Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Itse virsikäs Vipunen, mies vanha varaväkevä, tuo viruvi virsinensä, luottehinensa lojuvi; haapa kasvoi hartioilla, koivu kulmilla yleni, leppä leukaluun nenässä, pajupehko parran päällä, otsalla oravikuusi, havuhonka hampahilla. Jo tulevi Väinämöinen.
Painoi päänsä taideseppä, juoksi julman haavan leppä, juoksi päivän, juoksi toisen, kunis hän kolmanna kohosi, kastoi kalvan hurmehesen, nosti kohti korkeutta, vannoi näin valan ikuisen: »En minä levänne ennen kuin minun miekkani terästä revontulet roihuavat yössä pohjolan pimeän.» Vyötti varren rautavyöhön, astui ulos talvi-yöhön, talven tähtöset näkivät, kun hän korpehen katosi.
Kun Ilse vei kirjeeni postiin, saatoin häntä sillalle asti. Kauniin rautakaaren alla virtaili kirkas vesi liristen niin hiljaa ja suloisesti kuin Dierkhofin takana oleva tuttu joki. Minä hiivin pensastoon siellä oli leppä- ja pajupensaita ja toisella puolella näkyi valkoisia koivutyviä.
Ruolla olevan tai juuri ikään niitetyn heinän tuoksu, tuon mehevän alppiheinän, joka tuoksuu vielä voiksi ja juustoksi muuttuneenakin, täyttää ilman. Siellä täällä on jollakin karummalla paikalla, minne joki on työntänyt hiekkaa tai sullonut kiviä, lehto, leppä-, tuomi-, pihlaja- tai kirsikkalehto, toisaalla kasvaa kuusia.
Ole hyvä kuin laps, ole syvä kuin mies, ole voimakas niinkuin vuori, min povessa palkeet ja vasarat käy, mut päällä on kivinen kuori. Pidä pääsi pystyssä, metsämies, sinä maailman silmäterä! Mut jos sinä korpehen kaadutkin, elä kantoja syyksesi kerää. Kukin päähänsä silmää kaksi sai, kukin oman on onnensa seppä. Sitä onneas et sinä antaa saa, jos kuivuis kuu ja leppä.
"Jou'uin, marja, muille maille, tuomi, toisille vesille, jou'uin, puola, purtavaksi, mansikka, manattavaksi. Joka puu puri minua, joka leppä leikkaeli, joka koivu koiskaeli, joka haapa haukkaeli. "Naitihin ma miehelähän, vietihin anoppelahan.
Siinä on koivu, jota harvoin alempana tapaa, siinä petäjä, aivan niin käyrä kuin koskaan Suomen karuimmalla kivikkokankaalla, siinä ennenkaikkea leppä virran äyräällä, sama sitkeähenkinen, toinen toisestaan turvaa hakeva, hauras itsessään, mutta rotuna katkeamaton; siinä kanervat, sammalet, marjanvarsikot, päivänkakkarat.
Tuo on Hurtan työ nyt ainoo; on hän oiva pyssyseppä, vaan kun maa ei toista vainoo, virtaa enää miesten leppä, turhaan raukka seppo raataa: pohjan poika keihäskoura hirven hiihtää, karhun kaataa; siks on sota Hurtan houra.
Kuljen puulta puulle, ja näre nousee kuuseksi silmissäni, leppä luopihe tammeksi, kataja kohotaikse hongaksi, kaikki ovat yhtä korkeita ja yhtä kauniita. Suo on kuin kukkiva niitty, ja matala mäen harjanne muuttuu taivasta tavoittelevaksi vaaraksi ja siksi he kaikki minua ystävänään tervehtävät. Haparoin kotiani kohti, jossa kaikki jo nukkuvat ja josta vain oman ikkunani tuli vielä tuikkaa.
Mutta pian huomasi hän, että Amalian tottumattomuus ja heikot voimat tekivät hänelle mahdottomaksi ehtiä kauas. Paavo vei hänet sentähden muutamalle saarekselle, jossa joukko leppä- ja pajupensaita osoitti maan olevan kiinteämmän. Siellä irroitti hän sukset tytön jaloista. Amalia puhkesi kyyneliin. "Minä olen liian heikko, Paavo", valitti hän. "Olen sinulle vaan vaivoiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät