Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Niin tapasin kerran erään talonpojan polvillansa oven edessä, itkein ja käsiänsä väännellen apuani rukoilemassa. Kun kysyin häneltä syytä hänen suruunsa valitti hän puittensa hedelmättömyyttä ja rukoili minulta nöyrästi, että minä mahdillani vaikuttaisin niihin ja saisin ne hedelmiä kantamaan niinkuin ennenkin.
Hymyillen virkki sitten: »Manfred olen, Costanza-keisarinnan pojanpoika; siks pyydän, takaisin kun palaat, käyös luo kauniin tyttärein, mi äidiks tuli Sisilian ja Aragonian maineen, ja kerro totuus, muut jos toisin haastaa. Kaks haavaa saatuani kuolettavaa, Hänelle itseni ma itkein uskoin, mi mielellänsä anteheksi antaa. Olivat synkät syntini.
Ja jospa ei kukaan tuntisikaan muuttuneen muotoni vuoksi, niin luuletko, että minä voisin välttää puristumista ja heikon rintani vahingoittamista? Tulopäivänä saattaisin siten hankkia kuolemani, ja kuka sitte pitäisi huolta Valdemarista ja sinusta?" "Ei," huusi poika tulisesti, "ei, armas äitini, me olemme kotona, sinä et saa kuolla!" ja kovasti itkein heittäysi hän äitinsä syliin.
Hän oli nyt kuudentoista vuotinen. Kaunis lapsi oli yhä kauniimmaksi neidoksi kasvanut. Mutta onni ei ole maailmassa pitkällinen. Pastorin puoliso kuoli äkkiä ja muutamia kuukausia sen jälkeen oli pastorinkin hauta peitetty. Katkerasti itkein seisoi Martta usein kasvatus-vanhempainsa haudalla. Hän ei nyt tiennyt minne kääntyä. Vaan Martan kohtalo ei ollut tavallisten ihmisten.
Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa, kas ruohoa, kas puita, kukkasia, joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee! Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein sun mulle uskoi, tulee iloisina, voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain. Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro; on tahtosi nyt vapaa, suora, terve, ja väärin ois sit' olla seuraamatta; suon sulle itses yli kruunun, mitran.» Kahdeksaskolmatta laulu
Sesilia kätkeyi itkein Margareetan syliin sanoessaan: "Margareetta, tänä iltana, miksi sen juuri tänä iltana piti tuleman? Mitä se ennustaa minulle? Tunnetko kuinka hiljaa se sykkii, se on tuskaa, tuntuu samalta, kuin silloin kun hämmähäkki sen unessa kutoi verkkoansa. Ah, enkä minä kuitenkaan nyt tahtoisi kuolla! Ja kuitenkin löytyy kuoloakin kauheampaa.
Mä onneni muistoja ääneti nautin ja silmillä armahan silmiä etsin vaan silloinpa nurmella rakkaan kummun nään orvokin suuren ja kalpeen. "Miks lie tuo kukkanen kalpea vallan? Kai Luoja sen siintävän kauniiksi loi?" "Siks' että sun vuoksesi vuosia itkein mä nurmikon kukkaset kyynelin kastoin, siks onpi se suuri ja kalvas".
Ma työllä ja innolla aion Sua luonani elättää." "Myös lapsesi kotihin ottaa Ma tahdon ja hoitohon, Mut ennemmin kaikkia itses, Sa lapsonen onneton." "En konsana kerro ma sulle, Ett' armaani olit sa mun, Ja kun sinä kuolet, itkein Vien hautahan kaivatun". Sa olet niinkuin kukka, Niin kuulas, kaunoinen; Kun katson kasvois, murhe Mun hiipii mielehen.
Siks suruni haastan kiville; Vaikk' eivät vastaakaan ne tuskilleni, Paremmat ovat toki tribuuneja: Ne eivät puhettani keskeytä; Kun itken, nöyrästi ne ottavat Mun kyyneleni vastaan, itkein nekin; Ja arvokas jos heillä vain ois puku, Ei tribuunia heidän vertaistaan.
Itkein tänne tultiin: Jo' ensi hengenvedost' ulvoimme Ja voivotimme. Saarnan pidän; huomaa! GLOSTER. Voi, tuskan päivää, voi! LEAR. Jo syntyissämme Pamimme tuloamme tänne narrein Isolle näyttämölle. Kelpo hattu!
Päivän Sana
Muut Etsivät