United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
SIMEONI. Ja niin päättyi syntinen elämämme. JUHANI. Niin päättyi elämämme. TIMO. Niinhän se päättyi. JUHANI. Päättyi surkealla tavalla. Mutta aukaiseppas konttisi, Lauri, ja käyköön ympäri yksi kumaus. AAPO. Olkoon tämä kerta, mutta loppu viinastamme säästyköön suurimpaan hätään. JUHANI. Niinkuin sanot. Mutta nyt otamme naukin, joka tuntuu ja sitten huudamme kuin pämpästä.
Tavallinen luulo on, että kaikki, jotka eivät huuda, eivät tunne kipujakaan. Ihan päin vastoin! Mitä varten me huudamme, kun meitä lyödään, haavoitetaan taikka kidutetaan? Kipua keventääksemme. Sentähden mykät olennot ovatkin enemmän säälittävät, kun eivät voi sitä tehdä.
Tapahtuuko siis, että tuo suuri voima, joka meistä tuntuu itsetiedottomalta, mutta ehdottomasti viisaalta, koska sen säätämä ja ylläpitämä elämä aina näyttää osottavan sen olevan oikeassa, tapahtuuko siis, että se erehtyy? Sen ylhäinen viisaus, tuo kaikista ylin, jota me huudamme avuksemme, kun saavumme oman järkemme äärimäisille rajoille, olisi siis puutteellinen?
Mutta nyt ei enää käynyt sitä muuttaa, täytyi tyhjentää kärsimyksen kalkki. Niin käy, kuin tahdot, Jumala, Hyv' on sun tahtos ijan; Ken pysyvä on uskossa, Hän apusi saa pian! Meit' pelasti sun Poikasi, Siis tyköäs et heitä; Kun turvaamme ja huudamme, Et hyljää, Herra, meitä. Tämän värsyn luki Tuomo virsikirjastaan hartaalla mielellä.
»Lähemmä, Jumala, sua!» Tyhjyys yllä ja alla. Hyinen on meri, hohkaa maailman halla. »Lähemmä, Jumala, sua!» Huulemme hyytyvät torviin, soitamme sentään, huudamme kohtalon korviin: »Lähemmä, Jumala, sua!» Tuo elon kaiken on tunnus, on joka teon, on joka tehtävän punnus. »Lähemmä, Jumala, sua!» Vaipuu nyt Salliman vaa'at, lienemme hienot, lienemme halvat tai raa'at.
"Tästä hän menee ohi kotimatkallaan", sanoi Amrei, "ja sitten huudamme häntä; huuda vaan lujasti sinäkin, ja sitten kyllä puhelemme pitemmältä asiasta hänen kanssaan". Niin sanoi Amrei, sillä lapset odottivat täällä vielä rusthollin-emäntää. Kuuluipa ruoska roiskahtavan kylässä. Kuului myös pirskuva hevosen juoksu vetiseltä tieltä, ja rattaat lähenivät.
Niin toivomme ja huudamme: eläköön Suomenmaa ja sen rohkeat poijat, eläköön armollinen kuninkaamme! KARIN. Matti! CONON. Siinähän mies. MARGARETA. Mutta hän saattaa murheen sanoman. KARIN. Sano kiireesti mitä tiedät, sano kiireesti? CONON. Mitä kuuluu, Matti? KARIN. Minä ouneksin hirveintä! CONON. Hän sanokoon sitten että Suomen armeija pohjassa on hävitetty ja valloitettu Sveaporin linna. Mitä?
Sinua vuottavat, ja sinua vuotamme me. Tule sinä takaisin, sinut huudamme ensi käräjissä tietäjäksi. Minut tietäjäksi? Sinutpa tietenkin. Vanhaa sukua olet, voimaa on verissäsi, tietosi synnynnäistä, sinulla on isäsi neuvot, jonka oppiakin jo kävit. Sen jälkeen olen käynyt parempaa oppia. Sitä parempi. Olen kastettu!
PIRKKO. Kyllä. MIKKO. Ja me otamme hänet juhlallisesti vastaan, eikö niin? Asetumme molemmin puolin tupaa, naiset tuolle puolen, miehet tälle. Näinikään. Sitten kun hän astuu sisään, niin huudamme »eläköön» yhteen ääneen. KORTESUO. Mikko, mitä sinä taaskin vehkeilet siellä? Anna olla RIIKKA. Elä, herran tähden, semmoisia asettele. Hän säikähtää, ties kuinka pahasti. KAUPPIAS. Eikös mitä!
Useana päivänä tuottaa meille koulupoikamaista iloa oikaista tulkitsijaneitoamme, kun hän venäläisessä tekstissä esiintyvän "Nikolaistadin" kääntää suomeksi Nikolainkaupunki. Ei meillä ole mitään Nikolain kaupunkia, vaan sen nimi on suomeksi Vaasa, huudamme aina köörissä, ja lopulta oppiikin neitokainen kääntämään Nikolaistadin aina Vaasaksi.