Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Mies myö ei kallihintaan niin halpaan palkkahan. Mut jos mielin hän mulle antaa, mitä teille hän antava on, voin pääni ma pystyssä kantaa ylös taivahan ilohon. Ja kun kerran täältä mä lähden, sama miksi mun vereni juoks: olen laulanut laulun tähden ja taistellut taistelun vuoks. Ylös, miekkoset, ja laivaan, päin rantaa vihollisen! Pian toisemme portilla taivaan me tapaamme jokainen.
Nähtyänsä veren vuotavan suasta, puhkee Lemminkäisen äiti liikuttaviin valituksiin; mutta kuinka heikko on näiden sanojen vaikutus vielä sitten seuraavan etsimisen kuvauksen rinnalla: Pian juoks' matkan pitkän, Pian juoksi, jotta joutui: Mäet mätkyi mennessänsä, Norot nousi, vaarat vaipui, Yiähäiset maat aleni, Alahaiset maat yleni.
Valtavan koppoi nyt uronvarjeen, välkkyvän kilven, kauniin: vaskea juoks sen ympäri kymmenen juovaa, kaksinkymmenin korkonemin tina valkea välkkyi, keskimmäisenä taas sinikumpura siintävän tumma, siihen kaameakatseinen kuvaeltuna Gorgo, hirveä muodoltaan, kera seisoi Pelko ja Hirmu.
Ja lehdet, haarat versoivat Jo Verna Roosan latvassa, Kahdesta punaposkesta Muodostui ruusut ihanat. Ja neulat kaulaliinassa Ne tuli koviks piikeiksi, Kun perhot luona ilvehti, He tuta saivat pistoja. Mut perhot hymyilivät vaan, Ja kevätsää ja kukkaset Olivat kovin riemuiset, Kun hän jäi omaks niittymaan. Niin kävi Verna Roosallen, Kun käsineittä, kengittä Ja avopäin juoks niityllä.
Tään neito, katsoen kalliolta, Het' omaks äkkäsi kullakseen: Kuin kotkan siivet ois hartiolla, Hän viepi sulholle seppeleen. Hän juoks, ei muistanut turmioita, Hän luokse armahan riensi vaan. Ja alas kiiveten kallioita, Hän loukahti surmaan kamalaan. Ja sulho, silmäten äyrähällä, Näk' oman armahans' turmion: "Mik arvo onpi nyt elämällä? Sen tuiki sammunut valo on."
"Malttakaas, malttakaas!" kiljahti hän nostaen kätensä pystyyn. "Te ette saa kivittää Herran huonetta!" Mutt' Alits Virtotak juoks esille ylös nostettu suksisauva kädessään ja tarttui pojan käspuoleen. "Miss' olet ollut?" ärjyi hän. "Kanttorin kotona," vastas Aiken Judnir. "Minun kaikin mokomin täytyi saada Jumalan lohdutusta uudenvuoden päiväksi."
Saastutus oli hänehenkin alkanut tarttua, ja kun pieni lappalaistyttö, noin yhdentoista vuoden ikäinen yht'äkkiä juoks esille vaimojen joukosta ylös alttarille ja viukuvall' äänellä huuteli: "veren! veren! veren! veren, joka ristillä vuoti, anna vuotaa kiroukseksi!" syöksyi Tudekas esille, laskihe polvilleen ja riemuitsi: "Herra on totisesti kansaansa etsinyt!
Jo poika juoks, Ja taasen kuninkaansa luoks: Tää: Päästä sisään vanhus. Teill' terve, jalot herrat, te, Teill' terve, sulot naiset! Mi rikas taivas tähtine! Kuink' kauniit, loistavaiset! Näin korkeess' suojass' ylpeäss' Käy umpeen silm', ei aikaa täss' Ihaillen kummastella. Jo sulkee silmäns laulaja Ja iskee täysin kielin; Hänt' uroot kuulee innoissa, Ja neidit hellin mielin.
"Mitästä mä siellä tehnen?" Meni hän sinne arvollansa; Kirsti kiiruhti perässä, Yheksät lukut lukitsi, Takateljen kymmenennen; Juoks sitte Aumasten laolle, Pikkuniittuisten nimelle: "Ohoh Klaus kultaseni! Jo nyt tuottelin toeksi, Minkä saattelin sanoiksi; Onpa Uolevi nytki siellä, Rouan kanssa kammarissa."
Se heille kerro. CASSIUS. Ja lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa, Kun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais. BRUTUS. Niin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut Kuin me, sen tekijät. CASSIUS. Miss' on Antonius? TREBONIUS. Juoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset Tuijottain juoksevat ja huutavat, Kuin päivä olis viimeinen. BRUTUS. Nyt tahtos Tee, sallimus!
Päivän Sana
Muut Etsivät