kalvallansa Neien neljäksi palaksi, Viieksi vipaleheksi; Pään mäkäsi mättähäksi, Silmät suolle karpaloiksi, Hiukset kuiviksi kuloiksi, Viilti korvat korpin syöä, Lihan linnuille rakensi, Rinnat leipoi leipäsiksi, Nänniset kalakukoiksi, Anopille antehiksi, Kommin eukon kostitsoiksi. Läksi luoksi anoppinsa.
Tää joukko se voittaen kerran kostaa Kaikk' iskut sortajan kavalan, Ja tuhannet Suomen kodit nostaa Taas kannalle onnen kukkivan! Ja taas on koittava kirkas päivä Ja poistuva murheen musta yö, Ja taivaalta kaikkoova kaakon häivä, Maan lasten rinnat myös riemuten lyö. Ja viel' on avulla taivaan Herran Maan kukoistus puhkeeva kuorestaan Ja juhlaa viettävä Suomi kerran, Ja alkoholi on muisto vaan!
Mut kansa, jota tuhot löi, mi luopui kiistoistaan, jos harventuikin, murru ei, vaan herra on tän maan. Eloa vaatii kärsimys tää tuhatvuotinen: »Eloon tai kuoloon!» huudamme. Kaikk' kansat kuulkoot sen! Turhaanko verta vuotaneet niin monet rinnat ois, ja turhaan miehet isänmaan ne tuskiin riutui pois? Turhaanko järki, jäntevyys ja tahto tahraton jäis kiroukseen kitumaan? Se mahdotonta on!
Jos ukkonen, jos myrsky-yö Lyö sydämihin honkapuitten, Voi rikkoa se rinnat muitten, Sen liekki temppeliin ei lyö. On ihmisrakkauden työ Siell' ukonsyötti lemmenvalta Voi vihan lientää taivahalta, Vaikk' oiskin maassa synnin yö. P
Tämä näköala painui syvälle Jaanan sydämeen, painui murenemattomaksi muistoksi hänen elämänsä ensimmäisistä vuosista ja lapsuutensa karsta-kiiluvasta kodista. Kuudentoista vanhana pääsi Jaana Herran pöytään. Hän oli silloin jo täyskasvanut tyttö, rinnat ripeät, silmät suuret ja räiskyvät kuin revontuli. Palmikko alkoi todellakin jo yli lanteiden läikkyä. Hän suuresti häpesi sitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät