Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Lauloi päivät pääksytysten, yhytysten yöt saneli: päätyi päivä kuulemahan, kuu kulta tähyämähän; aallot seisottui selällä, lainehet lahen perällä; puuttui virrat vieremästä, Rutjan koski kuohumasta, vuotamasta Vuoksen koski, joki Juortanin pysähtyi.
Toinen, oikotie, vei niittyjä myöten suoraan pappilan pihan läpi kirkolle, mutta toinen, sama maantie, jota olivat tulleetkin, kierrätteli pappilan niityt ja pellot. Tienhaarassa seisottui Matti ja odotti Liisaa, joka aina vähän jälempänä kulki.
Lyylikki lylyjen seppä, Kauppi kalhujen tekijä, Kuuli melkoisen metelin, Kuuli koirat haukkuvaksi, Lapin immet itkeväksi, Lapin naiset nauravaksi. Heitti rangan karsintansa, Puun sorian sorrantansa, Itse seisottui lylylle, Lapin lastutanterilla: "Mitä täällä immet itki, Kuta täällä koirat haukkui?"
Vähäsen aikaa kuljettuaan, seisottui hän ja kuulosti. "Mika peijakas siellä veisaa vai korvaniko tilliä soivat?" Eipä korvansa kuitenkaan tilliä soineet, sillä yhä selkeni lähenevä ääni ja pian eroitti kuunteleva mies tutun virren nuotin, tunsi hetken päästä äänenkin, tunsi sen virsikkään isäntänsä, Sipolan Aapon, omaksi ääneksi.
Ei sitä voi ihmisen kielellä sanoa, kuinka kovasti se kulki, paljoa kovemmin kuin pyssyn luoti. Niin sitä vaan mennä huristettiin, ja aina vähä väliin se seisottui hiukan henkäsemään. Silloin vähän uskalsin silmiäni raottaa ja myös silloin, kun muutama sotaherra tuontuostakin kävi näpistämässä piletin nurkkaa, että se pitemmän päälle näytti ihan rotan syömältä.
Mattikin seisottui katsomaan... Olivatpa siinä nyt yhtä suoraan osanneet hakata ... niin että tahtoi päätä pyörryttää... Ville käski likempää katsomaan. Elkäähän menkö, rukoili Liisa ja istuutui kiireesti tiepuoleen. Odottakaahan ... minä ... elkäähän ... eihän sitä avojaloin ilkiä. Antaa sen jäädä siihen kenkiään panemaan ... lähdetään me vain, sanoi Matti Villelle.
"Hän menköön helvettiin ennenkun vuosi on kulunut!" huusi taas Markus, ja tahtoi taas kilistää Petterin kanssa, joka äsken oli täyttänyt hänen pikarinsa. Veri seisottui Petterin sydämessä, ajatellessaan, että se oli hänen isänsä, jonka kuolemaa he toivoivat.
Ihan oli hengästyksissään Matti, kun miesten kohdalle tuli. Minnekkä mies rientää? kysyi Ville ja seisottui... Muut miehet kulkivat kulkuaan. Täh hänneh ... hän meh! ... läähätti Matti. Kah, Villehän se on ... teh-herve! Joko lähdettiin rautatien työhön? Eihän tuota ty y yöhön kään ... on niin li iian helteinen ilma kävellä, että ihan... Helteinenpä on ilma ... taitaa olla ukkonen ilmassa...
Seisottui se juna kuitenkin talon kohdalle, kuten ainakin hyvälaatuinen hevonen, ja sitte pistäyttiin pirttiin penkille istua vekottamaan. Hetipä lähdettiin liikkeelle, ensin hyvin hiljaa, mutta siitähän se vaan oli yltymään päin kuin Rytkösen tappelu. Kohta se ravasi niin, ettei kärsinyt ikkunasta katsoa ulos eikä silmiään auki pitää.
Ja löysivätkin Matti ja Liisa tienhaaran etsimättä ... siitähän se erosi oikeaan käteen mäen päältä, ja niin oli merkit kuin Matliena oli sanonut. Tienhaaraan tultua näkyi kirkkokin vähän alempana laaksossa. Liisa seisottui sitä katselemaan, mutta Matti kääntyi arvelematta oikeaan käteen. Sinnekös sinä menetkin? kysyi Liisa Matin jälkeen. Minnekäs minä sitten?
Päivän Sana
Muut Etsivät