Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Eteläisen taivaan tähdet nousivat yö yöltä yhä korkeammalle. Tuolla heloittaa Canopustähti yksinäisessä loistossaan, tuolla on iso ja pieni pilvi, vaaleita pilkkuja pimeällä taivaalla ja viimein nousee myöskin Etelän risti näköpiiriin.
Itse hän menee päivätöihin, mutta yöltä hän varastaa kaksi aamutuntia, jolloin on kuudan, ja ajaa tukkia metsästä maantien syrjään, josta ne on joululumilla hyvät toimittaa sahalle, ja silloin tienaa viitosen päivää kohden. Putte ei ole nirsu. Sille kun ripottaa vähän jauhoa silpun päälle, rouskuttelee se nurkumatta yön läpeensä.
Kun tammen kaataa aian rauta Ja kukkulat, Kun kaikki mailman entisyys on hauta, Ei Tuonta karttaa sunkaan, houru, auta; Miks' iltaas soimajat? Ken kohtalostas voi sun päästää? Ken armahtain Sua turmiolta, kalman yöltä säästää? Kun kukkakaan ei säily talven jäästä, Oi rinta, kärsi vain! Iloa hetkein nauti mannaa Tään korpimaan!
Ol' aika nousta nopeasti: jäänyt jo Härjän haltuun Auringolta oli meridiani, Yöltä Skorpionin. Siks niinkuin mies, mi viivy ei, vaan samoo tietänsä eespäin, mitä sattuneekin, kun häntä ajaa pakkotarpeen tutkain, niin solaan astuimme me soukkaan, yksi edellä toisen, nousten portahia, jotk' on niin kaidat, ettei kaksin pääse.
Neljä vuotta myöhemmin matkustin taaskin Wieniin, jotenkin samaan aikaan keväällä, mutta tällä kertaa murheen murtamana, surun valtaamana. Helmikuun manifesti oli tullut ja koko elämä tuntui sysimustalta yöltä. Kaikki oli muuttanut muotoa; mikä ennen oli tuntunut tärkeältä ja suurelta, oli nyt käynyt aivan vähäpätöiseksi.
Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka, Voi ihanin ilmiö mun elämäin, Voi toivoni toivo ja toimeni määrä, Miks riisti sun kohtalo minulta näin? Synkkyyden jos saisit syksyn yöltä, Mustuutensa Hornan onkelolta, Merten syvänteeltä pohjattuuden Näist' et konsaan synkkää pohjattuutta Saisi Annetteni tumman silmän.
Ol' aika nousta nopeasti: jäänyt jo Härjän haltuun Auringolta oli meridiani, Yöltä Skorpionin. Siks niinkuin mies, mi viivy ei, vaan samoo tietänsä eespäin, mitä sattuneekin, kun häntä ajaa pakkotarpeen tutkain, niin solaan astuimme me soukkaan, yksi edellä toisen, nousten portahia, jotk' on niin kaidat, ettei kaksin pääse.
Ennenkuin hehkusilmä päivä tuo Taivaalle nousten yöltä kasteen juo, Kokoillen kerään pajukoppaan tuohon Niin mehu-kukkasen kuin myrkky-ruohon. Maa, luonnon äiti, myös sen hauta on, Ja haudastaan se nousee elohon. Mont' erilaista lasta kohdussansa Se kantaapi ja ruokkii rinnoistansa; Monessa moni ominaisuus oiva, Ei ykskään vailla, kaikiss' eri voima.
Päivän Sana
Muut Etsivät