Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Sananlasku sanoo näin: varkaan vala, huoran huokaus ja juopuneen Jumalan-palvelus ovat yhtä; mutta sen minä sanon sinulle Liisa Oivallinen; minä Olli Oivallinen sanon sinulle, ett'ei sinun tarvitse enään etsiä minua juoma-paikoista, vaan pajasta tahi nikkari-verstaasta, jos joskus en ole ajallani kamarissas sinun tykönäs, juuri sinun tykönäs ja pikku Ollin. Usko minua!" "Käyhän pois main!"
Kaksi väkevätä miestä nousi tikapuille ja vetivät keksillä alas palavia katto-hirsiä. Miehet ja vaimot muodostivat kohta kaksi riviä vipukaivolle, kaksi leivintuvan lammelle. Toinen rivi aina kuljetti täydet sangot kaivolta pajaan, toinen taas tyhjät pajasta takaisin kaivolle, uudestaan täytettäviksi.
"Nyt on tuossa sisällinen sota", sanoi pastori itseksensä; "minkähän päätöksen tuo nyt tekee? Autio kotikohan ja äidittömät lapset, vai juomala monine ystävineen ja hurmaavine juomineen tuossa voittaa?" Richard heräsi pian ajatuksistaan. Hän sammutti tulen, sulki luukut ja meni pajasta ulos. Taas seisahtui hän, nähtävästi epätietoisena, mille tielle lähtisi.
Niin kauan kuin vyhti vielä paistoi kullalta, hilke yhä kuului aseseppien pajasta, ruvankeittäjien valkea yhä lehotti, hevosväki talutti ratsujansa virralle, ja uutterat jalkasoturit sitoivat teltojansa ja veistivät paalustojaan.
"Mutta merkillinen poikahan sinä olet ja vasara on valmis, että kun varren panee, voi hevosta kengittää", ihmetteli isäntä. Nyt vietiin tuo uusi vasara ulos pajasta ja sitä näyteltiin yhdelle ja toiselle. Kaikki olivat kummissaan, kun Taavetti oli osannut sen tehdä. Taavetti lähti sitten sisarensa kanssa kotiin ja antoi vasaran äitinsä käteen.
»Hääh?» kysyi Siikalahden Mikko ja astui ulos pajasta, kun kuuli nimeänsä mainittavan. Hölmö hypähti pelästyneen näköisenä. »Juutina!... no en minä mitään pahaa ole puhunut, eikä sovikaan puhua sellaisen köyhän kerjäläisen, joka höpisee... Mä vaan sanoin, jotta teillä on jyviä, muilla on jos sattuu.» »Mitä sinä mun jyvistäni?»
Olli on tosin vanhentunut, niin samoin Liisakin; mutta lapset ihmistyneet, ja Olli hoitaa kaikki kotona ja seurakunnassa. "Kiitos olkoon Jumalalle!" huokaa Liisa, ja laittelee talon askareita. "Me tahdomme ruokaa!" peuhaavat pojat ja tytöt tullen kukin työstänsä, toiset pellolta, toiset pajasta, ja toiset nikkarin-verstaasta. Niin se siunaus rakentaa!
Vaka vanha Väinämöinen otti ruskean orihin, pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen; itse reuoikse rekehen, kohennaikse korjahansa. Laski virkkua vitsalla, helähytti helmisvyöllä; virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni, jalas koivuinen kolasi, vemmel piukki pihlajainen. Ajavi karettelevi. Ajoi soita, ajoi maita, ajoi aavoja ahoja. Kulki päivän, kulki toisen, niin päivällä kolmannella tuli pitkän sillan päähän, Kalevalan kankahalle, Osmon pellon pientarelle. Siinä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi: "Syö, susi, unennäkijä, tapa, tauti, lappalainen! Sanoi ei saavani kotihin enämpi elävin silmin sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana näille Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille." Siitä vanha Väinämöinen laulelevi, taitelevi: lauloi kuusen kukkalatvan, kukkalatvan, kultalehvän; latvan työnti taivahalle, puhki pilvien kohotti, lehvät ilmoille levitti, halki taivahan hajotti. Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillen otavan. Ajavi karettelevi kohti kullaista kotia, alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin, kun oli seppo Ilmarisen, takojan iän-ikuisen, luvannut lunastimeksi, oman päänsä päästimeksi pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan. Jop' on seisottui oronen Osmon uuen pellon päähän. Siitä vanha Väinämöinen päätä korjasta kohotti: kuuluvi pajasta pauke, hilke hiilihuonehesta. Vaka vanha Väinämöinen itse pistihe pajahan. Siell' on seppo Ilmarinen: takoa taputtelevi. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Väinämöinen! Miss' olet viikon viipynynnä, kaiken aikasi asunut?" Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Tuoll' olen viikon viipynynnä, kaiken aikani elellyt pimeässä Pohjolassa, summassa Sariolassa, liukunut Lapin lauilla, tietomiesten tienohilla." Siitä seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen! Mitä lausut matkoiltasi tultua kotituville?" Virkki vanha Väinämöinen: "
Tähän pellolle tuopi niitä lypsääkseen. Kyllä sen saat nähdä.» »Eihän tuosta silmät osaa ota, jos tuota katseleekin. On kait se ihmisiä nähnyt ennenkin, näkee kai se minut alalleen.» Kun pajasta jouduimme taloon astumaan, niin siellä pellolla oli Mari lehmiensä kanssa. »Hyvää iltaa, Mari!» tervehti setä. »Iltaa, iltaa! mitä kuuluu?» »Eipä liikoja, rauhaa vaan.
Piti ottaa vielä yksi piika lisäksi, ja mies pajasta, toinen nikkarin verstaasta maan työhön. Vaan eipä Olli sitäkään säikähtänyt, hän ohjasi asioita, kuin mies. "Mikä erinomainen noita se suutarin Olli mahtaa ollakkaan?" arvelivat ihmiset. "Hänellä on onni kaikissa, mitä vain yrittää". Ja niin se olikin.
Päivän Sana
Muut Etsivät