Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. toukokuuta 2025
Stålhandske rintansa haarniskaan hän haavainsa kunnian peittää, ja nuoren Schwerinin kulkevan nään vierellä vanhan Drufvan ja väärää jalkaa astuvan, kuten aina, ma nään Sven Dufvan.
et piilota, ma pelkään, kynsipirut tekevät pahaa meille; jäljessämme he ovat, tunnen heidät, nään jo heidät.» Ja hän: »Jos peili oisin, ulkonaista en kuvaas nopeammin heijastaisi kuin sisäiset nyt kiinnän mielikuvas. Nyt juuri aatoksesi sattui seuraan mun aatosteni, saman hahmoisien, niin että saman niistä tuuman tein ma.
Tosin varsanjalkaa en mä heitä pois; Vaan ettei mainettain se haittaa vois, Mull' aikaa, niinkuin teikareilla muilla, On valepohkeet täyttönä sääriluilla. Mua hulluttaa ja ailahdan, Kun nään taas herra Saatanan. MEFISTOFELES. Nimeä tuota et sä käyttää saa! NOITA-AKKA. Mitäspä nimi miestä pahentaa?
Pääsköön sointuin ikimaahan, taivaan sineen kohoomaan. Kaikki kiskokaa! Hei, se heilahtaa! Riemua se tuokoon lauhaa, ensi ääni soikoon *rauhaa*. Laakso tää on ahdas, pieni, usvat kolkot painostaa. Pois jos johtaa voisin tieni, minne mieli kaihoaa! Kunnaat kukkii lounaan mailla, ikikevään siellä nään: Saisin liitää linnun lailla yli vuorten etelään!
Hautaako mun vieras santaan Jossain kesken erämaan? Viskaako mun meri rantaan, Ja ma siinä maata saan? Yhtäkaikki! Tuolla, täällä Luojan taivaan yllä nään; Tähdet tuikkii pääni päällä, Kuolinvalot väikkeessään. Romansseja Aikakautta koskevia ja Jälkipoimintoja Childe Harold. Vankan laivan, mustan aivan, Verkkaan purjehtivan näät. Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin Ruumiinvartioiden päät.
FAUST. Oi enkel' aavistelmien! MARGAREETA. Tää sydämmeeni viilsi haavan: Kun nään tuon julman tänne saavan, Mun lemp' on haihtumaisillaan, Ja rukoilla en taida ollenkaan, Ja se, se vihloo sydäntäin. Kai sunkin, Henrik, tuntuu näin? FAUST. Se on antipatiiaa vaan. MARGAREETA. Hyvästi nyt! FAUST. Ah, milloin saan Povellas hetken aikaa levähdellä Kerallas sylitysten sielutusten elää?
Mutta kun nään sinut jälleen, silloin mun silmäni vettyy, taas käsi hyljätty kohoo, taas sydän pettynyt pettyy. Nään, miten sielusi sunkin kurkottaa mua kohti, kuulen kuin sydämesi nyyhkii, kerran mi toivoa tohti. Lasket sa leikkiä jälleen; taas käsi tarjottu vaipuu, muuta ei meillä kuin muistot, murhe ja toistemme kaipuu.
»Nään kyllä», virkoin, »pyhä soihtu, rakkaus näiss' että kartanoissa riittää vapaa jo totteluhun ikikaitselmuksen. Mut se on ymmärtää mun työläs, kuinka sa yksin juuri kumppaneistas tähän tekohon ennen muita määrättihin.» Sanaani viimeiseen en päässyt vielä, kun valo kiertäin keskipistettänsä, nopean myllynkiven lailla pyöri.
Ma hälle: »Kasvos, joita kuollehina jo itkin, yhtä tuskaisasti mua taas itkettää, kun nään ne vääntyneinä. Siks lausu Luojan tähden, teitä mikä noin kuorii! Kummastelen; voi ei haastaa, ken muuta miettii, siks en vastatakaan.» Hän mulle: »Luojan ikineuvo luonut taaksemme jäänehesen puuhun, veteen on voiman, josta niin me näivetymme.
Mun on mieleni nääntyä ikävään, kun tiedän, kun tiedän ma kaiken tään ja ma kaihoten kaipaan sinne ja mun sieluni silmin ma nään sen näyn, salot, vihreät metsät, jos katuja käyn, jos kuljen, jos kätkeyn minne.
Päivän Sana
Muut Etsivät