Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
MALCOLM. Ma kiitän, tohtori. MACDUFF. Mik' on se tauti? MALCOLM. Sanovat sitä riisiks. Olen usein Tuon hyvän kuninkaan tääll' Englannissa Tekevän nähnyt tuota ihmetyötä. Ties miten taivasta hän suostuttaa; Mut kovin koiteltuja, joita vaivaa Ajokset, haavat, surkeoita nähdä, Joit' ei voi lääkär' auttaa, parantaa hän, Ripustain kultarahan sairaan kaulaan Rukouksin hartahin.
Kun ristin poikki ampui riivattu!» »On komeljanttiveri ruojalla.» »Mi aatos liekään ollut Luojalla, kun sillä lailla lahjojaan on jaannut.» Mut Kalle, vain on ruohikossa maannut kuin juttu häntä liikuttais ei lainkaan. Kuin vihollista ei ois näillä mainkaan hän haukotellen tuumii: »Lähden uimaan. Se miestä virkistää näin aamutuimaan.»
MACDUFF. Rajaton hekkumakin Tyranni luonnoltaan on: varhain tyhjäks Mont' onnellista istuint' on se tehnyt Ja syössyt monen kuninkaan. Mut älkää Omaanne toki ottaa peljätkö. Himoille voitte laajan alan käyttää, Ja mailmalle kylmält' aivan näyttää. On naikkoj' yltäkyllin: ette moinen Lie korppikotka, että syötte kaikki, Jotk' ovat majesteetin mieliteon Uhriksi alttiit.
Hän hoiteli kotoisen askareen, pani puuroon pavun ja kanelin hän survoi käsin toimellisin. Mut poika syrjästä katsoi vaan: Miten ruusut puhkeaa nopeaan! Jos tyttönen pieni sa olisit vain, sinä vieläkin istuisit polvellain mit' oon lukenut, sulle ma kertoisin!
Mut unohtaisinko nuo suloiset, ikimuistoiset hetket Tuolla sun helmassas, seurass' ystävien! Muistoja tuo joka puu, joka kukkainen, joka pensas, Polkusi mutkikkaat, viirisi salkoineen.
Nuo seitsemän, joist' olet sinä yksi, Seitsemän saman pyhän veren maljaa, Seitsemän saman juuren kaunist' oksaa, Niist' osan luonto itse kuivetti, Ja toiset katkoi sallimus; mut Thomas, Mieheni, elämäni, Glosterini, Edwardin pyhää verta malja täysi, Kuninkaan juurta kukoistava oksa Säretty on ja kallis neste maassa, Kaadettu on, ja lehdet hävittänyt Kateuden käsi, murhan verikirves.
Mut sivu poian neidot käy ja siinä ilakoi, Jo vuosituhansia sitten noin he veikaroi, Ja noin ne heitä seuras nuorukaiset rohkein rinnoin. Ja lähteen luona nurmellen, jot' illan kylpy kasti, He karkeloimaan käy nyt luonnon helmaan uhkuvaan. Mut vastapäätä, liikkumatta, ihanuudessaan Narkissos seisoo vait ja vesiin katsoo kaihoisasti.
Arvellaan synnyinlahjaks laulunhenki; mut armotta saa arki-ihminenki, kuin syöttö-hanhi, lihoakseen vaan runonkin roskaa niellä toisinaan, niin että, sisukset jos kaivetaan esille, niin ne tihkuu suurien sanojen ihraa, rasvaa runojen. Lindille. Sua kiitän muutoin, pyrintös on oivat; yhdessä kanteleemme vasta soivat. NEITI SK
Eloa katsoin uudinten vain takaa, valossa lampun yksin runoilin; kamarilauluni nyt lopetin; auringon paahteessa maa eessäin makaa; oon muuttunut, mua kutsuu kevään vapaus, sytyttää lauluun toiminta ja tapaus. Ma vähät huolin, kuinka runoilet; mut anoppini uutimia et tään koommin enää kappaleiksi leikkaa.
Mut nyt mun täytyy laulamasta laata jo hänen kauneuttaan, kuin taideniekka jokainen korkeimpansa kohdattuaan. Sellaisna, että suulle suuremmalle kuin sointu soittimeni tään, mi kokee vain loppuun saattaa aihett' ankarinta, ryhdillä, äänell' oppaan varman alkoi hän näin: »Me ainehesta suurimmasta olemme tulleet Tulitaivahasen,
Päivän Sana
Muut Etsivät