Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Päiviä yhdeksän nyt tuotiin puit' ylen paljon; vaan valoks ihmisien kun kymmenes ilmeni Eos, uhkuvin kyynelin kannettiin ulos urhea Hektor, nostettiin roviolle ja tuiskattiin tuli puihin. Mutta kun huomensynty jo nous rusosorminen Eos, niin roviollepa taas jalon Hektorin riensi jo kansa.
Minä puolestani kyynelin suren ja aion pian messuilla kunnioittaa urhoollista, kaatunutta miestä, ja toivon», jatkoi hän ujommin, »että eloon jäänyt ei ole hylkäävä sulimmasti lausuttua kiitostani.»
Suloinen säikähdys värisytti hänen ruumistaan. »Regina», jupisi hän. Silloin vaipui olento polvilleen hänen vuoteensa viereen ja peitti kyynelin ja suudelmin hänen kätensä. Boleslavin valtasi hiljainen herpous. Hän halusi silitellä mustaa tukkaa, joka irtoimena valui tyynylle, mutta hänen kädellään ei ollut voimaa vapautua Reginan käsistä.
TITUS. Suur' majesteetti, heikko polvi maassa Rukoilen puserretuin kyynelin, Ett' tämä poikieni konnantyö, Niin, konnantyö, jos näytetään se toteen, SATURNINUS. Vai vielä toteen? Ilmeistähän on se. Ken löysi kirjeen? Sinä, Tamora? TAMORA. Andronicus sen itse otti maasta.
Yksinäin, yksinäin Täytyi pois mun rientämäin! Silmän' täyttää kyynel karmas, Loitos jäi mun maani armas, Kauvas kaunis Synnyinmaan'! Synnyinmaan', synnyinmaan'! Konsa taas sun nähdä saan? Konsa kumpus mulle loistaa, Helmas hellä huolen poistaa Kaipaavalta kyynelin? Kyynelin, kyynelin Vierahissa kuljeksin!
Silloin uskollinen Bertta-tyttö astui huoneeseen ja toi kreiville kirjeen, jonka Genoveeva oli kirjoittanut vankilassaan. Hän näytti myös tuttua helminauhaa ja kertoi viljavin kyynelin, miten paljon hyvää Genoveeva oli tehnyt hänelle hänen sairautensa aikana ja mitä kaikkea hän vielä oli puhunut sinä yönä, jona hänet vietiin teloitettavaksi.
Köyh' asuu akkanen töllissään, Leipäänsä kyynelin kastaa; Hän istuu siin' ypö-yksinään; Häll' eikö heimoa, lasta? Näin istuiss' aikahan menneesen Pois kauas miettehet lentää, Pois kauas aikahan kultaiseen Ja vedet poskille entää. Ain' ollut näin ei hän yksinään; Häll' oli poikansa silloin; Nyt missä lie, mihin viipyikään? Taas hänet nähnehe milloin?
"Minä olen tappanut äitini ja vallesmanni-vanhuksen, minä olen tappanut lapsuuteni ystävän sielun, minä olen tallannut isäni sydäntä, minä olen kolmimurhaaja, rakastatko minua yhä vielä?" Olga laskihe polvilleen miehensä kupehelle ja kieriävin kyynelin vakuutti: "Rakastan, minä rakasta sinua!" "Voiko Jumala anteeks antaa?" kysyi André.
Lennä, lennä, lennä aatos inehmon! Mennä, mennä, mennä aika maata on. Kun tietäis, kumpi se toistaan lie itkenyt enemmän? Kun tietäis, kumpi se nauraa voi nyt enemmän, minä vai hän? Mut mitä me huolimme siitä. Me nauramme kumpikin. Hei, hah, hah, haa! Mutta minua ei petä naurus se milloinkaan. Se ei mua pettänyt ennenkään. Minut kyynelin petti hän.
Hän oli suurempi, jalompi, parempi kuin sisar-Miila ja minä yhteensä. Minä inhosin häntä hänen sairautensa ja kykenemättömyytensä vuoksi, ikäänkuin hän olisi itse sille mitä voinut. Oi, jos hän eläisi, kuinka toisin nyt häntä kohtelisin? Ei tarvitsisi enää hänen kyynelin kerjätä minua viettämään hetkistä vuoteensa vieressä.
Päivän Sana
Muut Etsivät