United States or Turkmenistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Sinä, Pohjolan emäntä, tunge turmiot kivehen, pahat paina kalliohon, vaivat vuorehen valitse, elä kuuta kulloinkana, aurinkoa milloinkana! "Anna pakkasen palella, vilun ilman viivytellä omia orahiasi, kylvämiäsi jyviä! Sa'a rauaista raetta, teräksistä telkyttele oman auran kääntämille, Pohjan peltojen perille!
Veisti päivän, veisti toisen, veisti kohta kolmannenki: ei kirves kivehen koske, kasa ei kalka kalliohon. Niin päivällä kolmannella Hiisi pontta pyörähytti, Lempo tempasi tereä, Paha vartta vaapahutti. Kävipä kivehen kirves, kasa kalkkoi kalliohon; kirves kilpistyi kivestä, terä liuskahti liha'an, polvehen pojan pätöisen, varpahasen Väinämöisen.
Mihin joudun sen kanssa, minä kurja? EERO. Pane koreasti ma'ata tultuamme tupaan ja rukoile jalkain voidetta, ja sitten kiitä Luojaas, joka sinun tänäpänä varjeli »ettet ole jalkaas kivehen loukannut», niinkuin luemme ehtoorukouksessa. SIMEONI. Minä en kuule sinua, minä en kuule. EERO. Rukoile sitten korvarasvaa myös. Mutta astuppas jo liikkeille, jäätpä muutoin tänne peijakkaan saaliiksi.
Sitten maisteri asetti piippunsa lattialle tuolin varaan seisomaan, puhalsi huoneensa pimeäksi ja kääntyi seinään päin maata. Yks ol' veitsi veikkoutta, yksi rauta rakkautta, sekin katkesi kivehen, leipähän pahan emännän, pahan vaimon paistamahan. Antakaa te Junnun olla rauhassa! toruu isäntä, toiselta puolen halmeen, leikkaamattoman rukiin yli.
Kun et muistane minua, annan täältä mennessäsi juosta purtesi kivehen." Ei kuullut kukotta nousta, kanan lapsetta karata senki impyen ilohon, naisen raukan naurantahan. Niin päivänä muutamana, iltana moniahana laati liiton noustaksensa ennen kuuta, kukkoaki. Nousi ennen liittoansa, ennen ehtoaikoansa. Läksi kohta kulkemahan, kylitse vaeltamahan senki impyen ilohon, naisen raukan naurantahan.
Päivän telki kalliohon, kuun on kahlitsi kivehen Pohjan yöhön paistajaksi viljapellon vaalijaksi. Nousi tuosta sota suuri. Katalat Kalevan miehet päivän vohki, kuun varasti itsellensä vain iloksi, peltojensa paistajaksi. Eipä saaneet särkymättä kultatauluja kivestä. Jälkeen jäi moni murunen kovan kallion sisähän. Tuost' on merkit kuun kylessä, aukot mustat auringossa. Tämän tiesin.
Veti miekkansa tupesta, kirjoitti kivehen kirjan miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä: katkesi kivi kaheksi, paasi kolmeksi pakahtui. Vaka vanha Väinämöinen katsovi kiven rakohon: siellä kyyt olutta juovat, maot vierrettä vetävät kirjavan kiven sisässä, maksankarvaisen malossa.
Laps ynseä, jäntevä nuora, Nuorukainen pöyhkeä, suora, Mies toimihin valmis aina, Ukko, oikut jon paljon ei paina! Siis piirtäkäämme kivehen: Hän tosin oli ihminen. Esimerkki. Jos minulta malttia puuttuu milloin, Maan kärsiväisyyden ma muistan silloin, Mi kappale myös, kuni kerrotaan, Ain' iäti ympäri kiertää vaan. Kai samaa vaatia myös saa multa: En muutahan tee kuin maammo-kulta. Päinvastoin.
Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Kuusta on sanomat kummat, päivästä iki-imehet. Minnes meiltä päivä päätyi, kunnes meiltä kuu katosi?" Pohjan poikaset sanovi, paha parvi lausueli: "Tuonne teiltä päivä päätyi, päivä päätyi, kuu katosi kirjarintahan kivehen, rautaisehen kalliohon. Sielt' ei pääse päästämättä, selviä selittämättä."
Tulisimmat aattehensa Kivehen hän veistäen luo, Ja sirpalehet säkenöiden Ylt'ympäri lentää nuo. Ja hahmon saa kivi kylmä Ja möhkäle muodostuu. Mut viel' ei säihky silmä, Viel' ei hymyhyn käy suu. Tulikuumast' ahjostansa Ihanteita hän taasen luo, Ja sirpalehet säkenöiden Taas ympäri lentää nuo. Saa silmä ja huulet muodon.