Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
Silloin virsikäs Vipunen, tuo vanha varaväkevä, jonk' oli suussa suuri tieto, mahti ponnetoin povessa, aukaisi sanaisen arkun, virsilippahan levitti lauloaksensa hyviä, parahia pannaksensa, noita syntyjä syviä, ajan alkuluottehia, joit' ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla.
Silloin virsikäs Vipunen itse tuon sanoiksi virkki: "Mi sinä lienet miehiäsi ja kuka urohiasi? Jo olen syönyt saan urosta, tuhonnut tuhannen miestä, enpä liene mointa syönyt: syet suuhuni tulevat, kekälehet kielelleni, rauan kuonat kulkkuhuni! "Lähe nyt, kumma, kulkemahan, maan paha, pakenemahan, ennenkuin emosi etsin, haen valtavanhempasi!
Itse virsikäs Vipunen, mies vanha varaväkevä, tuo viruvi virsinensä, luottehinensa lojuvi; haapa kasvoi hartioilla, koivu kulmilla yleni, leppä leukaluun nenässä, pajupehko parran päällä, otsalla oravikuusi, havuhonka hampahilla. Jo tulevi Väinämöinen.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Nouse pois, inehmon orja, maan alla makoamasta, viikon unta ottamasta!" Tuop' on virsikäs Vipunen heti herkesi unesta. Tunsi koskevan kovasti, kipeästi kiusaisevan: puri rautaisen korennon, puri päältä mellon rauan; ei tiennyt terästä purra, ei syöä syäntä rauan.
Lauloi synnyt syitä myöten, luottehet lomia myöten, kuinka Luojansa luvalla, kaikkivallan vaatimalla itsestänsä ilma syntyi, ilmasta vesi erosi, veestä manner maatelihe, manterelle kasvut kaikki. Lauloi kuun kuvoannasta, auringon asetannasta, ilman pielten pistännästä, taivosen tähytännästä. Siinä virsikäs Vipunen kyllä lauloi ja osasi!
Veitsi on vyöllä Väinämöisen, pää visainen veitsessänsä; tuosta hän teki venosen, teki tieolla venosen. Soutelevi, luitelevi suolen päästä suolen päähän, souteli joka solukan, joka supun suikerteli. Vanha virsikäs Vipunen ei tuosta totella ollut.
Eivät aja sen edestä, joka ei metsäaamuna päivän nousuun vuoteellansa virune, niin sanoi ennen isä vanha. Ei sillä kuulu väliä olevan, kunhan mies puhtoisena metsään menee ja viljavirret hyvin helkytellä taitaa. Puhdas on mies tämä Kari ja pulska ja virsikäs verraton. Ei ole Jorman virsille vertojen vetäjää, kehahti Kari puolestaan.
Tuossa vanhan Väinämöisen, suun ohella seistessänsä, jalka toinen torkahtavi, vasen jalka vaapahtavi suuhun Antero Vipusen, leukaluulle luikahutti. Heti virsikäs Vipunen avoi suunsa suuremmaksi, leukapielensä levitti, nieli miehen miekkoinensa, kulahutti kulkkuhunsa tuon on vanhan Väinämöisen.
Siinä virsikäs Vipunen itse tuon sanoiksi virkki: "Jo olen jotaki syönyt, syönyt uuhta, syönyt vuohta, syönyt lehmeä mahoa, syönyt karjua sikoa: en ole vielä mointa syönyt, en tämän palan makuista!" Itse vanha Väinämöinen, hänpä tuon sanoiksi virkki: "Jo taisi tuhoni tulla, hätäpäivä hämmenteä tämän hiien hinkalossa, tämän kalman karsinassa." Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä.
Siinä virsikäs Vipunen itse tuon sanoiksi virkki: "Mont' olen syönyt, monta juonut, tuhonnut tuhatlukuja; moint' en vielä konsa syönyt, kuin söin vanhan Väinämöisen! Hyvin laait tultuasi, teet paremmin, kun paloat." Siitä Antero Vipunen irvisti ikeniänsä, avoi suunsa suuremmaksi, leukapielensä levitti.
Päivän Sana
Muut Etsivät