Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Siihen aikaan valmisti Tristan itselleen tuon kuuluisan jousen, Iki-Tarkan, joka aina osui suoraan maaliin, tähtäsi sillä mihin tahansa, ihmiseen tai eläimeen. Arvon herrat, mitä nyt tulen kertomaan tapahtui eräänä kesäpäivänä, juuri elonkorjuun aikaan, vähän jälkeen Helluntain, ja kaikki lintuset livertelivät aamukasteisessa metsässä auringonnousun hetkellä.
Hetkisen tässä oltuani päätin mennä salmelle asti. Polku vei vähäisen männistön läpi. Lintuset lauloivat männistössä, ja minä niitä kuunnellessani kuljin niin ajatuksissani, etten huomannutkaan olevani matkani päässä, ennenkuin näin kaksi naista edessäni; he istuivat jyrkän äyrään syrjällä.
Luo kaipas hän ihmisen tyttären ja käden kosketusta sen, ja sen ilveksen-pehmeät liikkehet ja sen tyhjäin silmäin katsehet ne menneet ei enää mielestään, ja hän pakeni korven hämärään ja hän soitteli surunsa julki, mut lintuset, missä hän kulki, ja tähdet, jotk' ylhäällä vilkkui, hänen surullensa ilkkui. Oli ollut hän herra ja valtias ja koko korven kuningas. Nyt oli hän pakolainen vaan.
Vaivoistansa väsyneenä nukkui hän tyyneesti kuoleman uneen, ja iloisesti livertelevät lintuset hänen rauhallisen hautakumpunsa ympärillä." Tämä oli siis Joutsenuksen saaren erakon surullinen elämäkerta. Pyhäsaari. Kasvavana ollessani jouduin kerran vanhan Vasko Riikosen kanssa ongelle loitoksi Pyhäsaaren rannikolle.
Maisema oli täällä varjoisampi ja saiaperäisempi, raittiit lähdesuonet pulppusivat ja todellisia metsätuoksuja tuulahteli vastaan. Lintuset visertelivät puiden oksilla.
KOJO. Lehti kun liehuvi puussa ja ruoho kun roikkavi maassa, Meelle kun haiskahtaa metsät ja kun lintuset laulaa, Ennen ma paimenn' oon kun joski ma toimia saisin Myötäänsä kotona, virua pyhät laiskana aivan.
Hän näkee kukkaa kaikkialla Kaunista, hyvän-hajavaa, Ja puut ja metsä kukkimalla Elohon uuteen havahtaa: Lintuset laulaa tuhat-äänin Kiitosta Luojan kaikuvaa! Lampahat, lehmät pelkäämättä Myös jalopeuran kiljuntaa, Kilvassa ääntää ruohostossa, Ja kirmaellen, kisaillen Hyppivät kaikki, Luojallensa Iloksi, luontoo ihaillen. Aadam ihmeissänsä Istuu, tarkastaa Elon ihanuutta Monikirjavaa.
Tämän huomasivat lintuset, sen keksi jänis ja metsän muut asukkaat, vaan he eivät kukkaan koskea hennoneet, se kun ylen oli ihana katsella. Mutta tulla tuhutteli terhenistä tietään kerran kaunis ihmislapsi. Pieni hän oli ja iloinen, sini-silmä, pää kahara.
Hän läksi siis edeltä astumaan pienen puutarhan kautta, missä lintuset, joille tää hyväsydäminen käsityöläinen oli talvikauden antanut suojaa sekä ruokaa, jo nyt, vaikka kevät vasta oli niin kaukana, tervehtivät Helmikuun auringon ensimmäisiä, silmänräpäyksen-aikuisia hymyilemisiä muutamilla heikoilla, ykä keskeytyvillä visertämisen yrityksillä.
"Nyt joku sinun mielilauluistasi." "Tuskinpa tiedänkaän, Juho!" "Ovathan nekin kauniit, ja sinä pidät niistä." "Juuri sentähden en tahdo tyrkyttää niitä sinulle, mutta ehkäpä yksi, joka päivä yksi?" "Ei, ei mitään määräyksiä tahi sääntöjä, vapautta ennen kaikkea! Viserrä, kuin lintuset tuolla ulkona, sydämmesi kyllyydestä."
Päivän Sana
Muut Etsivät