Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
KILPI. Laps, hän se ompi, joka Juuttahalla... AINA. ... pelasti henkes. Uljas mies on hän! Halulla häntä minä hartaimmalla Tahtoisin nähdä! KILPI. Saat, saat! Varro vaan! Siks' ajaks, Aina, mene sisähän, Kun vastaan otan vanhan ystäväin, Mä sitä tahdon tehdä yksinäin. AINA. Mä lähden ehdoll', että minä saan Pelastajaasi kiittää kumminkin, Kosk' omallein sen tehdä unhotin. Kahdeksas kohtaus.
»Ja kauheus tuo kuvaton edessäin, Etähäll' avust' ihmisten, Kamalass' erämaass' olin yksinäin, Sydän siell' olin ainoa tuntoinen, Syväll' ihmiskielen soinnusta poissa Epäluomien keskellä, hirmun koissa.»
Nämät olivat rakennus-tapansa puolesta yksinkertaiset ja noudattivat loppuvasteisin laadituita, kansan-omaisia kaavoja, jonka vuoksi sen-aikaisen kulkurin synnyttämä maku kenties loukkaantui, mutta jollei sävelten sointua lukuun oteta, sielu näissä sanoissa voi oivaltaa syvän merkityksen ja saada lohdutusta: "Kun kauhuin keskellä Pimeessä yksinäin Pelossa, tuskassa Ma laakson läpi käyn, Niin veisaa kuoleman Vaivoissa sieluni: 'Kuss' otas, kuolo, on Ja voittos, helvetti?"
Yksinäin, yksinäin Täytyi pois mun rientämäin! Silmän' täyttää kyynel karmas, Loitos jäi mun maani armas, Kauvas kaunis Synnyinmaan'! Synnyinmaan', synnyinmaan'! Konsa taas sun nähdä saan? Konsa kumpus mulle loistaa, Helmas hellä huolen poistaa Kaipaavalta kyynelin? Kyynelin, kyynelin Vierahissa kuljeksin!
Edullisimmissa oloissa ovat tähän asti olleet Unkarilaiset ja me Suomenmaahan asettuneet Suomalaiset, koska meillä on kaikki sivistyneiden kansain ehdot ja olomuodot sekä mahdollisuus omaa kansallista elämää säilyttää. Vieraalla maalla. Yksinäin, yksinäin täytyy pois mun rientämäin! Silmän täyttää kyynel karvas, loitos jäi mun maani armas, kauas kallis synnyinmaan'.
"Mustassa murheessa, Pimeessä yksinäin Ma ristiinnaulittuun Vaan luotan mielessäin; Hän saattaa veisaamaan Vaivoissa sieluni: 'Kuss' otas, kuolo, on Ja voittos, helvetti?" Kapinaliitto. Näin oli monena vaivaloisena kuukautena kristittyin henki turvassa ainoastaan sen päivänvalon uhraamalla, jonka puutteessa elämä on vähä-arvoinen. Cineas ei lähestynyt hovia kuin ani harvoin.
Minä hiihtelen hankia hiljakseen. Tuul' hiljaa heittävi lunta. Koti mullako ollut ja siskot ois vai oisko se ollut unta? Miten korvessa näin nyt yksinäin minä hiihtäisin? Missä on ystäväin? Ei, enhän mä korpea hiihdäkään, minä hiihdäkään siskojen kanssa, koti tuolla se vilkkuvi kultainen, tuli taasen on takassansa, emo huolella käy, eikö lapsia näy, kun ilta jo hangilla hämärtäy.
He tulehen ääneti tuijottivat. Jo hiiletkin hiljaa tummenivat, siniliekki vain sieltä täältä nous kuin noidan veitsi, kuin velhon jous. Yks virkahti: »Viime yönä näin toki unta, mist' olen mielissäin, näin kulkevan kuningasvainajan läpi leirin raskaasti nukkuvan, minä yksinäin ylös valvahdin, hän katsahti minua silmihin, käden laski pääni päälle mun ja lausui näin: 'Ma tunnen sun.
Koditon olin alla äidin katon, omassa sielussainkin yksinäin, väikkeessä ilon vieras kutsumaton, ah, *arvottomaks* siellä aina jäin. Sa saavuit! Ensi kerran kuulin ma aatokset omat toisen sanoissa; kokosit säikeet mielein unelmien! sa nuori joukoss' elon vanhuksien!
Siin' oli jäljet ihmisasunnon. Vuossadat sitten metsän peittohon se oli raivattu. Nyt sammaleet ja kanervat sen oli peittäneet ja metsä kasvoi verkkaan umpehen. Tuoss' sorja nuori mänty etsiskeli jo ravintonsa alta penkeren. Se oli ainut merkki ihmisen, jok' kerran kärsi, iloitsi ja eli. En ollut metsäss' enää yksinäin. Vuossatain takaa, tuntematon veli, sun kätesi ma tunsin kädessäin!
Päivän Sana
Muut Etsivät