Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Linnut, ajellen surisevia hyttyisparvia, livertelevät humisevassa kuusikossa ja käet kukkua helkyttävät lehtorinteillä. Jonkun kallion nyppylältä kajahtaa koivutorven eli paimen huilun soinnukas sävel ja karjan kellot säestävät sitä kilkatuksellaan. Ne ovat luonnon lapsien laulajaiset salon sydämessä.
Kaikkipa käet katoisi, Ilolinnut liikahtaisi Tämän kunnahan kukulta! »Paitsi sitä», lisää hän vielä, »en joudakaan kesäisiltä kiireiltäni: Marjat on maalla poimimatta Lahen rannat laulamatta, Astumattani ahoset, Lehot leikin lyömättäni!» Mitähän Pohjolan neito tarkoittaa näillä sanoilla?
Leivot laulaa, kukkuu käet, Raksuttavat rastahat, Kukkasia täynn' on mäet, Niityt, norot, notkelmat; Laitumilla karjan kellot Kimakasti kilkahtaa, Vihannoipi viljapellot, Koristett' on koko maa. Niinkuin kevät kaunis mailla Luonnon kaiken kaunistaa, Elon kevät sillä lailla Rintojamme raitistaa. Kylvö-aika kiiruhtaapi, Kehoittaapi rientämään, Sepä mielet liikuttaapi, Sydämet saa sykkimään.
Ja nyt on minulle maailma tunnelmieni valossa kuin taivas tuulisena päivänä, joka milloin pilveen peittyy, milloin kaikessa kirkkaudessaan väikkyy, kuin viljava vainio, jossa tähkät huojuvat ja jonka yli varjot karkeloiden vaeltavat, niinkuin meri, joka vuoroin tyynenä lepää, vuoroin vaahtopäänä kuohuu, kuin keväinen lehto, jossa lehdet vihertää ja käet kukkuu, ja koko elämä on kuin suvinen sunnuntaipäivä, kuin nuoruuden unelma, jossa toivo ja epätoivo tuhansin muodoin toisiansa täydentävät.
Jalat laati neitoselle, jalat laati, käet kuvasi: eipä jalka nousekana, käänny käet syleilemähän. Takoi korvat neiollensa: eipä korvat kuulekana. Niin sovitti suun sorean, suun sorean, sirkut silmät. Saanut ei sanoa suuhun eikä silmähän suloa. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oisi tuo sorea neito, kun oisi sanallisena, mielellisnä, kielellisnä."
Hiekkapolkua käveli viisihenkinen joukko kosken alta Nuottaniemeen päin. Yö oli valoisa, rastas ruikutti, käet kukkuivat. Edellä astui Iisakki ja hänen jäljessään Paloniemen Juhani, jota seurasivat Hanna ja Antti, Kero-Pieti viimeisenä vähän matkan päässä. Heidän keskensä ei oltu monta sanaa vaihdettu, sittenkun oli Koskenalustasta lähdetty.
Pahenneet polvet. Kolkkoa tätä kotoa, Kuka tään koan sisässä? Mie poloinen poikineni, Lintu laiha lapsineni. Olipa minulla ennen, Oli kun muillaki emoilla; Polvet poikoa piellä, Käet lasta käännätellä Polvet paljoa paremmat, Käsivarret vantterammat. Tytär syntyi, tyhjä syntyi. Poika syntyi, polte syntyi, Polte syntyi, kaski kasvoi; Tytär syntyi, tyhjä syntyi, Tyhjä syntyi, kaiho kasvoi.
Pane paita palttinainen, liitä liinan-aivinainen, Hame verkainen vetäise, senp' on päälle silkkivyöhyt, sukat sulkkuiset koreat, kautokengät kaunokaiset! Pääsi kääri palmikolle, silkkinauhoilla sitaise, sormet kullansormuksihin, käet kullankäärylöihin!
Katso meijän kauravettä. Näytä käkö kätesi Virpu viisi sormuttasi! Jo näytti käkö kätensä Synnykkö sormus sormeesi Oikeaasi sormeesi Sormeen nimettömään! Käet on paksut minnollani Käet paksut, sormet hoikat Käet käärimän kutojan Sormet rihman suoristajat.
Etelä-Suomen meri ja järvet, sen kuusikot, hongikot yhdessä harvinaisempain tammien ja vaahterain kanssa; sen karhut ja hirvet, sen kotkat ja käet ovat tässä kaikki kuvattuna. Samoin myös Pohjolan eli Lapin puuttomat tunturit peuroinensa. Osaksi ilmautuvat ne Kalevalassakin vertauksissa, vaan vielä useammin jonkun teon yhteydessä. Niin esim.
Päivän Sana
Muut Etsivät