Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. marraskuuta 2025
Ja lahden laine läikähtää, niin iloisesti hymähtää: no, tullos, vanha tuttavain ja loiski, läiski helmassain, niinkuin sa ennen teit! Ja puro huutaa pulputtaa voit vielä myllyt rakentaa, mä niitä väännän ahkeraan, kun kohdata sun taasen saan sa, armas ystävä! On hellä mieli mullakin, kun näitä katson, tervehdin, kun mennyt aika armas näin on iloinensa edessäin ja sulo-muistoineen.
Kukka rannan! Kelle annan Sinut muistoksi? Kell' on huulet samanlaiset, Kasvot, kuin sun, ihanaiset, Ken on kultani? Laine läikkyi, rannan sorti, Ryösti kukkasen, Niin mun mielenikin murti, Jätti murheesen. Hellä rastas! Mieli raskas Multa virvoita! Lausu voinko toista kuulla
Hän kauan vuotti Ensimäistä sulhoaan, Uskollisna aina luotti Antin rakkauteen vaan, Kunnes viimein kertoi maine, Että Antin kätki laine. "Riutuneena kuni kukka, Jonka myrsky kuihduttaa, Surkastui nyt Anna rukka, Kantain tuskaa kauheaa. Kaiken lohdutuksen hylkää, Itkien vaan kuollutt' ylkää.
Vieno, himmee, hopeainen, haviseva haaveen puu, nuoruus-unelmani lainen, yli virran kumartuu. Meri kutsuu, laine laatii, vetää vuolas salmensuu, raita vapaan rannan vaatii, ikäväänsä harmaantuu. Härmä vesipeilin peittää, nousee valju, kylmä kuu. Talviyöhön varjon heittää pitkä, jäinen piilipuu. L
Näin oli Johannes vähässä ajassa muuttunut ikään kuin toiseksi ihmiseksi; mutta hänen luonteensa pääominaisuus oli kumminkin järkähtämätön sama. Minne hänen intonsa kääntyi, sinne vei se hänen ajatuksensa, hänen mielensä, hänen ruumiinsa ja sielunsa. Vakinaista perustetta ei hänellä ollut. Laine merellä, nyt myrskyinen, vaahtoinen, vihainen, nyt lauhkea, hyökyvä, hiljainen on hänen kuvansa.
Impi hiljaa huoahtaa, suut suuteloihin untuu. Rannan laine läikähtää, yön tuuli lämmin tuntuu. Akkunat Abarman linnan Vienan veessä päilyy. Pursi pieni soutaa pois, kuun kultasillat häilyy. Tuotu linnaan kuninkaan on muukalaista kaksi. Nähty Vienan viidakoiss' on heidät liikkuvaksi. Surma muukalaiselle! se Perman maass' on laki. Marras-uhrin kuolema on eessä kummallaki.
Mutta puhdas on kallioitten ilma, raikas solisevan ojan kirkas laine ja hongistossa kaikuu pyhien tuulien kohina. Useinpa seisomme myöskin vuorten harjanteilla ja katselemme tiemme päätä, josta kotimaamme etäältä katsoo meitä vastaan kuin äiti ijankaikkisesti nuori, kuin morsian, joka sulhaiseltaan petosta ei pelkää, katsoo kuin uskollisin ystävämme. Oi, jää hyvästi, hyvästi ainiaaksi jää!
Minä kurja synnin lapsi Astun arkivaatteissain, Paljas rinta, takkuhapsi, Eikä pappi aatteissain. Minä kuljen kukkulalle, Jolla nurmi vihannoi; Istun sinne kuusten alle, Kuulen kuinka kuuset soi. Kuulen kuinka linnut laulaa, Kuinka laine loiskuaa, Katson kuinka aallot kaulaa Sulo saaren rantamaa. Täällä istun yksin aivan, Enkä veisaa, äännä en, Näen päällän' sinitaivaan, Töitä luonnon katselen.
Nyt ilo-myrskyn aalto korkealle käyköön, nouskoon laine laineen hartioille suutelemaan siipiä kultaisen pilven, ja asettukoon sitten myrsky taas, asettukoon rauhan tyyneksi mereksi, jonka syvyydessä itseänsä kuvailee pyhä, kaartava taivas. Mutta kerro, isä, kerro meille onnesi retki. SAKEUS. Armas tyttäreni, riemulla sen teen. Ankara oli hetki, ijankaikkisesti ankara ja kaunis.
Siellä, niin kuin sanotaan, sen lemmentuoksuvassa ilmassa on kaikki unohtuva pois kuin Lethen virrassa autuitten entiset muistot murheen maasta. Siellä keskisuven kukkasniituilla karkellaan ja niittujen liepeillä leikittelee hopeahelmeilevä laine. CANZIO. Kavahda, sä hävytön, tekemästä pilkkaa vimmatusta miehestä, kavahda! MARCIA. Pilkkaa? Niinkohan?
Päivän Sana
Muut Etsivät