United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Valmistaakseen itseänsä vastaista suurta tointansa varten, osti Stanley nyt kaikki Afrikasta kirjoitetut kirjat, mitä vaan voi käsiinsä saada, ja pian oli hänellä semmoisia satakolmekymmentä.
Kun Stanley tapasi Livingstonen, oli tämä sairaana ja kaiken puutteessa, mutta sillä hoidolla, jota Stanley hänelle antoi, sekä sen avun kautta, jonka hän nyt sai, virkistyi Livingstonen ruumiillinen ja hengellinen voima niin suuressa määrässä, että hän taas ryhtyi tutkimuksiansa jatkamaan.
Kun Stanley oli hänen kanssansa Udshidshissa, ihmetteli hän suuresti, että Livingstone ulkoa luki pitkiä runoja Englannin etevimpäin runoilijain teoksista, vaikka hän pitkään aikaan ei ollut tilaisuudessa saada kirjoja käsiinsä.
Tuskin oli Stanley päässyt virstan päähän siitä paikasta, jossa onnettomuus oli tapahtunut, kun uudestaan kuului hätähuutoja synkästä pimeydestä. "Venhe, voi venhe!" huudettiin epätoivon äänellä. Stanley läksi heti sinnepäin. Hän sytytti vahakynttilän ja sillä kirjan, jota hän iltapäivällä oli lukenut, valaistakseen vedenpintaa venheen ympärillä.
Muutamia nuoria ja reippaita englantilaisia soutajia, joiden taidot jokikulussa tulisivat olemaan erittäin hyödyllisiä, koetti Stanley saada mukaansa. Hänelle neuvottiin kahta rohkeaa ja seikkailuhaluista nuorta miestä, Francis John Pocock ja Edward Pocock, molemmat siivoja nuorukaisia, jotka hän ottikin palvelukseensa.
Samassa kuului myöskin pari muuta laukausta; leiristä tulevat wangwanat olivat näet myöskin huomanneet leijonat ja ampuneet. Kun oli melkein pimeä, niin ei enää voitu ruveta etsimään kaatunutta leijonaa, ja kun Stanley seuraavana aamuna lähetti väkeä hakemaan sitä, olivat hyenat syöneet sen niin tarkoin, että ainoastaan muutamia keltaisia karvatukkoja oli jäljellä.
Lyhyempi 90 jalan pituinen kiinnitettiin kanootin perään, ja oli sillä tarkoituksena että se, joka menisi mukaan, heittäisi sen Zaidille. Kahta vapaaehtoista tarvittiin. Ei kukaan tahtonut astua esiin. Stanley lupasi palkintoja. Ei sittenkään ilmoittautunut kukaan.
Stanley luki rukoukset kuolleelle, ja rakkaudesta vainajaan, jonka suora ja miellyttävä käytös oli saattanut wangwanoita häntä rakastamaan ja kunnioittamaan, olivat he melkein kaikki läsnä vielä viimeisen kerran osoittaakseen huokauksilla Edward Pocock-paralle ystävyyttään. Taisteluja villien kanssa. Tulo Victoria-järvelle.
Stanley äkkäsi myöskin sattumalta muutamia maan-asukasten piilopaikkoja korkeassa ruohossa ketojen takana. Jonkun matkan päässä kylästä nähtiin joukko syviä kuoppia, joihin oli pienet, ympyriäiset sisäänkäytävät. Lähemmin tutkittaessa huomattiin, että nämä erityisten käytävien kanssa olivat isompien luolien yhteydessä, jotka muodostavat yhtä monta huoneusta.
Sitten muistutti Stanley häntä hänen kotona-olevista ystävistään, sekä myöskin niistä vaaroista, jotka häntä uhkasivat; siitä surusta, minkä hänen kuolemansa tuottaisi ja siitä kunniasta, joka palkitsisi hänen menestystään tulevissa yrityksissä; helppoudesta palata Sansibariin ja niistä vaarallisista vastuksista, jotka heitä matkalla kohtasivat, jos läksisivät eteenpäin.