United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joll' oli viikunoita; tuoss' on vasu. CAESAR. Siis myrkkyä! 1 VAHTIMIES. Oi. Caesar, äsken vielä Charmiana eli, seisoi tuossa, haastoi Ja valtiatar-vainajansa kruunun Asetti kuntoon; vapisi ja värjyi. Ja kaatui äkisti. CAESAR. Oi, jalo heikkous! Näkyisi turpous, jos kuolon syynä Ois myrkky; vaan hän näyttää, niinkuin nukkuis Ja niinkuin vielä uuden Antonion Ihainsa tenhoverkkoon pyytää tahtois.
kun seitsemän nuo neittä seisahtuivat kuin seisahtuu se, joll' on joukon johto, jos tiellä outoa hän jotain äkkää äärelle metsän varjon kuolon-valjun, min moista Alppein purot kylmät heittää all' oksain mustien ja lehväin nuorten. Ja oli kuin ois heidän eessään juossut samasta lähteestä Euphrat ja Tigris, eroten verkkaan, ystävällisesti. »Oi kunnia, oi valkeus ihmisheimon!
»Sa valkeus, ylpeys runon valtiaiden, lue hyväksein nyt pitkä into, rakkaus, joll' olen teostasi tutkistellut. Mun mestarini oot, mun tekijäni: sinulta yksin oppinut ma olen sen tyylin kauniin, jok' on kunniani. Näe peto, jonka tähden käännyin; auta sen ohi mua, viisas kuulu! Multa se vapisuttaa poven ynnä ponnen.»
Hyljätty tyttö. Lehdet, ruohot ja kukkaset, Liljat vaaleat, kosteiset, Ruusu lempeähymyinen, Teistä solmin hääseppelen. Muistokukkanen Vellamon Rannall', oksas on oaton. Oi! sun kaltaises kuink' on tuo, Jonka rintani ilmi luo, Joll' on okaita oksillaan Ja mun mieltäni vihloo vaan! Vuo ja koski, häävirttäin soi! Armaat lähtehet, aallot, oi!
Oppaani silloin käsin kaksin otti pivoonsa maata sekä täysin kourin hän sitä syyti ahmatille kitaan. Kuin koira, joka nälässänsä haukkuu, mut tyyntyy, saatuansa purtavata, ja joll' on huoli vain sen nielennästä, niin teki Kerberus nyt leuoin levein, tuo hirviö, min haukku huumaa vainaat, niin että kuuroutta toivoo kukin.
Naiset aikahtaa! Vuoret raikahtaa! Pensaan taakse peittynyttä Huomattu ei ollenkaan; Sieltä nousee Matti-kyttä, Leikkihin se temmaistaan. Hilpeätä elämää Vilskuu yössä rauhaisessa, Vallatonta rähinää Tok' ei kuulu seuruessa. Likellä ja etähällä Kokkotulet leimuilee, Milloin sydän riemuitsee, Joll' ei ajalla juur tällä?
Yhtähyvin vaelsivat he vielä unelmissa, ymmärtämättä ja päästäksensä muiden ymmärrettäviksi, juuri kuin selittämättöminä arvoituksina jokaiselle, jok' ei heidän kieltänsä tuntenut, aivan kuin selittämättöminä arvoituksina jokaiselle, joll' ei ollut älyä heidän runollisen luonteensa perijuurta käsittämään, ja valitust' ansaitsevina, tuimain tuomioiden ja armottomain arvostelujen esineinä.
Hänt' uskollisuudestaan Näin rangaistaan, ja jumalatar on hän, Ei nainen, kestäessään hyökkäystä, Joll' ihka hyveen valtaisi. Oi, herra, Niin halpa häneen nähden nyt on mieles Kuin ennen säätys! Minä hänet tappaa? Siks että vala, rakkaus, uskollisuus Mua velvoittaa? Ma häntä? Hänen vertaan? Jos hyvää palvelust' on tuo, niin koskaan En hyvä palvelija olla tahdo.
Voi, että Tän kirjan Wittenbergissä mä näin. Voi, ett'ei koskaan muut' ois mieleen tullut Kuin kuiva, rikki-viisas uskon-oppi, Tuo keppihevonen, joll' aika ajaa Kuin punatakki narri laskiaista. Pois, kaunis kirja! Sinut poltan.
Viihtäin sykähdystä somaa, vakuuttaa koin alinomaa: »Vieras, joll' ei suojaa omaa, pyrkii siellä sisään vaan, joku myöhästynyt vieras pyrkii siellä sisään vaan. Muuta, vai, se oisikaan?»