United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Söi suurusta eräässä wieniläisessä oluttuvassa, missä hiusvoiteinen isäntä rääkkäsi ranskankieltä vierastensa kanssa ja haukkui tarjoilijatyttöä mehevällä Wurzelprater-murteella. Isäntä lähestyi Adelsvärdiä kumarrellen. Eikö parooni ollut tuttu professori Felldnerin kanssa? Sillä professori oli juuri äsken käynyt siellä kysymässä paroonia!... Nyt on piru merrassa! ajatteli Adelsvärd.
Kyllä minä tiedän, millaisia tohtorit ovat. Niillä on rillit nenällä, hopeanuppinen keppi kädessä niin, ja sitten niillä on pikkuinen kirja, josta revitään aina lehti kerrallaan, ja siihen kirjotetaan jotakin ja sen pitää auttaa! Adelsvärdiä tämä hämmensi ja liikutti: Minullakin on kirja; tahdotko nähdä? Hän sieppasi povitaskusta muistikirjansa.
Rigo laski silmänsä ja sysäsi päätään eteenpäin, kuin tekisi mieli puskea ... mutta ei hiiskunut. Conegliano-kapakkaan! komensi Adelsvärd. Ulkopuolella seisoi paksu Neero. Oli arvatenkin odotellut seuraa. Hän ja Adelsvärd istuutuivat yhdessä juomaan. Siinä tyhjentyi ruukku toisensa jälkeen. Muut poistuivat vähitellen. Kronstadt koetti kiskoa Adelsvärdiä mukaansa.
Hän ravisti päätään, hymyillen samalla tapaa kuin t:ri Felldner. Sitten käänsi nukkuja hitaasti päätään, avasi silmänsä muutamaksi sekunniksi ja katseli Adelsvärdiä unen pöpperössä. Kasvojen ilmeessä oli jotakin vienoa, lapsellisen tyytyväistä, kun hän näki toisen istuvan siinä.
Puoleksi puhjenneet kukat olivat kuin kurkistelevia silmiä, lehdet kuin tiheäkiharaisia hiuksia ja niiden voidellusta hajusta huokui Adelsvärdiä kohti niin huumaavan hyvä tuoksu, että hän ummisti silmänsä ja ajatteli: täällä voisi kuolla! Melkein vastenmielisesti hän jälleen avasi silmänsä; puutarhan takana näkyi luostarirakennus, ränstynyt, rappeutunut.
Adelsvärdiä väsytti tämä pitkä juttu, ja hän sanoi lyhyet hyvästit ja hyppäsi veneeseen jossa Rigo pysytteli tasapainossa pikkuisella peräkannella niin luonnollisen varmana, kuin ei ikipäivinä olisi nähnyt litranruukun pohjaa. He liitivät pitkien, pehmeiden meriruohojen ylitse, joita kasvoi vedenrajassa kahisten kuin silkkikangasta pitkin ja siro, musta gondooli lensi ulomma, missä kulki virta.
Puuttuvan säleen kohdalta sirisi huoneeseen kapea juova päiväpaistetta. Adelsvärdiä vastaan tuoksahti ummehtunut ilma. Hän ei nähnyt mitään, vaan riensi akkunan ääreen ja sysäsi kaihtimen ylös. Sisään tulvasi aurinkoa, ilmaa ja kukkien henkäyksiä. Huone valkoiseksi kalkittu, pari olkipohjaista tuolia, pöytä ja sillä vesiruukku, pikkuinen vuode, ristiinnaulitun-kuva ja seinällä lintuhäkki.
Maria heräsi katseli tuokion aikaa ymmällä pitkin huonetta näki hänen istuvan siinä ja puikahti, huiveihinsa kietoutuen, kiireen kautta vuoteesta laattialle ja ovea kohti. Sinne hän jäi seisomaan; mieli teki sanoa jotakin. Hän katsoi Adelsvärdiä tutkivasti kasvoihin.
Maria kielsi soutamasta lähemmäs. Pelkäätkö sinä vainajia? kysyi Adelsvärd. En minä sitä, että kuolleet mitään tekisivät...! vastasi Maria omituisella äänensävyllä. No kuolemaako sinä pelkäät, Maria? Tyttö kiinnitti häneen katseensa ... se tuntui sanovan: Minä en pelkää mitään, jos vain sinä olet elossa! Hän pyysi Adelsvärdiä kääntämään veneen. He soutivat takaisin. Nyt oli jo myöhäinen yö.
Usein olen ajatellut pitkitti Felldner ja hipaisi katseellaan Adelsvärdiä että kultasepän oppipojat näyttävät jokapäiväisessä elämässään meille tietä. Kun he pajatyöstä päästyään pesevät kätensä, ei likaantunutta vettä heitetä hukkaan. Se siivilöidään huolellisesti. Siitä kerätään kultaa. Ja vaikkapa saataisiin vain pikkuruinenkin osa unssia, niin se on kuitenkin jaloa metallia.