Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Sa ihmis-sielu Oot kaltainen ve'en: Se taivaast' tulee, Se taivaan nousee. Ja taasen ales Sen maahan täytyy Ain' vaihetellen. Jos korkealt' virtaa Vuori-kyljeltä Kirkas suihkunsa, Hän heittäyy hellästi Pilvilaineina Sulja-paadelle; Sen suosimana Sitt' kulkee verkoillen Ja hiljaa vilisten Ales syvyyteen. Jospa kallioit' kohoo Tiellä putouksen, Hän vihoissaan kuohuu Ain' asteettain Ales kuiluhun.
Moni laiva jo syössyt on kuiluhun, Kadoten sen pyörteisiin, Ja raidin ja maston pirstotun Kaikk'=ahmiva aukko nyt tuo näkyviin, Ja selvemmin yhä kuin humu myrskyn Lähemmäks lähenee yhä pauhu tyrskyn. Ja se riehuu ja kiehuu ja kuohuu ja käy, Tulen lailla min ves' sokasee, Ylös pilvihin vaahto se huuruna käy.
Mun sieluni kuin mustaan tähtiyöhön, Sun pohjattomiin silmihisi hukkuu. KOSBI. Jotakin äärimmäistä himoitsen. Vie minut kostamaan tai kärsimään, Syvyyden kuiluhun tai korkeuksiin. Vie kosteikkohon hedelmälliseen Tai hiekka-erämaahan autioon, Elämän hekkumaan tai kuolemaan Sinua seuraan. SIMRI. Nouse! lähtekäämme! En epäile sun lentokuntoas. KOSBI. Vaan muista antaa voi mun kuningas.
Ja hän rinteellen käy kallion Sekä kuiluhun katseen luo: Vedet, kah! jotk' äsken se ahminut on, Kita ärjyvä taas ylös ilmahan tuo, Ja kuin ukkonen kaukainen jylistellen Syvänteestä ne syöksyvät vaahtoellen.
Viatonna vuorimailla Kuljin karjaa paimentain. Vaan mun taivas sieltä kiskoi, Ruhtinasten seuraan vei, Näin mun synnin helmaan viskoi. Tuo mun syyn' ei ollut, ei! Hälläpyörä 28/10 1870; Kaikuja Hämeestä 1872. »Ritarit, asemiehet te, tohtiiko ken Tuohon kuiluhun nyt sukeltaa? Sihen maljan heitän ma kultaisen, Kita musta sen kohta jo ahmastaa.
Silloin helkkyy herkkä luonnonkannel, Tuhatkielin laulaa virttä elämän, Tuhat luonnotarta kuuluu kaikkialta Elon antajaansa lauluin kiittävän: Kuohukoski vuorten valanteessa, Joka vauhkon lailla, vaahtosuuna, Kallion kieleltä kuiluhun syöksee Riemuten hurjasta leikistään, Kiittää mahtavalla laulullansa Kostajata julman sortajansa.
Jopa valveutui, vihan vimmoin viskeli Zeus jumaloit' ylt'ympäri, vaan mua etsi ennen muit', ikimenneeks ois meren kuiluhun syössyt, Yön, jos en, ihmisien, jumalainkin voittajan, turviin vain minä ehtinyt ois; niin lauhtui Zeun viha vihdoin, karttoi loukaten näät murehuttaa Yötä hän nopsaa. Mutta sa turmaiseen mua yllytät taas yritykseen."
Kerran Moirat, Zeus, sinun korskean valtasi päättää, kuiluhun tyhjyyden syöksevät luotusi sun, särkevät luomasi sun, lelun hauraan henkesi pienen. Maailmastasi, Zeus, ei edes rauniot jää. Tyhjyys jää sekä yö, joka kerran jälkehes ilkkuu. Silloin mun aikani on, silloin ma maailman luon.
Jo tiedän tarkoituksesi sun, Sä miettivä ystävä kulta, Mut mun käy mieleni taisteluhun, Miss' tarvis on hengen tulta. Ja vaikka mun toivehet pilviin sais, Mist' äkkiä kuiluhun syöstäis, Niin en minä sentähän neuvoistais En ainooseenkahan myöstäis. Mä tahdon toivoa vapauden Viel' pääsevän varmaan voittoon, Mä tahdon toivoa valkeuden Viel' seestyvän täyteen koittoon.
Käy taru, silloin jos kultaiset langat toinen ne toisensa taivaalla kohtaa, kuuluvi soitto, ei kuunneltu ennen, kaikuvi virsi, ei virketty muinen, humisee ilma kuin huilu, visertää maa kuni viulu; ja käy taru, katkeevat kultaiset langat, ja syöksevi kuiluhun ihmistä kaksi ja katsovat kumpikin toistensa silmiin ja kasvot päivänä paistaa. Atlantica! Tunnetko lauhkeat tuulet? Atlantica!
Päivän Sana
Muut Etsivät