United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun he kääntyivät kaupunkia kohti, kimelsi Maariankirkon tähti tulisena auringon viime säteissä ja kuu nousi kalpean ja lempeän näköisenä heidän kotinsa katon kohdalla. Siinä oli jotakin, joka teki surullisen vaikutuksen Gabrielleen. Kirkontornin tähti kimelsi veljen haudalla ja kuu johti ehdottomasti Gabriellen ajatukset äitiin ja hänen kalpeihin, lempeihin kasvoihinsa.
Oli aivan hiljaista pienessä kamarissa, sillä Elsakin myyrästi omissa ajatuksissaan. Hänestä tuntui niin kuin nyt olisi ollut sunnuntai-ilta. Vaan muuten oli niin hauska nyt, ettei ollut koskaan ennen ollut. Tee ei ollut maistunut makealle, ei saattanut juoda ollenkaan. Korppua paljaaltaan nakertaen katseli hän ulos ikkunasta. Aurinko paistoi kirkontornin ristiin ja vaskipalloon ristin alla.
Kun auringon ensimmäinen säde murtautui metsän takaa, lensivät pakkasesta ulvahtaen auki kirkontornin luukut, ja samassa helähti kello soimaan, jolloin toiset päänsä paljastivat, toiset vielä vanhan tavan mukaan silmänsä ristivät. Niin kauan kuin kello soi, ei kuulunut hiiskahdustakaan ympärillä seisovasta väkijoukosta.
Helgolannin saaren punertavat kallioseinät kohosivat selvästi näkyviin tummaa taivasta kohden ja olivat mieluisana lepopaikkana äärettömällä merellä toivotonna harhailevalle silmälle. Saaren lukuisain kattojen yli kohoavan kirkontornin kellot lähettivät jäähyväisensä eroavalle päivän tähdelle raikkaalla, kauas kaikuvalla soitolla. Oli ehtoorukouksen hetki.
Illalla samana päivänä, jonka tapahtumista edellisessä luvussa olemme kertoneet, ja ennenkuin Södermalmin kirkontornin kello vielä oli lyönyt kymmentä, istui sanotun asumuksen kamarissa muuan vanha mies, laiha ja kaljupäinen, vain muutamia harmahtavia suortuvia niskassa. Sitä happamuuden ja tyytymättömyyden sävyä, jonka usein huomaa vanhusten kasvoilla, ei tämän ikämiehen piirteissä ollut.
Sitten kuulin Jaakopin kirkontornin kellon lyövän kaksitoista, lyövän yksi, lyövän kaksi, ja kun se oli puolivälissä kolme, silloin alkoi kaikkia ankkurikettinkejä repiä ja riuhtoa niin, etten enää kauemmin voinut pysyä paikoillani. Laskin sumussa ja pimeässä satamasta ulos, ja ennenkuin aavistinkaan, olin minä Mestari Samulin kujalla. Kello löi kolme. Ja sitten kolkutitte kapakan oveen?
Tule aamuun hymyilevään, tule tuoksuun syreenein! Ens kukkasista kevään ens seppelen ma tein. Kevätlintujen laulussa helää kaikk' elämän ihanuus. On sille, ken varjossa elää, joka suvi ihme uus. Kuin nuotiossa hiilet on nousu aamunkoin. Valaa kirkontornin tiilet se hehkuvin purppuroin. Suvi kukkien loiston lupaa ja kypsät hedelmät. Taas rakennan toivon tupaa, unet vanhat heräävät.
Yhä mustemmaksi muuttui Bångin vartalo, se laajeni, pullistui, kasvoi kirkontornin korkuiseksi ja katseli häntä sanomattomalla ylenkatseella; ja kun Johannes tarkasti kateederia, niin oli se muuttunut äärettömän suureksi polttorovioksi ja sen ympärillä juoksenteli sitä sytytellen nokisia olentoja, niin että liekit rätisten leimusivat ylös tuhkanharmaalle taivaalle.
Kun kirkontornin rumuus oli hänelle silmään pistänyt, kysyi hän: "Kuka on kirkon rakentanut?" Ihmiset katselivat häntä ällistellen; he eivät voineet ajatellakaan semmoista aikaa, jolloin koko kirkkoa ei vielä ollut olemassa. Kotonaan odotti opettaja Hukkasta, jonka luuli tulevan itseänsä noutamaan. Jo alkoi hämärtää, tiellä oli vilkas liike: opettaja yksin istui ääneti avatun ikkunan vieressä.
Ei silmäystä mieheen lähimpään, jok'ikisellä kylliks itsestään. Jo rinnat huohotteli raskahasti, mut kestettävä oli loppuun asti. Niin autereesta taivaanrantaa vastaan jo kirkontornin tuttu pallo kiilsi. Kaks, kolme virstaa enää ainoastaan kuin noiduttuna sukset lunta viilsi. Myös Hannu teki työtä parahinta, kuin pajan palkeet puhalteli rinta.