Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. toukokuuta 2025
1:NEN VARTIA. Mies, lausu mitä kertoi! 2:NEN VARTIA. Kuulehan! Tulinen järvi on kuin Kuollutmeri, Niin jylhän kolkko, musta, kamala. Siell' asuu kurko, loiskii liekkiä, Niin lekioittain apupeikkoja Hän tuuleen tuoksuttaa. Ne lentelee Ja vinkuu, ulvoo, puskee, myrskyää. 1:NEN VARTIA. Niin, puskeeko? 2:NEN VARTIA. Niin puskee. 1:NEN VARTIA. Kurko vieköön!
Sen pahempi, rakastaa hän teitä siihen määrään, että hän on tulla hulluksi kuvitellessaan teitä toisen syleilemänä ja suutelemana... Eikö totta? Hän on hirveän mustasukkainen? Kyllä. Teidän välillänne tapahtuu kohtauksia... Oh! Hän pyytää, hän uhkaa teitä... Kuinka ihanaa! Hän mylvii, hän myrskyää, hän polkee jalkaa? Hän tahtoo tappaa jonkun meistä kolmesta?
Havahtuen karistelivat kukat kastepisaroita hiuksistaan. Hiljainen tuulenhenki humisi huomentervehdystään puitten latvoissa, ja aamukasteessa kimalteleva nurmikko ihasteli omia, auringon kirkastamia hohtohelmiään. Nukkuva luonto nousi unestaan. Toini kulki edestakaisin, edestakaisin käytäviä pitkin. Ei tyyntyä syömeni malta, se viel' yhä myrskyää. Sen hän tunsi.
Ja lapsoset On iloiset, He laulelee: Ho hee, ho hee! Syksypä oikein hauskuttaa, Kun tehdään kakku soma. Metsissä, mailla myrskyää, Järvissä aallot hyrskyää, On rankkasateet kovat. Syystöitä isä ennättää, Ahoilla puolat ovat. Ja lapsoset On iloiset, He laulelee: Ho hee, ho hee Metsissä, mailla myrskyää, Mut lapset tuvass' ovat. AALLOTTAREN J
Rivistä riviin riemu myrskyää, niin urhot sorjaa tuota tervehtää. Sijalla taiston seisoin. Tyyntä on miss' äsken viha riehui, rauha päilyy; nyt unta maattiin kummull' ottelon, sit' unta, joka ajan säiltä säilyy; jos valvoi ken, ol' ystävä vain tuo, jok' ystävän jäi nukkunehen luo.
Ylhälle santaan Järvi jo myrskyää, Jäänyt ei rantaan Koivua vihriää; Maata jo kylmää jää. Sie kera kukkain Luotani mennyt pois, Kyynele-rukkain Jos sinut tänne tois, Mieleni haastaa ois: "Tyttö, ka, kuin on Muoto jo lehdon muu! Vihreä muinon Siell' oli lemmenpuu; Kaikki jo surkastuu". Tyttöpä mennen Haastelis sitten niin: "Hohtipa ennen Poikani poskikin, Vaan s' oli ennen niin!"
On tuomitun tuttuja päällä maan pihat pilvien vaan, tuvat tuulien vaan, en veljiä, siskoja omata voi, kun outo on itseni, soi, vaan soi! Ja tuulet taivahan soittelee; Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee, sukukunnat kulkevat Tuonelaan, jää kantelo jälkehen kaikumaan. Kas, pohjainen, kuinka se myrskyää! Taas läntinen lempeä leyhyttää, itä ankara itkuja pitkiä tuo; ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.
Mikä vimmattu vihuri! Ilma vinkuu, myrskyää. HIPPO. Heitä loitsusi, Onervo. Soittosi lopeta, Hippo. Mitä Pohjolan kiroja Illi tuolla lie lukenut. ONERVO. Tenhokas oli tekomme. Ilman haltijat väkevät Riehuvat apuna joukon. Näetkö tuolla liekin lieska! Nyt siellä meteli nousi. Kuuluu kirkua, parkua, torven pärrytystä, sotahuutoja: "Hakkaa maahan!" ja asetten kalsketta.
"Nyt kuitenkin tarvinnemme heittää ankkurin", sanoi hän viimein majorille, joka perheenensä oli tullut kannelle ja uteliaasti tähysteli tuota luvattua maata. "Minä olen myös kuullut, että näillä rannoilla harvoin tuulee, paitsi kuu myrskyää tahi kun sattuu tuulispäitä. Sentähden meidän täytynee odottaa nousuveden aikaa."
Monelle Suomen kirjailijalle se lienee ollut ainoastaan taiteen maailmoissa ja sisällisen hypnoosin avulla mahdollista. Ajan tahti kävi yhä nopeammaksi, hitaaksi mainittu suomalainen veri alkoi virrata yhä kiihkeämmin. Valtiollisen sorron ja vääryyden tunto synnytti sitä väkevämmän valtiollisen vapausvaatimuksen. Sen kahden puolen myrskyää myös ennen niin hiljainen suomalainen kirjallisuus.
Päivän Sana
Muut Etsivät