Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Mikä oli silloin sen autuaampaa kuin tehdä tuli ojaan ja paistaa perunoita suloisessa porossa? Kuka tahtoi, voi samassa paikassa paistaa myös jalkojaan. Jollakin oli päällään mekko, useimmilla vain lyhyt paidanriekale. Päiväkauden nuotion ympärillä kuhnittuaan he kaikki olivat yhtä mustia ja nokisia. Kauppias Luikarinen oli kävellyt usein peltojensa pientareita.
Tämän kylän pojat minä louheen lykkään, Muunlaiset olla pitää, joista ma tykkään. Ennen minä liikutan rihmaa ja neulaa, Ennenkun tämän kylän poikia seuraan. Ennen minä liikutan likasia puita, Ennenkun ruman pojan laihoja luita. Ennen minä nokisia pölkkyjä kannan, Ennenkun ruman pojan suuella annan. Poikien lauluja
Hänkin kyllä oli koko päiwän wakaasti seisonut yhteisen ja ankaran elämän kuorman alla, waan wielä jaksoi hän olla iloinen ja lempeä, wielä jaksoi hän kiiruhtaa miehensä tykö, riisumaan hänen päältään nokisia ja rapakoisia waatteita; wielä jaksoi hän sanoa ystäwällisiä ja lohduttawaisia sanoja työstä wäsyneelle miehellensä ja laittaa hänelle illallista; wielä jaksoi hän hypätä kehdon luo, ruokkimaan ja tuudittamaan heidän nuorinta ja asemaansa kyllästynyttä lastansa, ja kah! eihän Juho jaksanut wastustaa tuota elämän autuuden hehkua; jo tuntui kohta hänen sydämensä paljoa kepeämmältä.
Tuvassa istui joitakin mustia, nokisia, tervaisia jätkiä, jotka kesäkaudet rantamaiden talonpojille sysiä ja tervoja polttivat mäntykankailta kahden puolen vedenjakajaa.
Yhä mustemmaksi muuttui Bångin vartalo, se laajeni, pullistui, kasvoi kirkontornin korkuiseksi ja katseli häntä sanomattomalla ylenkatseella; ja kun Johannes tarkasti kateederia, niin oli se muuttunut äärettömän suureksi polttorovioksi ja sen ympärillä juoksenteli sitä sytytellen nokisia olentoja, niin että liekit rätisten leimusivat ylös tuhkanharmaalle taivaalle.
Tuoko oli todella hänen miehensä, Bengt Falkenstern, hän, jonka sydämetön ylpeys kerran musersi hänen sisimpänsä, hänkö kulki tuossa ystävällisenä ja rakastavaisena kuin lapsi ja sulki syliinsä vanhoja, nokisia seppiä ja köyryselkäisiä pölkyn-asettajia ja köyhiä vaimoja, kun hän vain sai tietää, että he olivat hänen sisariaan ja veljiään Kristuksessa?
Kohta nouseekin väki pöydästä ravittuna, ja pian kumpuaa miesten piipuista sinertävä savu kohden tuvan nokisia orsia. Uudistuu äskeinen puhekin, ja hilpeästi hyppelevät ajatukset sukkelain sanojen selässä, kun mieli on rauhainen ja tyyni ja lepopäivä vartoo. Muut ovat jo aikoja äänessä olleet, mutta talon isäntä, harvapuheinen Aapo, ei suutaan avaa.
Ylempänä oli vanhaa, kauan sitten palanutta metsää, sen alla nokisia kantoja ja mustuneita satavuotisia runkoja pitkällään maassa, puoleksi siihen hiiltyneitä. Tuon tuostakin katsahti Antero taakseen ja näki erämaan yhä laajenevan. Kun pappila ja kirkonkylä välistä katosivat, ei näkynyt asutusta missään, ei olisi luullut ihmisiä muualla olevankaan kuin tässä.
Se oli, niinkuin sanottu, keväinen metsäniitty, nuokkuen kukkia niin, että mikä siinä lienee ollutkin pahan mielen mustaa mutaa ja murheiden kiviä ja nokisia kantoja niiden alla, ne peittyivät niihin. Sanoit usein, että lapsuutesi oli ollut sinullekin niinkuin minulle yhtämittaista onnea. Ehkä sinun onnesi kukat olivat toiset, minun toiset, mutta molempain kuitenkin kukkia.
Kohta nouseekin väki pöydästä ravittuna, ja pianpa kumpuaa miesten piipuista sinertelevä savu kohden tuvan nokisia orsia. Uudistuu äskehinen puhekin ja hilpeästi hyppelee aatokset sukkelain sanojen selässä, kun mieli on rauhainen ja tyyni ja lepopäivä vartoo. Muut ovatkin jo aikoja äänessä olleet, mutta talon ainoa poika ja sen nykyinen isäntä, tuo harvapuheinen Aapo, se ei suutaan avaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät