Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. lokakuuta 2025
"Jää hyvästi!" huusi hän kovalla äänellä, "jää hyvästi, poikani! Pysy uskollisena isäisi Jumalalle, uskollisena itsellesi ja " Muuta hän ei sanonut; hänen kätensä irtautuivat pojan kaulasta, hänen päänsä retkahti taa'päin, viimmeinen korahdus tunki hänen rinnastaan. Hänen elämänsä lanka oli katkennut.
Ja hänen puoleensa nyt kallistuen ma kysyin: »Tekö täällä, Ser Brunetto?» Hän mulle: »Poikani, sa sallit ehkä, ett' taapäin kääntyy kerallas Brunetto Latini, antain ohi mennä jonon.» Ma hälle: »Tuota teiltä pyydän juuri; jos tahdotte, ett' istahdamme, teen sen, jos vain tuo mies, mun Oppaani, sen sallii.»
Ne hetket, jotka menetin tyhjiin huveihin, käytti tuo nuori mies tietojensa laajentamiseen, henkensä kehittämiseen. Elkää sentähden ihmetelkö, jos hän oli minua etevämpi. Kuitenkin lupaan teille yliopistossa korjata mikä ennen on jäänyt tekemättä." "Mutta elä liiaksi rasita itseäsi, poikani", huolehti kreivi Wildström.
"Isäni", sanoin hänelle, "voisitteko sanoa minulle, kenelle nämä majat ovat kuuluneet?" Hän vastasi: "Poikani, noissa matalissa majoissa ja tällä autiolla alalla asui kerran siitä on jo parisenkymmentä vuotta kaksi perhettä, jotka niissä olivat onnensa kohdanneet.
Ukko Swart kutsui Fritsin syrjemmälle ja sanoi hänelle: »Kuules, poikani, minä tahdon kysyä sinulta yhtä asiaa: Enkö minä aina ole ollut sinua kohtaan hyvä isä? Enkö minä ole pitänyt sinusta huolta kuin ainoasta lapsestani? Vastaa, poika! Enkö minä aina ole katsonut sinun parastasi?» »Olette, isä, te olette aina ollut minulle hellä isä!»
Aitain kallis kaatui, Poikani kun kuoli, Woimaton on vanhus, Seuraajansa huoli. Thorolf kuoposeni! Uljain, urhokkaisin! Haikentein haihtois, *Sun* jos jälleen saisin! Wieno kevään kukka, Kaunis, kuuliainen, Warttunut ois kunnon Sankariksi vainen. Uliv-haava tuskan Tuotti tuntuvimman; Murhe mursi mielein Ennen ankarimman. Onnellisuuteni Norna nurjuudessaan Tuskan tuho-töillä Ryösti raadellessaan.
Täällä tunsin itseni levollisemmaksi, kuin noilla suurilla kaduilla, ja voin taaskin kuulla oman ääneni. "Tässä on rahasi, poikani", sanoin. "Mikä nimesi on?" "Miksikä sitä tahdotte tietää?" kysyi hän jotensakin kiivaasti. Tuskin tiesin, mitä vastaisin. Kun joskus joku lapsi Kondoveristä tuli kartanoomme, kysyin aina nimeänsä, vaan heidäthän tunsin melkein kaikki.
Noin se saajani sanovi, Valittavi vanhempani: "Tuoll' on poikani poloinen, Tuolla laiton lapsueni, Tuonen toukojen panossa, Kalman maien karhinnassa. Saapi nyt minun poloisen, Minun laiton lapseltani, Saapi pyyt pyhän piteä, Saapi lintuset lihota, Oravaiset jouten juosta, Jouten kärppäset kävellä."
Hän mulle: »Hyvän rakkaus, mi niukka tekoihin oli, täällä täydellistyy, ja sounti liian hidas rangaistahan. Mut että selvemmin viel' ymmärtäisit, minuhun mieles käännä; ehkä heelmän hyvänkin saat sa tästä viivykistä.» Ja jatkoi: »Luoja ei, ei luotu kukaan vaill' ole ollut rakkautta luonnon tai sielu, poikani, sen tiedät hyvin.
«Elä poikani pakene, Ellös kauaksi karatko, Katkeraksi kaipu'uksi Koko Suurelle-kylälle; Ellös herratta hylätkö Toldin vanhoa taloa Eläkä anna äitiäsi Surun saattoa Manalle». Renki noin rukoelevi, Vaan ei tuosta toinen huoli; Silloin tällöin päätä puisti, Kons' ei suostunut sanoihin, Kunpa ennätti emosta Vanhus virkkoa sanasen, Kiven sillä kierittävi Poialle syämen päälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät