Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Minä uneksin jouluni joutuneen kera kuusien, kynttilöiden, minä luulin haamujen haihtuneen ja mennehen metsä-öiden. Ja luulin jo, ett' olin ihminen, en ainainen uneksija, ja luulin jo, ett' olin onnellinen en onnen vain runoilija. Kas, ihminen suree ja iloitsee ja ihminen tuntee ja elää. Mut laulaja kulkee ja kuuntelee ja sen korvissa kantelet helää.
Puhu tuuli purjehesen anna vauhtia ahava, läikytä alusta länsi, lempi lennätä venettä saaren impien iloihin, kassapäien karkeloihin! Te seisotte keskellä keväimen kuin kaislikko mennehen kesäinen, joka lahden rannassa säilyi yli talven ja tuiskujen. Se myöskin on nauttinut nuoruuttaan ja kevään nähnyt on loistossaan, kun päivässä aallot päilyi ja tuuloset tuoksui vaan.
Maailma heidän mainettaan ei muista, käy ohi heidän Oikeus ja Sääli: he jääkööt. Katsele ja astu eespäin!» Ma katsoin, näin ma lipun liehu-helman rataansa rientävän niin pikaa, että olevan näytti lepo outo sille, ja jäljessä sen ihmislauma vieri niin laaja, ett'en luullut oisi koskaan manalan maille mennehen niin monta.
Särkyykö jääsi muistosta, toiveesta mennehen, armaan? Itketkö, ihminen, silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon, hienointa sydämen, herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon? Kuuletko hukkaan juoksevan hetkiä mittaavan hiekan? Päivies kukkaan näätkö jo tähtäävän kuuraisen miekan?
Ei kammitsaa se tunne, Ei satulaa se kanna, Ei kannustaa se anna. Otavan olkapäitse Se tähtitarhaan minut vie, Ja pohjoisnavan jäitse Vilahtaen sen käypi tie; Se Hornan huokaajoihin Yht'äkkiä mun vaivuttaa Ja Luojan kartanoihin Se samassa mun nostaltaa; Se tuokiossa tuopi Taas aijan ammoin mennehen Ja vastaisuutta suopi Ihailla minun silmien'.
Ja vastaavat lempeät tyttäret taivaan: »Et taas elonvaivaan saa pois meiltä mennä, et tummua pois; vain valjeta saa polo, vaivattu pääsi, niin kohtalo sääsi, sen huolimme huntuun kuin onnea ois.» Jo tanssivat ilmassa taivaiset hunnut, jo saapuvat tunnut nuo elämän mennehen arpeuneen. Suo kohtalo joskus kaunihin ehtoon maan lapsien lehtoon, elon onnea anna ei uudelleen. SIMON PYLV
Noin se saatteli sanoa, Noin varsin vastaella:" "Taattoni talon pihalla Eestakaisin astumassa, Maammo parka paimenessa Kesän mennehen kisoja, Veikkoni ve'en varassa Vähäll' äiän ottamassa." "Niinp' on niin sanoi mokomin, Niinpä mieletön pakisi."
Ken ei sitä ymmärrä onneton on, sen murtava hyöky on aallokon, sen ampuva ajan on jousi, se kuoleman kulkija on! Te seisotte keskellä keväimen? kuin kaislikko mennehen kesäinen, joka lahden rannassa säilyi yli talven ja tuiskujen. V
Mutt' aika paha vihdoin saavuttaa Ja vanhan poian eipä liene ihanaa Noin yksin laahustella hautaan asti. MEFISTOFELES. Kauhulla kaukaa nään sen kohtalon. MARTTA. Siis miettikää, kun vielä aikaa on! MARGAREETA. "Näkyvistä mennehen pian unhottaa". Lumootte kaikki siivo-kohtelulla; Teill' lienee monta tuttavaa, Joill' enemmin on järkeä kuin mulla.
Ma poies mennehen polvekseen nään lapsuusmaailman riemuineen, nään kynttilöitä ja joulupuita ja ystävyksiä hymysuita. Ja ompa kuin kuva elon sais ja mua hellästi katsahtais, ja ompa kuin hänen katsannastaan heloittais taivahan rauha vastaan. Ja senhän vuoksi niin lämmin on sen läheisyys kuin auringon. Mut ken se ompi se armahainen? Mun oma äitini on se vainen. Eli Rem.
Päivän Sana
Muut Etsivät