Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Viime yö, ei lämmin liian, nukuttihin nuotiolla, noustiin lauluun sinipiian; nyt on Hurtan hyvä olla. Pajariksi parhaimmaksi häntä rajakansa sanoi, löysi vallan laatuisaksi, viipymähän vieraan anoi; kunne tuli, oli tuttu, kussa istui, piiraat tuotiin, kannel kaikui, kiersi juttu, koashat syötiin, voashat juotiin. Noita muistelee nyt Hurtta, hymyyn partahuuli kiertyy.
Itketätte ilmi multa, kunne johti jäljet hirven.» Näytetähän Vornan vyöhyt kera puukon helapäisen. »Kussa paistoi kuudan-yöhyt poikki virran vieriväisen, siinä kaatui kaunis vuona Tuonen virven vihannoiden, kuolon kukkiessa luona, Manan lasten laulun soiden.»
Hänen rinnassa sykkivi tuorehin tunne, mikä on isänmaa, mihin kulkee se, kunne, ja jospa hän miekkahan miestyvi kerta, hätä maassa on häijy, ja vuotavi verta. Mut muuten hän on rakas, rauhainen, armas, kuin on hänen vaimonsa valkean parmas, jos vaarakin vaanii, hän käy sitä kohti, kuin päivä, mi lapsena päällänsä hohti. Siks kunnia hälle!
Kovin kauan on kestänyt varjoa yön, kovin kauan jäätä ja lunta. Ei ymmärrä talveen tottunut syön valon suurta, suvista unta. Katson virran kalvohon, kaikki katoo sieltä, aalto soljuu solisten uuden aallon tieltä. Virta vierii verkalleen kauas kohti merta. Sinne, sinne aaltoset katoatte kerta. On kuin sielu sulaen yhtyis kulkuhunne, virran kera vieris pois, kysymättä kunne... HY
Siinäpä oli jotakin Lemminkäisen mieltä myöten; siinä ei ollut joku noista helpoista voitoista, joihin hän oli muualla tottunut: Kunnepäin on päätä käänsi, Siinä suuta suihkatahan; Kunne kättänsä ojensi, Siinä kättä käpsätähän.
Panisin otrapurnohoni; Otrani oastanehe." "Kunne panen hanhoseni, Liitän lempilintuseni; Panisin kakrapurnohoni; Kakrani kakistanehe." "Kunne panen hanhoseni, Liitän lempilintuseni? Panisin ruispurnohoni; Rukihini rutjannehe." "Kunne panen hanhoseni, Liitän lempilintuseni? Panisin villavakkahani; Villani vanuttanehe." "Kunne panen hanhoseni, Liitän lempilintuseni?
Kunne se Alkeis-kouluista Yliopistoon asti ja sen läpi tapahtuu ruotsin kielellä, tungeikse paraimmiltaki kirjoittajilta enemmän eli vähemmän sanansovullista muukalaisuutta suomen kieleen ja se on kärsittävä auttamatoinna vikana. Suuri ja väkevä vartija on tämän suhteen Suomen muinaiskirjallisuus.
Nurmell' on jo nukka Päällä kaunis peittehensä, Peittehellä päivän immet, Aurinkoisen armahaiset, Kukat kaikilla keoilla, Lehti täysi jo lehoissa. Jopa lammin lämmin laine Likistävi rantoansa, Iltavirttä veisoavi, Kullallensa kuiskuttavi, Kunne' kulta nukkunevi, Kaunis maa makaelevi, Kunne' itsekin ihana Armas aaltonen nukahti, Kullan vierehen väsähti.
Onnesta velvoituksen on se tunne, sulosta, minkä huolenpito suo, tahdosta toisen päästä toisen luo, toivosta kantaa tieltä kivet nuo, joihinka jalka käy, vaikk' kulkis kunne. Se käsi hellä, parantava on, se miehen voima on, mi avun antaa voi, se tasapaino lienee loputon, se käsivarsi on, mi kaiken kantaa voi. Tään kaiken, Svanhild, voin *ma* onnenmaalin saavuttamiseks Teille tarjota.
Sain viestit mailta vierailta, joit' eivät toiset tunne. Minä nään vain sumua silmissäin, ma vaikka katson kunne. En eroita ma muuta kuin kasvot äityein. Oi, äiti, äiti, äiti, oi ota mun sydämein! Herra, varjele järkeni valo! Minä olin hänen kultasilmänsä ja hän mua hemmotteli. Hän rukoili mun puolestain niin kauvan kuin hän eli. Oi, ethän, ethän, äiti, mua heitä vieläkään.
Päivän Sana
Muut Etsivät