Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. toukokuuta 2025
Niin auraltaan ja rukin luota läksi Mon' itsepäinen, jäykkä nuorukainen, Ja jalon innon tunsi, niinkuin tuntee Se, jonka maata vaanii vainolainen. Ken rakkaudellaan ja laitoksillaan Näist' innokkaista luonnontuottehista Tek' isänmaalle hengen auramiehet Ja kansan äidit Suomen neitosista?
Mut joskus sentään rakoileepi ilma, Ja pilvistä heloittaa taivaan silmä, Ja lintu laulaa, kukka loiston saa, Taas kyllä pilvi päivän eteen luistaa, Mut ihmiset sen hetken kauan muistaa, Se harmaapäinä heitä riemuittaa. Näist' ilman valokkaista kohdist' yksi On Lea puhdas, sen kanss' ystävyksin Käy Margareta, kirkas toiveissaan.
Virkki, ja kuullen kumppaniaan majasuojihin astui Patroklos, hakijoille jo Briseun tyttären nouti kukkeakulman. Taas kävi luo he akhaijien laivain. Lähtöpä naist' ei nuort' ilahuttanut.
Kirkkauden jos lainaat kristallilta, Lähteen silmäkkeeltä puhtautensa, Itse auringolta lämmön voiman Näist' et lämpöö, kirkkautta saisi Armaan Annetteni lemmenkatseen. Lainaa pehmoisuus sä untuvalta, Ota hienous päivän auterelta, Sametilta hento höyhen-nukka Saa et konsaan hellää hienoisuutta Oman Annetteni poskipäiden.
Kuin ukonvaaja pilvest' iskee siksi ett' avartuu eik' enää mahdu sinne, ja luopuu luonnostaan ja maahan kirpoo; niin suurtui sieluni näist' armauksista ja siirtyi ulos itsestänsä, enkä menoa tapauksen voi muistaa enää. »Aukaise silmäs, olemustain katso! Oot nähnyt seikkoja, jotk' on sun tehneet hymyni kestämähän kelpoisaksi.»
Näin taru julma näist' on kulkenut viel' ehkä kertomustaan kolkompana, jos sä, jok' olet tätä kuunnellut, kovasti olet kovaa tuominnut, niin lievikkeeksi kuule rauhan sana. Kun toinen oli mennyt, kerrotaan, silmänsä käsin peitti tyly veli ja unetonna, valveill' istui vaan ja illan itki, yönkin kokonaan ja aamulla kuin laps viel' itkeskeli.
Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka, Voi ihanin ilmiö mun elämäin, Voi toivoni toivo ja toimeni määrä, Miks riisti sun kohtalo minulta näin? Synkkyyden jos saisit syksyn yöltä, Mustuutensa Hornan onkelolta, Merten syvänteeltä pohjattuuden Näist' et konsaan synkkää pohjattuutta Saisi Annetteni tumman silmän.
"Hän poimii kukkia kuni Göthe," selitti kreivi Vasili. "Jotk' ovat kastellut sydänverellä," vastas Olga. "Itkeekö hän? kysyi André." "Ei," vastas kreivi Vasili. "Jospa minä vaan yhden ainoan kerran jaksaisin pusertaa jonkunkaan kyyneleen näist' ylpeistä silmistä!" huudahti André kiihkeästi. "Sit' et koskaan voi," makuutti kreivi Vasili.
Vai eläissään vast' ensikerran Nyt väärin todistaisi herra!? Vai ettekös jo määritellyt jumalata Ja maailmaa ja mitkä siinä hyörii Ja ihmistä, sen päässä mitä pyörii, Ja määritelmän arjistelemata Syyditte ilmi suusta pontevasta? Itseenne käyden sentään myöntänette, Ett' enempää näist' asioista ette Te tiennyt oo kuin Schwerdtlein herran kuolemasta. FAUST. Sa valhetellen viisastelet jällen.
Ja nyt näist' asioist' ei hiiskausta; Tuoss' ompi käsi vanhan ystävän. Sen hiljaisella katumuksell' otan, Ja sitä puistan, muistellen sit' aikaa, Kun äsken Suomeen tulleena, enskerran Mä kävin haudall' isäni, ja siellä Sun polvillasi itkusilmin näin. Ken tuon ois luullut hauskaks Olaviks, Jost' olin paljon Warsovassa kuullut.
Päivän Sana
Muut Etsivät