United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Korkeni ryhdiltään majur arvosa, rinta se paisui, miehekkäänä hän, intoutuin, sotamiestä jo katsein mittasi vaiti ja laajenevan sydämensä jo tunsi. Suomi se eessään häll' oli, syrjäinen, karu, köyhä, rakkain syntymämaa; tuli Saimaan vartio harmaa, päällikön innostus, viiskymmenvuotinen ylvyys, kanss' aseveikon mieleen taas, tuo jyhkeä joukko, vankkumaton, juro, jäykkä ja rinnass' sankarikunto.
Yksin tyttärineen majur arvosa jäi. Juro tuimuus poiss' oli, seesnäpä hän, kuni muinoin keinuen istui; piippua poltteli tyynenä vain, savupilviä kattoon tupruttain sekä ees-taas souteli lepposin ilmein. Hiipi jo vait isävaarin luo kuustoistias impi, säänteli varpaillaan vain keinun kulkua hetken, kunnes huolia täynnä jo hän sanan äänsi ja lausui: »Riemussamme me näin, isä, itsekkäitä nyt oomme.
Paikallaan ei viipyä nyt majur arvosa voinut, vaan aseveikon luo hän riensi ja ystävä-lausein laski jo murheissaan käden olkaan harmajan urhon: »Pistoli, kestää täytyy; toivo se pettävi, poissa kaukana etsimäs on; suruviestit sulle ja meille murheeks kapteenilla ne on, mut kärsivä voittaa.»
Kättäpä vanhuksen majur arvosa etsi jo lausuin: »Pistoli, oi, hänen eestään, tänne mi riemua meille toi taas, eestäpä kapteenin sekä lapseni hengen, poikasi kaatui, tiedä, ja hän sotamiehenä kaatui. Kumppani, ette te saa saloss' yksin nuhjata enää, tänne te tulkaa pois, tuvass' on koti teille ja seuraa, myös avunantoa on, kun vanhuus voimia karsii.
»Vaimo, sa hourit», harmissaan majur arvosa haastoi, »eihän vankeja mainita lain, ei saartoa myöskään; kylkeä vastaan hyökättiin, jäi rintama vaaraan, hukkui miestä, mut tien avas urho, ja kunnia säilyi. Viihtyä juhlan suo, älä joulun riemua riistä; vuoden tarjona siltikin on surupäiviä kyllin.»
Synkkänä, keinua soudattain, majur arvosa istui, huulilleen lasin nyrpeissään vei, lauhkenematta, kun ikä-puoliso, tuskauneena ja huolia täynnä, teekupin unhottain, siin' eessään jäähtyä soi sen. Istuen itsekseen sekä vanhempain näkyvistä, vait, käsi otsallaan nyt kapteenin sulo rouva hoivakseen vain lohtua kaipuun katkeran etsi.
Se hänen, hänen joukkonsa on maa! Ma muistan, kuinka kesken seuran tutun häll' loputon ol' usein juoksu jutun: »Maa tää, maa parhain alla auringon», ja »kansa sellainen kuin hällä on!» Hän hajasäärin silloin seista suosi, muut piirinään, se hällä korska kuosi, kosk' ollut pääll' ei maan, ken kiistää vois, ettei hän suomalainen majur' ois.
Näin oli haastellut sekä olkaan ukkoa lyönyt. Mieless' ystävä-kutsu ja myös majur arvosa itse, ukko nyt unhottaa tien vaivat, tyynnä hän uhmaa metsää synkkenevää sekä lunta, mi laattua tuiskun, kattaen maat, loi nietoksin polun aution umpeen. Rientäen uppoavaa puujalkaa pisti ja nosti uljahin innoin, päästen niin, vaikk' ontuen, eespäin.