United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !


Hän Jumalata kiitteli Vapauden riemussa. Hän lauloi, eikä tietänyt, Kuin kauaks' äänens' soi, Kun kiivas luoti lensi nyt Ja surman hälle toi. Mit itket? Suotta kyynele Nyt on. Ken auringon Loistossa laulaen kuoli, se Elää, vaikk' kuollut on. Suv'illan kirkkaan sulohon On kuolo herttainen. Kun silmä tähtää valohon Laulaja miekkoinen! Keväällä vuonna 1882. Oi, kevätpäivää helteistä!

Niissä juovissa, joita kärsimykset olivat uurtaneet hänen ennen hienoille poskilleen, näkyi monivuotisten surujen jälkiä; mutta tällä hetkellä, kun hän katseli vyötä, kuvastui hänen kasvoillaan melkein lapsellinen tyytyväisyys. Työ näkyi hänen mieltään ilahuttavan; ja se ystävä, josta hän lauloi, oli nähtävästi hänelle rakas.

Loviisa ei tuntenut herraa, joka häntä näin puhutteli; mutta kaikkein ympäriseisojain nöyryys sitä kohtaan, sekä vapaa, lukuapitämätön tapa, jolla outo kaikkiin kunnian-osoituksiin vastasi, todistivat että se oli mies korkeinta säätyä. Laulutyttö aloitti siis laulunsa uudestaan ja lauloi sen niin hyvin kuin suinkin taisi.

Lauloi naisensa lokiksi luo'olle lekottamahan, veen karille kaikkumahan, nenät nienten niukumahan, vastatuulet vaapumahan. Siitä seppo Ilmarinen rekehensä reutoaikse. Ajoa kahattelevi alla päin, pahoilla mielin; matkasi omille maille, tuli maille tuttaville. Vaka vanha Väinämöinen tiellä vastahan tulevi. Sai tuosta sanelemahan: "Veli, seppo Ilmarinen!

Hän puhui suomea kuin muukin Turun nainen, Sen hullunkurisuutta nauroin «monda kerdaa», Ja ruotsinkieltä lauloi hän kuin Ruotsalainen, Ja hänen lauseparsillaan ei ollut vertaa. Jo Ruotsin aikana ol' hältä mennyt nuoruus, Kesk'-iällään ol' tullut «Vanhaan Suomehen», Ja Ruotsin prameus ja Suomalaisen suoruus Hänessä solminneet ol' liiton herttaisen.

Olisiko meille, vähäisille pikku-kaupungin tytöille, mitään iloa siitä, jos keisari tulisi tänne. Ei ensinkään, maistraati ja virkamiehet saisivat puhua ja syödä majesteetin kanssa, ja me tyttöraukat saisimme osallemme vaan katselemisen huvin." "No, eikö se olisi hauskaa?" kysäsi Emma. "Tralalala", lauloi Selma. "Minun mielestäni se ilo olisi jotenkin kuivamoinen.

Siinä seppo Ilmarinen läksi Pohjolan pihoilta. Jäivät lapset laulamahan; lapset lauloi jotta lausui: "Lenti tänne musta lintu, läpi korven koikutteli, suostutteli meiltä sorsan, maanitteli meiltä marjan, otti tuo omenan meiltä, vietteli ve'en kalasen, petti pienillä rahoilla, hope'illa houkutteli. Ken nyt vie ve'elle meitä, ken joelle juohattavi?

Ilma oli linnunlaulua täynnä, suurta ja pientä ääntä, viserrystä ja piipitystä. Merkillisintä Uutelasta oli, että kukotkin olivat tänä aamuna aivankuin keskenään kilpasilla. Ensin lauloi Hankamäen kukko, sitten Alastalon ja aivan samaan aikaan jo Tuomalan, sitten oli koko kylä kukonlaulua täynnä. Ja taas joku! Se kuului mäen takaa, Keskitalosta päin.

Näissä tiloissa istuikse miss Obenreizer pianon eteen ja lauloi lauluja aitinkielellänsä, lauluja isänmaastaan, lauluja, jotka kuiskasivat Vendalen korviin: "Nouse ylös matelemasta tasaista maata; tule kanssani kauas ihmisten joukkosta; seuraa minua kun nousen korkeammalle ja korkeammalle ja sulaan yhteen etäiseen siniin; nouse kanssani korkeammalle kukkulalles ja rakasta minua siellä."

Adelsvärd tyhjensi pikarinsa ja siirtyi akkunan syvennykseen silmäillen kauvas pimeyteen. Wrengle lauloi vallatonta sotilaslaulua. Kronstadt yhtyi siihen bassollaan. Seura oli iloisella tuulella. Luigi toi pöydälle lisää viiniä. Felldner meni puhuttelemaan Adelsvärdiä: Sanani olivat tietysti tarkotetut sinulle, poikani Brutus! virkkoi hän maltillisesti. Gondooliretket vievät sinut hiiteen.