United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muistatteko, kuinka muinoin lassa talvihämyn tullen ikkunassa istuttihin kanssa siskojen syvään tuumien ja tutkien? Muistatteko, kuinka metsän rantaan päivä vaipui niinkuin aalto santaan, jälkeen jäi vaan vaahtokuplat sen, kultakuplat aallon kultaisen? Muistatteko, kuinka kamalasti silloin rusko päivän haudan rasti, pilvet paloi, hehkui hattarat, tulta hyrskyi taivaan rantamat?
Mut valkoseinän lämpö Jo paahteelt' tuntuu, Myös suihkulähde vilpas Kun vielä untuu. Tuoll' aamun helle paistaa Jo hiekkatiellä, Mut mikään kevyt askel Ei helky siellä. Miks vanhaan tapaan jalka Ei santaan paina Taas sievää jälkeänsä, Kuin ennen aina? Miks kukkia ei hoida Käsi tavan mukaan? Ei, hiljaa, vait on kaikki, Ei saavu kukaan.
Ylpeyden piru niissä vaan on. Ne katsovat meikäläiseen ikäänkuin santaan jaloissaan. Jos sellaiselle olisin laupias, teeskentelisin, jos niin sanoisin. Muuten en enää tahdo itseäni unhoittaa. Huomaan kyllä ettei se meidän muistorahamme ole, eikä minuun koske, kenen se on. Maatilan hyvät ihmiset pitäkööt itse silmänsä auki, minä en ole pantu heidän aarteistansa huolta pitämään".
Lapsi oli nukkunut äidin syliin, ja tämä kietoi lämpöisen vaippansa hänen ympärilleen, sillä ilma tuntui jo viileältä. Kapteeni istui eteenpäin kumartuneena, kädet polvillaan ja piirsi kuvioita santaan, kenties ollakseen häiritsemättä majuria, joka silmät ummessa nojautui selkälautaa vastaan. Hetken kuluttua Sprengtport avasi silmänsä.
Ylhälle santaan Järvi jo myrskyää, Jäänyt ei rantaan Koivua vihriää; Maata jo kylmää jää. Sie kera kukkain Luotani mennyt pois, Kyynele-rukkain Jos sinut tänne tois, Mieleni haastaa ois: "Tyttö, ka, kuin on Muoto jo lehdon muu! Vihreä muinon Siell' oli lemmenpuu; Kaikki jo surkastuu". Tyttöpä mennen Haastelis sitten niin: "Hohtipa ennen Poikani poskikin, Vaan s' oli ennen niin!"
Paistaa poveen hyhmettyvään, vereen velhon jähmettyvään. Niinkuin ukonnuoli iskee, käymään talvitietä käskee. Miss' on vaikein, vastamahti: totisinta totta kohti. Pian poikki pilvilinnan, taakse tavan, yhteiskunnan. Menin meren rantaan, huokas aalto santaan. Minne kulki äidin kukka? Miks et kotikantaan? Huusi tuulen mukaan, kuunnellut ei kukaan. Onko nähty onnen lintu? Eipä tunnettukaan.
Taas vei aalto meidät kappalen matkaa, ja niin pian kuin jalkamme koskivat pohjaan, vedimme jahdin perässämme, siksi että pääsimme hietasärkälle. Sieltä heitimme harkin maalle, mutta itse emme sinne päässeet, sillä myrsky kävi yhä ankarammaksi ja aallot loiskivat meidän ylitse. Jahti oli puoleksi santaan peitetty, ja me saimme seisoa koko päivän vedessä.
Hevonen, äkkinäistä näkyä peljästyen, juoksi, ennenkuin poika ennätti sitä estää äkkiä sivulle ja ratsastaja lensi ikäänkuin pomminkuula satulasta santaan. Pelästynyt isä huusi kileästi, kuuluipa erään toisenki, pilkallisesti iloitsevan ja naurahtavan, vaan ei peljästyneen eikä osaaottavaisen huuto. Tätä toisen huutoa isä ei kuullut.
Täällä metsissä ne katoovat tietämättömyyden sumuun, haihtuvat pois kuin lirisevä puronen santaan. JUHANI. Kova onni ei päästänyt sinua kouluun. AAPO. Mistä olis tullut varat meidän talollemme minua kouluttaa? Muistakaa: keikkuupa siinä yksikin pussi kodon ja koulun välillä, ennenkuin saadaan poika puusäkkiin. Mutta asiaan taasen, naima-asiaan. Olkoon niinkuin tahdotte.
Sen kevään lämmin voittaa Ken kaihon orja olla vois, Kun riemun aika koittaa? Siis kevään laulu raikas vaan Nyt kaikkialla kaikukaan! Jo kevät tullut on! Kevät Touon aika lähenee, Kylmät hallat vähenee, Päivä kirkkahasti Paistaa, ihanasti Korkealta, Taivahalta Siintävältä, loistavalta. Virta vilpas vieriää, Järven laine kieriää Hiljallehen rantaan, Pois katoopi santaan.