Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Silloin alkoi rastas laulaa oi äiti, kuinka kauniisti se lauloi! minä pysähdyin ja seisoin liikahtamatta ja kuuntelin vain ... tahdoin tietää, mitä se lauloi, mitä piili noissa valittavissa, riemukkaissa sävelissä... Ja sitten oli minusta, kuin olisi se laulanut juuri siitä, mitä minä etsin, siitä, minkä metsä kätkee helmassaan, tuolla syvällä, jonne emme koskaan löydä ja jonne aina kaihoamme.
Ja pieni, pieni tyttö oli heillä, Hän oli kuuro eikä voinut kuulla, Enin kevätlinnut lauloi sulosuulla, Ja lehto täyttyi riemusäveleillä. Ja pieni poika siinä myöskin eli, Hän oli mykkä, puheenlahjaa vailla; Hän Luojaa kiittää laululintuin lailla Ei voinut, vaiti aina oleskeli.
Koko luonto lauloi rakkautta, ja kaiku vastasi rinnassani, joka tuli avarammaksi kiitollisuudesta ja ylistyksestä Jumalaa ja koko mailmaa kohtaan. Onneni oli liian suuri ollaksensa vakinainen. Pian himmensivätkin surun mustat haja pilvet iloni taivaan. Leski oli jo kauan ollut kivuloinen. Monta vuotta oli joku sydäntauti vaivannut häntä, ja viimein painoi se hänen kuolin-vuoteelle.
Elias Lönnrot on ne kaikki kansan suusta koonnut ja sitten julkaissut." "Mitenkä hän ne kokosi!" "Hän matkusteli paljon kansan keskuudessa, varsinkin itä-Suomessa ja Venäjän Karjalassa; kansa lauloi hänelle ja hän kirjoitti laulut muistiin." "Vieläkös se Lönnrot elää?" "Lönnrot kuoli vuonna 1884, kahdeksankymmenen kahden vuoden ikäisenä, hänkin koko Suomen kansan kunnioittamana ja rakastamana.
"Toimitanpa sen ja tämänkin," vakuutti Koponen. "Työmme on nyt päätetty, Eikä puutu muuta, Kuin se pieni lähtöryyppy, Sitte lyömme suuta;" Lauloi Kela valmistaiden matkaansa, kunnes ensin oli häntä kaikin tavoin runsaasti kestitty. Iloa ja murhetta. Suuri on sielun valta yli ruumiin. Jussi Koponen, äsken niin alakulonen, oli nyt ihan toinen ihminen. Koko olentonsa osotti jäykkyyttä ja luottamusta.
Gloria in excelsis Deo! lauloi ne kaikki, joita olin tullut liki, niin että kuulla voin ma virren sanat. Seisoimme epäröiden, liikkumatta kuin paimenet, sen ensi kuuntelijat, sikskunnes jyrinä ja laulu loppui. Jatkoimme sitten vaellusta pyhää ohitse varjoin, jotka maassa maaten taas kääntyneet ol' itkuun allapäiseen.
Silloin johti muisto heidän mieleensä kaikki paikat, joilla Mai oli istunut hänen tuolinsa pöydän ääressä, hänen tyynynsä uunin edessä, jolla hänen oli tapana levätä iltapäivisin se näytti heille Main valokuvat, hänen vaaleat kiharansa, hänen hienot, kauniit lapsenkasvonsa, se toi heidän mieleensä hänen suloisen äänensä, kun hän lauloi laulujaan.
Viimein vanhus loihti lausumahan; viisahalle oli vihje selvä, vaikka vain kuin huvikseen hän lauloi, niinkuin virsi vieri, sanat sattui: »Korven kuninkaaksi karhu syntyy, kankahalle kauneheksi honka; ihmislast' et tiedä, suuruuteenko, voimaan, tyhjään turhuuteenko syntyy.
Kevät tuli, käki kukkui, pienet linnut lauloi, Minä itken kuikutan ja kylän naiset nauroi. Kylän naiset naurelevat huokauksiani, Iloissani muutamat mun luuli laulavani. Toiset muuttaa mureheni vieläin mustemmaksi, Minusta he mielellänsä tekisivät kaksi. Uniki se murehista levottavi monta, Minä en saa silmihin pienintäkään unta.
Tuo oli laulaja ikuinen, Virren porras polvuhinen, Tuop' on vanha Wäinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, Kolmas lieto Lemminkäinen, Seki kaunis Kaukomieli, Pohjan neiti neljäntenä, Pohjan neiti, Pohjan akka, Viies Antero Wipunen, Se kuues Kaleva vanha. Viel' oli nuori Joukahainen, Vielä muitaki monia, Joit' ennen isoni lauloi, Oma vanhempi opetti. Onko niin elikkä toisin, Eli muite jomminkummin?
Päivän Sana
Muut Etsivät