Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Uus vaiva uudet säkeet vaatii multa ja laulun kahdenkymmenennen tätä ens virttä, joka kirotuista kertoo. Jo vallan valmis olin katsomahan ma kuiluun, allani mun ammottavaan, mi kyynelistä tuskaisista tulvi. Näin kansaa syvänteessä pyöreässä ma käyvän ääneti ja itkein, kuten käy hautasaatot maailmassa meidän.
Kun väliin kiihtyi vauhti Pohjolaan, ja vihan tuskast' itkein urhot kulki, hän kiros silloin, puri hammastaan, mut kyyneleet hän sydämeensä sulki; huulilta vaan nuo sanat salamoi: Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi. Ja päivä tuli, hänen juhlansa. Taas kunnialla liehui lippu Suomen; aseihin kaikui Revonlahdella, ja paenneille koitti uusi huomen.
"Kyllä, kyllä se mies mailmansa tuntee", sanoi eversti. Mutta näyttipä siltä, kuin tämä maailma Emilian mielestä ei olisi tuntunut oikein hauskalta. Jälkeen puolen päivän Julia varsin tuskaantuneena vei eri huoneeseen Emilian, laski polvillensa hänen eteensä, kietoi vartensa hänen ympärillensä ja huusi itkein: "Emilia, mikä sinua vaivaa? Emilia kulta!
Kuin äiti, joka lastaan Taas pitkäst' aikaa kohtaa, sitä itkein Ja hymyellen hyväilee, niin minäi Hymykyynelin sua, maani, tervehdän Ja valtakäsin hivelen. Maa armas, Kuninkaas vihamiestä älä ruoki, Sen rosmomielt' älä maireell' ilahuta, Vaan lukit, jotka myrkyn sinust' imee, Ja hitaat sammakot sen laita tielle Haitaksi kavaltaja-jalalle, Jok' askelin sua polkee väkinäisin.
Jo kaksi-kymmentä vuotta on hän häirinnyt minun elämätäni ja vartioinnut minua kaikilla teilläni. Ei auta sekään, että minä onnettoman hetken lähestyessä usein olen pannut polvilleni, rukoillut häntä itkein ja valittaen leppymään edes viimeinkään, antamaan minulle anteeksi ja säälimään minun katumistani.
Armaansa Hänt' itkein kaipasi kauan. Minister' ohjat rauhaisat Sai hovissa hallitakseen, Sai käskyt kovin ankarat Kuningatart' totellakseen. Unhottain käskyt, himonsa Hän iski irstahin mielin Armaasen uljaan herransa, Vietellen viekkahin kielin. Pois kuningatar inhoten Luotansa työntävi häijyn, Vaan kostoa tää vannoen Näin miettii: henkeäs väijyn!
Minkä matkan kuljittekaan aikaan, jonka viivyin armahani luona, unohtaen keskiyön ja teidät! Hän, jonk' ei leipää kyynel kastellut, hän, jok' ei koskaan, vaipuin sielun vaivaan, oo itkein vuoteellansa istunut, ei tunne teitä hän, te vallat taivaan. Te johdatatte meidät elämään ja kurjan syylliseksi tulemahan, niin jätätte te hänet kärsimään, kun kaikki syy maan päällä kostetahan.
Mikä loppu tullee? kauheasti Kostetaan viel' uskorikkos sulle; Sinä kerran armoliittoon päässyt, Hirmu-osan liekkijärvess' saatkin, Toivoton kun kadotus sun nielee; Itkein et saa kyynelt' itketyksi Janohos, ja kieles kuiva raukee, Avukses kun ikiturhaan anot Olottomia satujumaloitas."
Päivän Sana
Muut Etsivät