Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Itku silmät pimittää ja mure muovon muuttaa, Nuorellenki neitoselle hiukset harmaat tuottaa. Liikkukame likkaparat niinkuin rukin rulla, Pian päivät rientävät ja vanhuus taitaa tulla. Pian on laulut laulettu ja rallit rallatettu, Ikä nuori eletty ja vanhuus saavutettu. Kevätpäivä on ihana, kun lehet puihin puhkee, Kukat maasta nousevat ja linnut kotihin kulkee.
Kaikki tunkevat katsomaan aurinkoa. VIROKANNAS: Kiitos ilmojen jumala, jotta sallit mun poloisen nähdä näillä silmilläni nousevan Kalevan päivän. Tehty on nyt työ eloni. Nyt käyn rauhassa kotihin nukkumahan nurmen unta toivossa ilon ikuisen. Olen nähnyt Herran aamun. LEMMINK
Muut ne ei minua tunne Kotihini tultuani, Vaikk' on vanhat valkameni, Entiset elosiani. Muuttunut koti. Sitte tuonne tullessani Ison entisen pihoille, Noin ne vaakkuvat varikset, Harakat hakahtelevi, Ison pitkillä pihoilla, Tasaisilla tanterilla: "Mitä sie tulit kotihin Kuta kurja kuulemahan? Jo on kuollunna isosi, Kaonnunna kantajasi; Veikko istuu ison siassa, Veljen vaimo emon tilalla."
Mutta ei sitä tarvinnut Matin koskaan katua; ei nytkään siis. Matti ei sen tähden puhunut nytkään sen enempää, kuin sanoi hetken kuluttua, että hänen piti lähteä kylään neulomaan, johon ei mammallakaan ollut mitään estettä nyt enään, kun oli itse tullut kerran kotihin ja kaikki oli hyvin. Ollaampas nyt sitten taas paikoillaan.
Pois on mennyt ystäväni Pimiähän maanpovehen, Muuttanut Manalan maille, Käynyt Kalman kartanohon. Jota ennen iltasilla Vuotin iltani iloksi, Kävin vastahan kujilla, Koska kuulin kulkevaksi. Tullut ei tyhjänä kotihin, Tuli täyellä venolla Veen. koiria venossa, Lintusia liiatenki. Joista äiti joutusasti, Keitti liemen kerkiästi; Ruoan runsahan rakenti, Laitti muille ja minulle.
Laulamme elävät kuoleman rauhaan, sokeat veljemme valoon uuteen, etsivät sydämet lepoon lauhaan, kotihin, kotihin, jumaluuteen! Oi Lothos, unhon antaja, sa neitsyt Nirvanan, sa hiljaisuuden lupaus oot kesken pauhinan, sa pyhän virran kasvatti, sa kaiho maailmain, sua halaan huulin janoisin, sua yksin uskon vain.
Tytär oli hän rovastin ja lapsilauman nuorin, siksi jäi hän kotihin, kun kouluun toiset suori. Isä kutsui kullaksensa, kylä mamseliksi, vihdoin kutsui kumpainenkin häntä Lumikiksi. Taaton hyvän polvella hän tiedon alkeet oppi. Emon ammoin kätkenyt oli kirkkotarhan soppi. Ollut ei iloa pojistaan juur' ollut rovastilla: yksi oli maailman kululla ja kaksi tuomarilla, juopporenttuja kumpikin.
Nousi aivan aikasehen, Aivan aika huomenessa, Käveli kyliä myöten, Katseli talo talolta; Savun saarelta näkevi, Tulen niemen tutkamelta. Kävi tietä, astelevi Saaren kuuluhun kotihin, Ilman koiran kuulematta, Harakan hatsattamatta. Sitte tultua tupahan Itse tuossa arvelevi: "Oisiko tytärtä täällä, Tämän pojan puolisoa?"
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, hivus keltainen, korea, kengän kauto kaunokainen, läksi viemähän vetoja, maajyviä maksamahan. Vietyä vetoperänsä, maajyväset maksettua rekehensä reutoaikse, kohennaikse korjahansa. Alkoi kulkea kotihin, matkata omille maille. Ajoa järyttelevi, matkoansa mittelevi noilla Väinön kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla.
Sun pinnallas tomupilvien Pöläykset pyörivät. Lie kylläinen karjaparvi jo Ehättävä kotihin, Vai myrsky lie, joka tupruttaa Noin poroa kuuman tien? Miks laaksoin suojasta murkinoiks Nyt karja jo koteutuu. Mitenkä myrsky nyt puissa käy, Vaan lehdet ei liikukaan? Tuo pilvi rannallasi, Moskwaa. Nyt töyttää se päällesi, Jo ennättääpi se sillalles, Sen korkeelle kaarelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät