United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ei suurin kelpaa", vastaa Uoti, "siinä on enimmiten oksia, ei sen pahempi runkoa lainkaan." "En minä niin ajattele. Katsoa vaan, kuinka se nyt välkkyy kullalta ja vehreältä!" "On oikein, puu on kaunis," sanoo Uoti, ja hänen silmänsä ovat niin lempeät, ja hänen vaurailla kasvoillansa leikitsevät väriseväiset auringon säteet.
Musta Huotari, Pajarin vanha palvelia, istui perässä; hänen huostaansa oli Oiti uskottu. "Sinne se meni aaltojen valtaan Karjalan kaunein kulta! Kullalta ja sulkulta välkkyivät hänen vaatteensa aamuauringon säteissä, hartioilla helottivat nuo valkoiset helmensä, joista hän ei koskaan luopunut, ja päälaella paistoi Pajarin kultavanne.
Nämä sanat lausuttuaan kutsui hän Eunikeä. Tyttö tuli, puettuna valkeisiin vaatteisiin, hiukset hohtaen kullalta. Hän ei ollut enää pitkiin aikoihin ollut orjatar. Hän oli ihana kuin rakkauden ja onnen jumalatar. Petronius avasi sylinsä ja lausui: "Tule!" Eunike juoksi hänen syliinsä, istuutui hänen polvelleen, kiersi käsivarret hänen kaulaansa ja pani päänsä hänen rinnalleen.
Siellä näkivät neiti Hanna ja ruhtinatar kultaraudikko Hasardin, joka oli muhkea hepo Donin aroilta: kullalta kiiltävä, musta selkä, musta harja, musta häntä, ryhti kuin aron kuninkaalla. Tästä hevosta oli Petroville tarjottu koko omaisuus, mutta turhaan. Soitettiin toinen kerta, ja nyt seurasivat tapahtumat toisiaan nopeasti.
Portti oli auki ja hän meni sisään. Kuinka ihmeellisen ihanata täällä olikaan! Seinät loistivat kullalta ja suojissa oli katetuita pöytiä, joissa oli kultaisia astioita täynnä simaa, mansikoita, mesimarjoja, pähkinöitä ja kaikenlaisia hedelmiä. "Varmaankin olen nyt Metsolan kartanossa," arveli Niilo, ja kulki uteliaana suojasta suojaan.
Aamukellot ne sitte hieman häiritsivät hiljaisuutta, mutta varsinaisesti katkasi äänettömyyden itse Korpelan muori tavailemalla talon seinältä kullalta hohtavaa nimikirjoitusta. "
Tämä ei kuitenkaan sen paremmin onnistunut, kuin että hän silmiini wilkaistuaan sanoi: 'Wai niin, wai kullalta ... kyllä minä näen. Sen sanottuaan meni hän nauraa wirnistellen pois. Minä mursin wapisewin käsin sinetin ja sieppasin kirjeen kotelostaan. Tiinalta ... ei ... sittenkin Tiinalta ... eihän ... mitä? Mariltako...? Kuinka se...? Onko kummaltakaan? Mutta otsakirjoitus!
Tänä iltana oli hän taas tavallista synkempi, istui ja tuijotti järvelle päin, jota varjosti metsä, minkä taakse aurinko vaipui taivas punotti ja vivahteli kullalta ja sinipunervalta, lempeä valo levisi tuon viljelemättömän seudun yli, jossa koski lepäämättä, pauhaten ja kuohuen syöksyi alaspäin kallioilta.
Ja aina sitä mukaa kuin aurinko yleni, alkoivat ensiksi linnan tornien ylimmät ikkunat kullalta kimmellellä; sitten tuli alempain ikkunain vuoro, sitten räystään alla olevain pienten ikkunain, sen jälkeen kolmanteen kerrokseen kuuluvain, sen jälkeen toisen ja viimeksi ensimmäisen kerroksen ikkunain, kunnes viimein kuusi tai seitsemänsataa ruutua yhtä haavaa loisti kultaisena tulena, ja linna näytti ikäänkuin uiskentelevan aamuruskon punertavassa valovirrassa.
Aina mielessä minulla Suvihuomenet suloiset, Joina aurinko ihana Kultakasvonsa korotti, Yli metsien mä'illä Paloi kullassa punaisna, Salmet kullalta kumotti, Läikkyi lainehet ilosta, Tuhat lintua lehossa Unen helmasta heräsi, Lentelivät ilman alla Virittäen riemuvirttä, Koittaessa päivä kullan Päivän uuen alkaessa.