Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Siinä virsikäs Vipunen itse tuon sanoiksi virkki: "Jo olen jotaki syönyt, syönyt uuhta, syönyt vuohta, syönyt lehmeä mahoa, syönyt karjua sikoa: en ole vielä mointa syönyt, en tämän palan makuista!" Itse vanha Väinämöinen, hänpä tuon sanoiksi virkki: "Jo taisi tuhoni tulla, hätäpäivä hämmenteä tämän hiien hinkalossa, tämän kalman karsinassa." Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä.
Nuo kokouksen keskeen toi ne, ja nous Agamemnon; airut Talthybios, jaloääninen kuin ikivallat, viereen kansojen pään kävi karjua luo talutellen. Atreun poikapa nyt käsin kiskaltain veti veitsen, vyöllä mi vieress' ain' oli miekan valtavan huotran; otsuskarvat viilsi ja puoleen Zeun kädet nosti palvoen häntä; ja paikoillaan kaikk' ääneti istui, kuunteli kansain päätä akhaijit, kunnian antain.
Siihen heittivät nuo, himo taistelon joilta jo talttui, syöksyen miesvilinään, kuin villiä karjua kaksi vimmoin pelkäämättömin päin ajokoiria karkaa; 325 kaataen karkasi noin vihamiestä he päin, mut akhaijit riemuin hengätä sai, paetessaan Hektorin voimaa.
»Minä en ole koskaan pelännyt yhtä miestä!» hän huudahti, rytkäytti samalla isoa ruumistaan ja tahallaan kosketti suurta tuppeaan, joka vyössä heilui vatsan päällä. Silloin Grönberg, paljon nopeammin kuin Vennu osasi aavistaakaan, hyppäsi ylös, tempasi hänet kauluksesta pitkin pituuttaan lattialle ja veti tupesta pois puukon, jonka heitti nurkkaan. Vennu alkoi karjua lattiassa.
Mutta niinhän kävi Greyn, Riversin ja Vaughanin, ja samoin Käy monen muun, jok' on nyt yhtä varma Kuin sinä sekä minä, jota suosii, Sen tiedät, Buckingham ja Richard prinssi. CATESBY. Niin, suuren arvon panevat he teihin. HASTINGS. Sen tiedän ja sen hyvin ansaitsenkin. Kas niin vaan! Missä, mies, on keihääsi? Sa pelkäät karjua, eik' asett' ole? STANLEY. Huomenta, loordi! Catesby, huomenta!
Huomattuaan Matin alkoi hän karjua: "Oletko nyt kotona roisto? Missä sinä juoksentelet?" Mummon kasvot lensivät punaisiksi, ja hän yritti aukaista suunsa, mutta jätti sanomatta, kun Matti mutisti suutaan merkiksi, ettei maksa asia puhumisen vaivaa.
Kuin jalopeuraa tai kuin metsän karjua koira, luottaen jalkojen nopsuuteen, takapuolt' yhä tarraa reisiin, lanteisiin sekä tarkkaa sen joka liikkeen, noinpa akhaijeja nyt hiuskaunoja vainosi Hektor, heist' yhä surmaten viimeiset, ja he karkkosi kauhuin.
Syntyy ajatus: kuinka eivät urut soi? kuinka kaikki tuo ei virka mitään? kuinka täällä voi olla niin äänetöntä täällä, jossa voi karjua ja pauhata ja jyristä, niinkuin olisi maailmanloppu tulossa? jossa tuo puro, joka nyt lirisee puhtaana ja taivaansinenkirkkaana, voi ryöpsähtää koko laakson täyttäväksi, savenharmaaksi tulvaksi, vieden mennessään kyliä ja kirkkoja? jossa tarvitaan vain pieni horjahdus vuoren räystäällä paisteessa torkkuvassa ilmapatsaassa niin purkautuu ukkonen, jonka räjähdykset monistuvat rinteestä rinteeseen loppumattomana kaikuna?
Hän olisi voinut karjua raivosta ja repiä silmät päästä tuolta naiselta, tuolta Charlottelta, rakastetulta vaimolta, hedelmälliseltä äidiltä, joka istui hänen rinnallaan. Sitten tuli hän ajatelleeksi Denistä. Mitä hänellä oli tekemistä tehtaassa? Tulisiko hänkin varastamaan?
Päässä patsahan anoppi Sanomia tieusteli: "Mitä tiiät sanomia?" Virkki orja orren päästä, Paimo patsahan nenästä: "Elä kysy sanomia, Ouot oli unen näköni." Antoi vävy kostitsoita. Emo syö ja kiittelevi: "Jo olen jotai syönyt, Syönyt voita, syönyt kuuta, Syönyt lehmeä mahoa, Syönyt karjua sikoa, Ei tämän makehisia, Vävyn unen antehia, Lapseni lähettämiä."
Päivän Sana
Muut Etsivät